Miksi akvaariota ei kannata hankkia?
Valvoja: Moderaattorit
ihan ensimmäisenä tulee mieleen muutto, akvaario, puhumattakaan, että useampi, on muutossa oikeasti hankala. Joku muu eläin vaikkapa nyt koira, kulkee mukana ihan eri tavalla.
Sisustuksessa se tilanvienti ei ole ollenkaan niin paha kuin akvaarion liikkumattomuus. Sitä ei kovin monesti siirtele katsoakseen olisiko allas sittenkin kivempi tuolla seinällä. Myös väärin sijoittunut ikkuna tai toisessa nurkassa nököttävät pistorasiat voivat evätä akvaariolta sen täydellisimmän paikan huoneessa.
Kun jokin menee pieleen, ei akvaristi saa apua muualta kuin toisilta harrastajilta. Kun koira loukkaa itsensä tai kissa oireilee kummasti, omistaja soittaa eläinlääkärille, saa apua ja tavallaan siirtää vastuun ammattilaiselle. Kun akvaarion valtaa sinilevä tai kalaan ilmestyy omituisia valkoisia juttuja, on tilanteen tunnistaminen ja korjaaminen täysin altaan omistajan vastuulla.
Vain hyvin hoidettu allas on kaunis, huonolla hoidolla (tai joskus jopa hyvälläkin) se muuttuu olohuoneen komistuksesta levälaatikoksi joka tekisi mieli peittää lakanalla kun vieraita saapuu.
Jonkinlainen miinus on myös muiden kuin kanssaharrastajien osoittama ymmärryksen puute. Hevosen, koiran tai jopa undulaatin sairastumisesta saa huolestua tai poismenoa surea. Kalat taas on vain kaloja. Kovin moni kyläilijä tuskin naureskelisi, että juotetaanpa perheen kissa känniin ja katotaan mitä se tekee, mutta kaadetaanko kaloille kossua- ajattelu lienee yleisempää.
Pikkuvikoja siis. Ja itse en todellakaan pidä harrastusta kalliina, menee kuukausia etten osta mitään noihin liittyvää. Viimeisinkin iso ostos jonka muistan on viime kesältä ja se oli 29 euron arvoinen kanto. Saippuaankin varmaan menee vuodessa enemmän rahaa.

Dixi et animam levavi.
Se vie järjen, rahat ja saat hullun maineen vähintään sukulaisilta .
Vanhemmat ja kummit katsoi mua hieman kieroutuneesti kun katselin vanhempien luona avara luontoa ja hihkuin milloin minkäkin kalan perään ja mutisin jollekki saukolle, että arvaa vaan kuinka kalliin kalan sinäki just söit, äiti kustannatko mulle matkan amazonille? Vastaus oli jostain kumman syystä "No en!" . Pelkää varmaan et jään ikuisiks ajoiks kiljumaan hullun lailla innostuksesta jonnekki sivujoen haaraan .

Ex-nick: Cofeingirl
Meillä sattuu kaikki kolme akvaariota olemaan pistorasioihin nähden just väärässä päässä huonetta (vanha talo, joten niitä rasioita ei oo ihan joka nurkkaan ruukattu laittaa).. Jatkoroikat kehissä..mysli kirjoitti: Sisustuksessa se tilanvienti ei ole ollenkaan niin paha kuin akvaarion liikkumattomuus. Sitä ei kovin monesti siirtele katsoakseen olisiko allas sittenkin kivempi tuolla seinällä. Myös väärin sijoittunut ikkuna tai toisessa nurkassa nököttävät pistorasiat voivat evätä akvaariolta sen täydellisimmän paikan huoneessa.
