Sammakoiden kanssa toimeentulevat ötökät

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

vviljanen
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 17:29, 27.09.2006
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Sammakoiden kanssa toimeentulevat ötökät

Viesti Kirjoittaja vviljanen »

Terve,

Olen aivan nyyppä tällä forumilla, sekä akvaarioiden maailmassa. Harrastus alkoi jokin aika sitten, kun olimme tyttöystävän kanssa mökkeilemässä ja tuli mieleen, josko lumpeen (tai ulpukan, mikä se kukka onkaan) voisi viedä kotiin purkissa. Totesimme, että se tuskin siinä selviää. :) Päätimme sitten, että ostamme muutaman akvaariokasvin purkkiin, ne varmasti selviäisivät. Liikkeessä (Puutorin akvaario, Turku) sitten katselimme kaikkia hienoja kaloja ja kysyin myyjältä, että selviäsikö jokin kala pienessä purkissa (5l). Ei kuulemma selviä, mutta kääpiökynsisammakot selviäsivät. Jee! Sammakot on veikeitä! :D Lähdimme siis kotiin kahden sammakon (Ötti ja Ulpu), muutaman kukkasen ja veden hapettajan kanssa.

Muutan päivän päästä haimme purkkiin (kuva) vielä siivojaksi kotilon (Alma). Muistelin kotilon olevan tiikerikotilo, mutta nopean googletuksen jälkeen se vaikuttaisi olevan maalla elävä... tiedä sitten.

Google kertoi myös, että sammakot vaatisivat n. 40-60 litraisen altaan. Eikä tuo purkki muutenkaan vaikuta enää niin hyvältä ajatukselta, onhan se melko ahdas ja vesi likastuu todella nopeasti, koska suodatin ei noin pieneen oikein mahdu. Päätimme siis hankkia oikean akvaario. Kokoluokkaa 40-60l, koska yksiössämme tilaa on kuitenkin rajallisesti.

Kysymys siis kuuluu, että mitä ötököitä sammakoiden kaveriksi voisi laittaa? Olen ajatellut, että ainakin monni olisi kiva ja muutama muukin kala siellä voisi olla. Huomioitavia seikkoja eläinten valikoimisessa lienee ainakin seuraavat:
- Kalat eivät saa olla liian pieniä, koska sammakot kuulemma syövät kaiken, mitä saavat mahtumaan suuhunsa.
- Kalat eivät saa olla liian ahmatteja, etteivät ne syö sammakoiden ruokaa.
- Kotilon vaatima kalkki "kovettaa" veden ja tästä eivät kaikki kalat tykkää.
- Muita asioita on varmasti miljoona, mutta niistä voi viisaammat kertoa lisää.

Toinen kysymyn on, että mitä muuta, kuin hyttysentoukkia, sammakoille voisi syöttää? Voi käydä tylsäksi ruokavalio, jos aina joutuu samaa tavaraa syömään.

Kaikenlaiset muutkin vinkit ovat tietysti tervetulleita!
Helinä79
Senior Member
Senior Member
Viestit: 769
Liittynyt: 20:32, 05.12.2005
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Merilappi

Viesti Kirjoittaja Helinä79 »

Yleinen suositus kuuluu, että sammakon kanssa ei kaloja panna samaan purkkiin. Syynä sammakon kakka, joka on tosi ytyä tavaraa ja keikuttaa vesiarvoja ym.. Toisaalta niitäkin joilla kalat ja sammakot samassa purkissa uivat, löytyy myös tältä palstalta, eli tämäkin on melkolailla omantunnon kysymys. Tuo viisilitrainen ei tosiaan ole sopiva koti (lakikin sen jo kieltää) minkään sortin selkärankaiselle. Kotiloita siellä olisi voinutkin pitää.
Kotiloita voisi varmaankin pitää sammakoiden kanssa samassa altaassa, ja partamonni on kalojen sitkeähenkisimmästä päästä. Mitkään pienet kalat siellä tosiaan eivät taida selvitä, vaan joutuvat välipalaksi. Jos nyt päätät hommata kaloja tuohon altaaseen sammakoiden kanssa, huolehdi tiuhoista vedenvaihdoista.
Sitä luulisi kysymysten jossain vaiheessa loppuvan kesken, mutta totta on, että mitä enemmän saa tietää, sitä enemmän osaa kysyä.
vviljanen
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 17:29, 27.09.2006
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja vviljanen »

