Eilen tein vedenvaihtoa altaaseen, jossa mm. asustaa isohko, erakko, silmäpuoli verkonuoliainen. Kaikki joilla on tästä kyseisestä kalalajista kokemusta, tietävät millainen touhutaavi on kyseessä.
No. Lapposin pohjaa ja varsinkin lehtikalat tuntuivat olevan touhussa kovasti mukana, piti kauemmas hätistellä koko ajan. Sain vanhat vedet pois ja uuttakin jo kaadetttua altaaseen useamman ämpärillisen. Sitten katsoin väliaikatilannetta ja apua! Pohjalla on tosi iso juurakko ja sieltä sisältä, jonkinlaisesta railosta, pilkisti pyrstö! Ja tarkemmin tutkittuani tajusin että verkkiksen pyrstö! Eli iso kala pienessä ahtaassa raossa. Paniikki....
Luulin, että kala oli säikähtänyt lappoa tms, ja uinut suinpäin kantoon ja koloon piiloon. (Kokemusta leväbarbeista, jotka säntäilevät mihin sattuu välillä) Partamonni päivysti kaiken lisäksi sen näköisenä aukon suulla, että pyrstöön voisi tarttua kohta kiinni. Minä siinä sitten hätistelemään ensin monnin pois, ja odottelemaan, että jospa verkkis tilanteen rauhoituttua peruuttaisi (?) pois juurakosta. (Koska minun mielestäni se ei mahtuisi siellä mitenkään kääntymään!) Ei mitään, siellä oli, pyrstö vain välillä heilahti.
Nyt iski jo oikeasti hätä. Olin varma että nyt kala oli jumissa tosissaan. Ei muuta kuin kanto ylös pohjasta, ja vedessä yritin käännellä juurakkoa siten, että kala olisi vaikka valunut pois sieltä kolosta. Saahan sitä luulla..
Mikään ei auttanut. Luovuin toivosta ja olin jo henkisesti valmistautunut kohtaamaan tilanteen, että nyt käy huonosti. Laitoin juurakon takaisin ja täytin altaan loppuun. Ja surin jo valmiiksi verkkonuoliaisen karua kohtaloa tulla syödyksi elävältä, josko partamonnit tilanteen tajuavat.
Sitten, tadaa, yhtäkkia herra suvaitsee uida kaikessa rauhassa kuono edellä ulos kolostaan.. (oli ilmeisesti kotikolo, vaikka luulin toista) ja hyvin tyytyväisenä alkaa tonkia pohjaa lappoamisen jäljiltä....
Mitä tästä opimmekaan....
Verkkonuoliainen aiheutti päänvaivaa
Valvoja: Moderaattorit
-
- Starting Member
- Viestit: 39
- Liittynyt: 11:05, 16.02.2003
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Tampere
Meillä akvaarion vaihdoin yhteydessä luulin toisen verkkonuoliaisen heittäneen henkensä.. Oli uudessa akvassa ollut noin viikon. Makasi eräänä päivänä kiven päällä maha ylöspäin täysin värit haalistuneena. Hain jo haavin että kuollut se on. Haavi veteen ja koitin noukkia niin tämäpä lähti uimaan.. Siitä pitäen noin puolitoista vuotta oli värit haalistunena.. Nyt näyttää saaneen värinsä takaisin. Mikähän lienee oli ongelmana mene ja tiedä..