Kalasto- ja kasvistoehdotus 180 l
Valvoja: Moderaattorit
-
- Starting Member
- Viestit: 16
- Liittynyt: 12:08, 23.11.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pieksämäki
Kalasto- ja kasvistoehdotus 180 l
Eli siis ensimmäinen akvaario on tulossa kotiini ja tulevaa kalastoa ja kasvistoa suunnittelen. Akvaario tulee olemaan 180 litrainen, jonka mitat ovat 101 x 41 x 50 cm. Pohjamateriaalina on hiekka.
Akvan mukana tulee:
14 x Intiaaninsulka
1 x Palettikala
Nykyinen kalasto siis jää, mutta kavereita pitäisi hommata. Tarkoitus olisi aloitella perushelpoilla lajeilla ja melko kevyellä kalastolla. Joitain minua kiinnostavia lajeja ovat esimerkiksi seeprakala, kardinaali- ja neontetra, piikkisilmä, helmirihmakala, palettikala ja kääpiörasbora, mutta en oikein tiedä niiden vaatimuksia. Kaikenlaisia ehdotuksia otetaan vastaan.
Kasvistojakin saa ehdotella. Tykkään siitä, että kasveja on reilusti. Olen pohdiskellut, että etualalle voisi laittaa jotain matalaa kasvia ja olisi mukava jos esimerkiksi joku puska olisi punaista kasvia.

180 l, 84 l, koira ja kaksi kissaa
-
- Advanced Member
- Viestit: 3249
- Liittynyt: 13:24, 06.11.2003
- Akvaarioseurat: Turun akvaarioystävät
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Tuusula ja Turku
- Viesti:
Re: Kalasto- ja kasvistoehdotus 180 l
Palettikalapari voi olla aika dominoiva, joten muut valitaan sitten sen mukaan. Intiaaninsulkaparvi on hyvä, joten parhaiten sopisi jokin hiukan voimakkaampi kala. Altaasi muuten on yli 200 litraa, mutta se ei tässä paljon vaikuta. Keltabarbit olisivat takuuvarma valinta, sillä ne osaavat pitää puolensa kyllä.
Erityiskiinnostuksen kohteena harvinaisemmat synnyttävät hammaskarpit (tällä hetkellä kääpiö-, metalli- ja sirppihammaskarppeja ja seepralimioita) ja monniset (tällä hetkellä mustaselkä-, panda-, pikku-, sihti- ja somamonnisia).
-
- Starting Member
- Viestit: 16
- Liittynyt: 12:08, 23.11.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pieksämäki
Re: Kalasto- ja kasvistoehdotus 180 l
Nuo mitat otin Juwelin sivuilta ja niissä ymmärtääkseni on laskettu mukaan tuo valaisinkannen korkeus. Todellista korkeutta en tiedä.
Faunatteren sivuilla oli, että keltabarbeja tulisi olla vähintään 5 kpl parvessa. Montako keltabarbia olisi sopiva määrä 180 litraiseen?
Faunatteren sivuilla oli, että keltabarbeja tulisi olla vähintään 5 kpl parvessa. Montako keltabarbia olisi sopiva määrä 180 litraiseen?
180 l, 84 l, koira ja kaksi kissaa
-
- Advanced Member
- Viestit: 1808
- Liittynyt: 15:07, 13.09.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Kalasto- ja kasvistoehdotus 180 l
Tuo 180-litrainen on hivenen niukka keltabarbeille, jotka kasvavat jopa 10cm kokoisiksi. Lisäksi ne ovat voimakkaita uimareita, joten altaalla saisi olla mielellään pituutta (uimatilaa). Tuon kokoiseen akvaarioon suosittelisin tuota pikkuparvea, eli 5:ttä yksilöä.
Mikäli huomaat erehtyneesi, olet jo varmaankin oppinut jotain uutta. (oma ajatelma)
-
- Starting Member
- Viestit: 16
- Liittynyt: 12:08, 23.11.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pieksämäki
Re: Kalasto- ja kasvistoehdotus 180 l
Nyt on aikaa kulunut akvaarion ostamisesta ja en ole oikein vieläkään saanut päätettyä kalastoa. En ainakaan ole tätä harrastusta aloitellessani sortunut siihen aloittelijoiden virheeseen, että akvaario on liian täynnä kaloja. Nykyään inkkareita on 20 kpl ja palettikala on löytänyt uuden kodin. Suunnitelmissa on yrittää tehdä jonkinlaista Etelä-Amerikka biotooppi. Lämpötila akvaariossa on 26, GH 3, KH 4, ja pH 7,2 tienoilla.