Lainaus täältä:
Sijoitettaessa kaloja samaan akvaarioon sammakoiden kanssa, otetaan aina riski, että kalat voivat tartuttaa sammakoihin jotain sairauksia. Aggressiivisia kaloja ei pidä missään nimessä hankkia. Kuitenkin muutamaa kalalajia on menestyksekkäästi pidetty samassa terraariossa kuin kääpiökynsisammakoita. Kaloja ei saa hankkia liian montaa yksilöä, ihan vain muutama pohjaa puhdistamaan, sillä sammakot stressaantuvat herkästi. Useimmat kalalajit syövät lisäksi ruoat nopeasti ennen sammakoita, jotka voivat sitten jäädä kokonaan ilman ruokaa. Jos kaloja välttämättä halutaan sijoittaa samaan akvaarioon, varminta on hankkia pari kolme kalaa seuraavista lajeista: leväbarbi ja Corydoras-suvun monniset (kupari-, albiino-, täplämonninen).
Hassua, että myyjä ei kertonut, että ei ole soveliasta noi pienessä tilassa sammakoita pitää. Toisaalta olisihan se pitänyt arvata, että ahdasta siellä tulee. No eivät ne siellä enää montaa päivää ehdi olla...
ellaf
Senior Member
Senior Member
Viestit: 569
Liittynyt: 13:12, 10.01.2005
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja ellaf »

Akvaarioharrastajan sääntö no. 1: Älä luota akvaariokaupan myyjään, koska puhuvat yleensä mitä vain jotta saavat tavaraa kaupaksi. Sääntö no. 2: muista sääntö 1. :D

Mitähän kalaa tarkoitat "monnilla"? Partamonnia? Partamonnille suositellaan kyllä yleensä vähintään satalitraista akvaariota. Corydoras-suvun monniset taas ovat parvikaloja, joten tuo pari-kolme kappaletta olisi liian vähän. Vasta kuusi yksilöä muodostaa parven. Leväbarbi ei sovellu noin pieneen akvaarioon, sillä se on 15-senttiseksi kasvava vilkas parvikala ja tarvitsee ison akvaarion, mielellään vähintään 150 cm pitkän, jotta mahtuu kunnolla uimaan. Älä siis missään nimessä hanki ainakaan niitä leväbarbeja vaikka myyjä mitä lirkuttelisi. ;)

Jos menet sitten niitä monneja ostamaan niin ota hyvissä ajoin selvää mitä lajia olet ostamassa, sillä sellaista kalaa kuin monni ei ole olemassakaan. Erilaisia monnilajeja (imumonnilajeja, panssarimonnilajeja jne.) piisaa markkinoilla satoja eivätkä useimmat niistä sovi noin pieneen akvaarioon saati sammakoiden kanssa.

Maltti on valttia ja tietoa kannattaa hankkia esim. tältä sivustolta niin kuin jo teetkin. :)
mollylady
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1084
Liittynyt: 01:30, 03.09.2006
Paikkakunta: pks

Viesti Kirjoittaja mollylady »

En suosittelisi sammakoita ja kaloja samaan akvaarioon. Olen kuullut paljon juttuj, että kalat ovat kiusanneet sammakoita, jotka lopulta ovat kuolleet. Sammakko on myös hiiidas syöjä, joten kalat voi ehtiä ensin ja sitten sammakko ei saa sapuskaa ja nääntyy..
Meilläkin oli kerran sammakko kalojen kanssa "hoidossa" (kun sille etsittiin uutta kotia) pari viikkoa ja meinasi hermot menn, kun sammakko kävi kokoajan näykkimässä kaloja ja hillui. Onneksi löytyi se koti pikaisesti, niin kalat ei joutuneet enempää stressaamaan.

Niin ja aloittelijoilla on aina tapana luottaa kaikkeen mitä akvaariokaupan myyjät sanovat (ottamatta vieläpä itse tietoa asioista) ja siitä seuraa vain se, että kolmekymmentäsenttiset kultakalat asuvat kymmenen litran vetoisissa maljoissa, missä eivät mahdu edes kääntymään.
Joten kannattaa muistaa, että nuo eläimet on oikeita, eikä muovisia koristeita ja yrittää pitää niillä hyvät olot, joiden pitäminen onnistuu vain, jos on tarpeeksi oikeata tietoa.
Ja edellinen ei ollut sitten tarkoitettu negatiivisesti ja juuri teille, vaan yleisesti ottaen, vaikka olikin aikamoinen saarna. :mrgreen: Pitäisi ehkä ruveta papiksi... [;)]
I'm #1 so why try harder?
vviljanen
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 17:29, 27.09.2006
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja vviljanen »