Mut meillä yhdet kaverit on kans innostuneet ja kyselivät kaikenlaista, sillä miehellä on lapsena ollut perheessä akva. Muisti hoidosta lähinnä, että vettä vaihdetaan "joskus" ja täyssiivous kerran vuodessa.. Valistin heitä sitten nykyisistä suosituksista ja kehoitin mm. tutustumaan tähän foorumiin.. Tiedä sitten ovatko tehneet niin, mutta ainakaan eivät ole vielä hommanneet minkään kokoista akvaariota kotiinsa
Akvaariot 40l, 180l, 243l, 252l ja 760l
Asukkaina kaloja ja sukarapuja. Perheessä myös kissa.
kuvia
akvasivuni

-
- Elite Member
- Viestit: 5469
- Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
- Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Kyllä ne minun huomaamani haittapuolet löytyvät sieltä matkustelun ja akvarismin yhteensovittamisen kohdalta. Jos kesälomaakin on vaikka neljä viikkoa, niin siinä ajassa pitäisi kerran käydä kotona oikein olemassa pari päivää ehtiäkseen vaihtaa vedet akvaarioihin sen pyykkikoneen laulattamisen ohella. Näin silti vaikka joka altaassa olisi ruokinta-automaatti. Mieluumminhan sitä hilpaisisi kerralla jonnekin kauas koko kuukaudeksi.
Minusta tuo kuulostaa silkalta mielikuvituksettomuudelta. Minullakin on oikein soma sängynpääty joka on tehty ikkunan eteen neljästä 30x30x30 -kuutiosta, ja toinen ikkuna jonka eteen on yksinkertaisesti vedetty verhot...mysli kirjoitti:Myös väärin sijoittunut ikkuna tai toisessa nurkassa nököttävät pistorasiat voivat evätä akvaariolta sen täydellisimmän paikan huoneessa.
Akvaristi on myös riippuvainen siitä että hanasta tulee vettä. Ja kun sitä tulee, sen laadulla on paljon väliä. Näin rakennustyömaan vieressä huomaa tämän kyllä hyvin. Lyhytkin katkos saa hanasta tulemaan ruskeaa vettä kun nuo tuolla liittävät putkia yhteen, ja vaikka vettä sitten juoksuttaa kunnes se kirkastuu, kaloilla voi silti mennä vatsa sekaisin... Pitää vain vaihtaa vettä sen verran usein että katkoksen sattuessa vedenvaihtopäivälle ei synny katastrofia vaikka homma siirtyisi huomiselle.
40l, 65l, 128l (80x40x40) ja 300l (120x50x50)
Blogi
Blogi
-
- Senior Member
- Viestit: 637
- Liittynyt: 14:59, 01.07.2005
- Akvaarioseurat: Akvaarioharrastajien nettiseura
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Jyväskylä
Ihan ranskalaisilla viivoilla:
- Vie kohtalaisen paljon rahaa (itse akvaariot [perustaminen siis], vesilaskut, sähkölaskut jne.)
- Täytyy säännöllisesti huoltaa (vedenvaihdot jne. Itselläkin välillä motivaation puute.)
- Jatkuva vesivahingon riski (milloin laukeaa lasi, milloin ulkosuodatin)
- "Kivat" pikku taudit (saattaa tappaa kaikki kalat ja lääkitys puolestaan kaikki kasvit)
- Vie koko käden (harvoinhan sitä yhden koiran jälkeen ostetaan toista, kolmatta, neljättä...)
Ei sillä, akvaariohan on todella kaunis sisustuselementti (tällaisena niitä meillä pidetään) ja voisi sanoa, että kaikki ovat etenkin isoa allasta kehuneet, jotka eivät ole pyörtyneet.

400 litraa vettä, 2x saksanpaimennin, 2x jättiläistuhatjalkainen, 1x viljakäärme, mies ja poika
Nojaa.. Kyllä noista kohdat 1,2 ja 5 sopii ainakin muihin eläinharrastuksiin, esim. koirat ja hevoset. Koirat osaavat olla pirskuleen kalliita nykypäivänä, mikäli haluaa näyttelyissä käydä. Pentujen hinta paperisilla rotukoirilla pyörii varmaankin keskimäärin tuhannen euron tuntumassa (ihan kyllä mutu-tuntuma..), sillä euromäärällä saa kyllä melko hulppean akvaarion (ainakin käytetyn). Koirien hoitoon ja "huoltoon" menee aivan varmasti enemmän aikaa kuin akvaarioon, ja piru vie, niiden kanssa pitää vaivautua ulos asti, oli keli mikä vaan.. Ja ei se koirailu aina jää siihen yhteen koiraan, kyllä nekin vie käden.. (äidin huushollissa 4 Bichon Frise-narttua ) Ja kyllähän vesivahinko (ynnä muut vahingot) ovat mahdollisia koirienkin kanssa, samoin sairastuminen ja siitä johtuvat taloudelliset vahingot, sekä tietysti musertava suru lemmikin kuollessa.Tallulah kirjoitti:Ihan ranskalaisilla viivoilla:
- Vie kohtalaisen paljon rahaa (itse akvaariot [perustaminen siis], vesilaskut, sähkölaskut jne.)