Miltäs kuulostaisi
20kpl intiaaninsulka
2 kpl perhoskirjoahven
x kpl ottoja
x kpl noitamonneja?
Olisiko vaihdettavaa ja montako noita ottoja ja tai noitamonneja? Olisiko muita Etelä-Amerikkalaisia ehdotuksia?
Miltäs kuulostaisi
20kpl intiaaninsulka
2 kpl perhoskirjoahven
x kpl ottoja
x kpl noitamonneja?
Olisiko vaihdettavaa ja montako noita ottoja ja tai noitamonneja? Olisiko muita Etelä-Amerikkalaisia ehdotuksia?
180 l, 84 l, koira ja kaksi kissaa
Re: Kalasto- ja kasvistoehdotus 180 l
Mahtaisiko punanoitamonni tai pari mahtua?
-
- Advanced Member
- Viestit: 4720
- Liittynyt: 04:42, 17.04.2005
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kullaa, altaita vielä Harjavallassa
- Viesti:
Re: Kalasto- ja kasvistoehdotus 180 l
Noitamonneja voisi laittaa sellaiset 4-6 yksilöä aivan rauhassa, ovat rauhallisia kaloja ja tulevat päasiallisesti enemmän kuin hyvin toimeen keskenään.
Ketuttaa kuin pikkuoravaa pakkasella. Käpy on jäässä, hammas katki ja oksakin niin himskatin liukas. (Siistitty versio.)
-
- Starting Member
- Viestit: 16
- Liittynyt: 12:08, 23.11.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pieksämäki
Re: Kalasto- ja kasvistoehdotus 180 l
Eli siis
20 kpl intiaaninsulka
2 kpl perhoskirjoahven
4-6 kpl noitamonni
Kannattaako noita ottoja sitten ottaa ollenkaan vai tuleeko liian ahdasta? Ajattelin vain, että levän syöjinä olisivat mainioita.
20 kpl intiaaninsulka
2 kpl perhoskirjoahven
4-6 kpl noitamonni
Kannattaako noita ottoja sitten ottaa ollenkaan vai tuleeko liian ahdasta? Ajattelin vain, että levän syöjinä olisivat mainioita.
180 l, 84 l, koira ja kaksi kissaa
Re: Kalasto- ja kasvistoehdotus 180 l
Aikamoisen kassillisen saat ottoja ottaa, että niiden takia ahdasta tulisi, luulen ma. Ovat aika pieniä kaloja eivätkä kauheasti sähellä. Kuutisen kappaletta? Ainakaan minun korvaani ei kuulosta erityisen täydeltä silloinkaan. Miten nuo perhoskirjoahvenet yleensä tulevat pareina toimeen, onko turvallisempaa pitää haaremia? Se kannattaa selvittää, noin muuten kuulostaa kivan toimivalta kalastolta.
-
- Starting Member
- Viestit: 16
- Liittynyt: 12:08, 23.11.2008
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pieksämäki
Re: Kalasto- ja kasvistoehdotus 180 l
Olen saanut kalastoa kasvatettua vasta sen verran, että ostin inkkareiden kaveriksi 6 ottoa. Hiljaa hyvä tulee...
Vierailin viikonloppuna Sea lifessa ja näin siellä marmoritapparakaloja. Aloin sitten pohtimaan kalastoani ja mietin, että sopisiko tuohon pinnalle parvi niitä?
Eli silloin kalasto olisi tälläinen:
X kpl marmoritapparakaloja
20 kpl intiaaninsulkia
2-3 kpl perhoskirjoahvenia
6 kpl ottoja
4-6 kpl noitamonneja
Tuleeko pintakerrokseen liikaa porukkaa, kun perhoskirjot ja inkkarit ovat sekä pinta- että keskikerroksen kaloja?