En ollut harkinnut mitään tarkempaa monnilajia, vaan mielessä oli vaan sellanen "pohjassa möllöttävä viiksiniekka"... :)

No, pitää nyt sitten harkita, ottaako tuonne kaloja ollenkaan.
memma
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2151
Liittynyt: 21:11, 25.03.2004
Akvaarioseurat: HAS
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja memma »

ellaf kirjoitti:sellaista kalaa kuin monni ei ole olemassakaan.
Saanko esitellä: kala nimeltämonni. Toivottavasti ei akvaariokaupoissa näy kuitenkaan (paljoa ei ihmetyttäisi kyllä vaikka joissain näkyisikin :roll: ).
528 l: Corydoras sterbai, L-134, Liosomadoras oncinus, Platydoras costatus, Megalechis thoracata, Moenkhausia pittieri
125 l: Corydoras pygmaeus, Neocaridina davidi var. red, Poecilia wingei
120l: L. oncinus, P. wingei
vviljanen
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 17:29, 27.09.2006
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja vviljanen »

Entäs sitten tuliliskot? soveltuisivatko ne sammakoiden kavereiksi? google kertoi, että vähintään 60l akvaarion haluaisivat...
Adrianna
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6704
Liittynyt: 01:32, 06.06.2004
Akvaarioseurat: LAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Karhula (Kotka)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Adrianna »

Eivät sovellu, nyrkkisääntönä kannattaa muistaa herppien kanssa joka lajille eri allas. Tuliliskot ja sammakot ottavat yhteen joskus todela rajusti ja tuloksena on raatoja.
1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
jarvij
Elite Senior Member
Elite Senior Member
Viestit: 15316
Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
Viesti:

Viesti Kirjoittaja jarvij »

Tuliliskot ovat sammakoita; tarkemmin ilmaistuna pyrstösammakoita. Tuli- ja vesilistojen nimiä ei pitäisi milloinkaan lyhentää liskoksi. Ne siis joko ovat omalla lajinimellään ja yleisesti pyrstösammakoita. Ne eivät myöskään ole herppejä [;)]
Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
rain-
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 3519
Liittynyt: 02:55, 04.11.2001
Sukupuoli: N/A

Viesti Kirjoittaja rain- »

Kun nyt viilataan pilkkua, niin kyllä vain sammakkoeläimet ovat herppejä, samoin kuin matelijat.
SeijaKK
Member
Member
Viestit: 378
Liittynyt: 10:03, 05.06.2006

Viesti Kirjoittaja SeijaKK »

Ihan ohi mutta tuo memma:n laittama linkki monni-kuvaan pisti virnistämään.

Minähän olen vähän suuruudenhullu mutta en silti kyllä monnia tahtoisi edes yrittää majottaa mihinkään. En ainakaan pieneen sammakko-altaaseen
:mrgreen:
mollylady
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1084
Liittynyt: 01:30, 03.09.2006
Paikkakunta: pks

Viesti Kirjoittaja mollylady »

Joo-o. Toi monni oli aika hurja. :D Meikäläinen pitää visusti kiinni omista pikku monnuloista, ei tollasta jättiä meille! :mrgreen:
I'm #1 so why try harder?
-Tassu-
Senior Member
Senior Member
Viestit: 669
Liittynyt: 18:54, 11.05.2006
Akvaarioseurat: Labyrinttiyhdistys, Lapin Akvaristit
Paikkakunta: Rovaniemi

Viesti Kirjoittaja -Tassu- »

Tuliliskoja ja sammakoita ei pidä yhdistää! Paitsi, että voivat tapella, vaativat myös erilaisia oloja (tulilisko pitää viileämmästä vedestä kuin kynsisammakko). Lisäksi tulilisko voi erittää ihostaan myrkkyä, etenkin tuntiessaan itsensä uhatuksi (eli jos samassa akvaariossa on muita lajeja). Sammakko voi kuolla tähän. Sammakkohan hengittää myös ihonsa kautta, joten se on melko herkkä veden laadun suhteen.

Jossain näillä palstoilla muistelen lukeneeni kirjoituksen partamonnista ja sammakosta samassa akvaariossa. En muista enää, kumpi söi kumman, mutta onneton loppu sillä oli kuitenkin :?