- Täytyy säännöllisesti huoltaa (vedenvaihdot jne. Itselläkin välillä motivaation puute.)
- Jatkuva vesivahingon riski (milloin laukeaa lasi, milloin ulkosuodatin)
- "Kivat" pikku taudit (saattaa tappaa kaikki kalat ja lääkitys puolestaan kaikki kasvit)
- Vie koko käden (harvoinhan sitä yhden koiran jälkeen ostetaan toista, kolmatta, neljättä...)
Ei sillä, akvaariohan on todella kaunis sisustuselementti (tällaisena niitä meillä pidetään) ja voisi sanoa, että kaikki ovat etenkin isoa allasta kehuneet, jotka eivät ole pyörtyneet.
Hevosista.. Kalliitahan ne on kuin mitkä, ylläpitokustannuksista puhumattakaan, joka päivä riittää töitä (ja taas kelissä kuin kelissä) ja sairastuminen se vasta kukkaroa kuluttaakin. Vesivahingot eivät ehkä niin todennäköisiä ole, näitä kun harvemmin asuintiloissa pidetään.. Mutta taas, joillain harrastajilla näitä saattaa olla kaksi tai useampiakin. Etenkin ravi-puolella. Ja jotkut tekevät lopulta niistä itselleen ammatin..
Mutta Tallulahin mainitsemat seikat ovat tietysti totta, ja kyllä varmaan johonkin postimerkkien keräilyyn verrattuna ihan huomioitavia vastuksia, mutta eläinharrastuksiin ja lemmikkeihin nuo kuuluvat melkein erottamattomasti. Näistä kyllä kannattaa asiaa harkitsevalle mainita, samoin kuin se, että eläimiä ottaessa niiden tapoihin, vaatimuksiin ja erityispiirteisiin pitää perehtyä, ja olla valmis huolehtimaan niistä niiden eliniän ajan, eikä hankkia mitään elävää otusta hetken huumassa.
No, menipäs paasaukseksi. Jokainen täällä noista jutuista varmasti on tietoinen.. Itse en oikeastaan näe huonoja puolia akvaarioharrastuksessa, kyllähän sitä välillä keittää itse kullakin, kun sattuu jotain odottamatonta tms., mutta se riski on vaan otettava, niin kuin kaikkien elukoitten kanssa.. Kyllä ne antavatkin sitten siitäkin edestä.
-
- Senior Member
- Viestit: 695
- Liittynyt: 18:25, 01.10.2006
- Akvaarioseurat: Akvaarioharrastajien nettiseura
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Niska-Pietilä
- Viesti:
Mie olen addiktoitunu täysin, mutta akvaharrastuksesta luopuneiden kommentteja ranskalaisin viivoin:
- siivous
- vesi- ja sähkölaskut
- vesivahingon vaara
- salaperäiset kalakuolemat
Ja itse lisäisin tuon jo aiemmin mainitun riippuvuuden sähköstä (pitkät sähkökatkot pelottaa) ja raanavedestä (mitä tulee hanasta, sitä on tuonne laitettava).
Niin itseäkin meinasi alkuun pelottaa, kun kuuli, että ei se pelkkä "osta ja ihaile" -juttu ole ja että mitä tahansa kalaa ei voikaan siihen omaan akvaan laittaa ja välttämättä niin monta kuin haluaa.
Mutta vähemmän vaivaa miusta tuosta akvasta on kuin koirasta. Ja uusi akvaario on haaveissa. Rahat osittain jo säästetty. Kokoa uudella tulee varmaan olemaan n. 300 litraa (koska isompaa en näihin tiloihin saa millään mahtumaan).