Poikani kääpiökynsisammakko (joka elelee yksin 40-litraisessa) syö kuivattujen ja pakastettujen ötököiden lisäksi mm. pienittyjä kastematoja ja kärpäsentoukkia sekä muista akvaarioista tuotuja ylimääräisiä sukaravun poikasia. Altaassa on myös kotiloita. Kuorien määrästä päätellen sammakko syö joskus niitäkin, vaikka en ole koskaan nähnyt sitä "itse teossa" :) Pikkukotilot ovat kuitenkin niin hyviä lisääntymään, että aina niitä riittää.
Koira, käärmeitä, liskoja, hiiriä, sirkkoja, kaloja, rapuja, kotiloita, sekä pari poroa. "Milloin alatte periä tänne pääsymaksua?" kysyi lapsen kaveri meillä käydessään..
vviljanen
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 17:29, 27.09.2006
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja vviljanen »

Noniin, nyt tuli hankittua pienokaisille uusi isompi koti. 54l Eheim Aquatics Aquastar -akvaario. Pakettiin kuului myös suodatin, haavi, vedenparannusaine, hiekka, lämmitin ja lämpömittari. Myös joku dvd piti pakettiin kuulua, mutta sellaista ei sieltä kyllä löytynyt... :) noh, se ei liene suuri menetys. Hintaa paketilla oli 89e.
Huomenna voisi asennella tuon ja muuttaa ötökät uuteen kotiin. Kaupan myyjä sanoi (joo, aion jatkossa suhtautua varauksella myyjien puheisiin :), että sammakoiden ja kotiloiden kaveriksi voisi laittaa rapuja. Mutta voi olla, että ei nyt tässä vaiheessa ainakaan laiteta ketään muuta tuonne.
vviljanen
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 17:29, 27.09.2006
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja vviljanen »

Eilen saatiin sammakot ja kotilo siirrettyä uuteen kotiin. Ja sammakot ainakin näyttävät viihtyvän. Ulpu vetää hulluna ympäri akvaariota ja ötti piileskelee puupökkelön alla.
Alma kotilo ei ole juurikaan liikkunut muuton jälkeen, että se taisi ottaa vähän nokkiinsa. Toivottavasti se siitä tokenee...
Tässä muutama kuva uudesta kodista:
kuva1
kuva2
kuva3
tiger
Member
Member
Viestit: 381
Liittynyt: 13:55, 13.04.2004
Paikkakunta: Hyvinkää

Viesti Kirjoittaja tiger »

hienolta näyttää. Jos en väärin nähnyt kotilo lienee tiikerikotilojen läheistä sukua ja silloin voi olla pitkäänkin paikallaan kun viettävät ns talvihorrosta. Yhtäkkiä sitten aktivoituvat. Kotilo saattaa myös osittain kaivautua hiekkaan. Ei kannata siis hätääntyä, jos ei mitään liikettä hetkeen ole. :)
mollylady
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1084
Liittynyt: 01:30, 03.09.2006
Paikkakunta: pks

Viesti Kirjoittaja mollylady »

Tosi kivan näköinen :D Sammakot on varmasti innoissaan!
Sammakoita ja kotiloita sinne sitten vaan.
Noi ravut on muuten aika hauska idea. Sellaisia pikku rapuja, jotka eivät kuitenkaan mahdu sammakon suuhun ja viihtyvät samoissa vesioloissa.
Tässä erilaisia rapuja. (lisätietoa kuukkelista :D )
Ja tässä vielä rapu ja kotilo infoa.
Niin siis jos niitä rapuja ja sammakoita voi yhdistää. Ei ole kokemusta siitä [:I]
I'm #1 so why try harder?
vviljanen
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 17:29, 27.09.2006
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja vviljanen »

Jee, Alma (kotilo) heräsi ja lähti spurttaamaan akvaarion pohjaa pitkin! :)
Taju
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1225
Liittynyt: 16:42, 20.05.2005
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Taju »

Voi kiitos jeesus, ot pois jos saat!

Hienoa toimintaa Puutorin akvaariolta, totta tosiaan! Ovatkohan kuulleet, että eläisuojelulaissa on olemassa suositus, jonka mukaan kaloja tai muita vedessä eläviä selkärankaisia ei tulisi pitää alle 40l akvaariossa.

Onneksi saitte kaverit parempiin tiloihin. :)

Ja tosiaan, kalat ja jansmakot tulee pitää eri akvaarioissa, mutta kun tälle harrastukselle antaa pikkusormen... alkaa yllättävän pienistäkin tiloista löytyä paikkoja vähän isommillekin altaille! :mrgreen:
Se mikä ei tapa, traumatisoi.
vviljanen
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 17:29, 27.09.2006
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja vviljanen »

Olisiko kellään ideoita, mikä tuota meidän Alma-kotiloa vaivaa, kun se aina välillä kellahtaa selälleen akvaarion pohjalle? Meillä on tuollainen kalkkikikkare siellä, jonka pitäisi pitää kotilon kuori kunnossa. Kuinka usein se pitäisi vaihtaa, ja kuinka iso pala sitä pitää laittaa kerralla?
justiina8
Senior Member
Senior Member
Viestit: 656
Liittynyt: 19:33, 13.08.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Uurainen

Viesti Kirjoittaja justiina8 »

Hassua, miten harrastus ryöstäytyi... ensin kaikki lähti vain siitä lumpeesta... ja nyt on akvaario....Tervetuloa harrastajien piiriin!!

Tuohon kyllä kiinnittäisin huomiota... siis tuo lipasto on notkolla! Toi apteekkarin lipasto ei oo mikään paras alusta... näköjään!!
Akvaariokärpänen puraisi vuosien tauon jälkeen...
vviljanen
Starting Member
Starting Member
Viestit: 20
Liittynyt: 17:29, 27.09.2006
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Viesti Kirjoittaja vviljanen »

Kappas vaan, niin näyttää olevan hieman notkollaan. Pitänee hankkia joku tukevampi levy siihen alle. Tuosta kuvasta sen näkee paljon paremmin, kun livenä! :/ kiitoksia.

Meidän Ulpu-sammakko loi tänään nahkansa. Oli aika hurjan näköistä. Tämä lienee kuitenkin normaalia?

Mietin, että minkä lämpöistä veden pitäisi olla kotilolle? Kääpiökynsisammakolle suositeltiin jossain 25 astetta. Nyt akvaarion mittari näyttää 27, vaikka lämmitin oli säädetty 25 asteeseen. Otin aamulla lämmittimen kokonaan pois päältä, mutta kun tämä kämppä on muuten melko kuuma, niin ei ole laskenut. :(
mollylady
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1084
Liittynyt: 01:30, 03.09.2006
Paikkakunta: pks

Viesti Kirjoittaja mollylady »

Kannattaapi juu tsekkailla sitä akvaarion lämpötilaa, lämmitintä ei kuitenkaan välttämättä tarvitse. Meilläkin noiden purkkien lämpötilat pysyttelee tiukasti siinä 25-26 asteen tuntumassa ilman lämmitintä. :D

Luulisin, että tiikerikotilon kanssa on sama kuin esim. ompuillakin, mitä korkeampi lämpötila, sitä nopeampi kotilo ja nopeampi kotilon elämä ja mitä matalampi lämpötila, sitä hitaampi kotilo ja hitaampi (pidempi) elämä.
Ainakin ompuille sellaista 22-26 astetta suositellaan, joten uskoisin, että tikrukin noissa lukemissa pärjäilee hyvin. Itselläkin ihan kivasti pärjäävät tikrut ja omput, vaikka lämpötila onkin tuollainen 25 astetta vähintään.
I'm #1 so why try harder?
itaki
Member
Member
Viestit: 357
Liittynyt: 00:03, 14.04.2005
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja itaki »

Mikäli tuo lipasto todellakin on notkolla, eikä kuva vain vääristä asiaa, kannattaa kiireen vilkkaa laittaa jokin kestävämpi suora levy sinne väliin. Samoin akvaarion alle kannattaa laittaa solumuovi/retkipatja, joka jakaa painoa tasaisemmin. Jos tuonne alle on jäänyt joku hiekanmurunen tai pikkukivi, voivat sauraukset olla ikävät (kräks...). Samoin mikäli taso on notkolla, rasittuu akvaarion pohjalasi.
Vaikka kyseessä onkin pieni allas, suosittelisin laittamaan tuonne väliin jotain. Ihan vain vinkiksi, mikäli koko asia ei ole mieleesi tullut, eikä myyjäsi sinua tässä tarpeellisesti opastanut. (Haulla löytyy vinoista akvaarioista ja solumuovista yms paljon lisää). [;)]

Käsittääkseni kynsisammakoille tulisi suoda jokin levähdyspaikka pinnan tuntumassa, kelluva kaarnan palanen tai pintaan ylettäviä hiukan tukevampia kasveja. Muutenkin osaisivat varmastikin arvostaa tiheämpää kasvipusikkoa paljon [;)]
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”