Sattuipa vastaan tällainen ja koska näitä vetoomuksia on viimeaikoina harrasteltu AW:ssa niin linkitänpä tämänkin; yleistä keskustelua puolelle siksi, että tämä aihe sentään sivuaa akvaarioharrastusta ja akvaristien mielenkiinnonkohteita aika tavalla.
Eli kyseessä on vetoomus, jossa vastustetaan Ruonanjoen valuma-alueelle suunniteltua kaatopaikkaa ja jätteenkäsittelylaitosta. Ruonanjoki on ainoa joki Etelä-Suomessa, jossa vielä on Margaritifera margaritifera L.:n eli jokihelmisimpukan eli raakun lisääntymiskykyinen kanta. Saitilta löytyy lisätietoa raakusta, Ruonanjoesta sekä suunnitellusta laitoksesta.
Vetoomuksen voi allekirjoittaa täällä. Yläreunan Ota tästä -kohdan alta löytyy myös tulostettava versio, jos joku vaikka innostuu keräämään nimiä paperillakin.
Vetoomus löytyy myös englanniksi ja tällä puolella Download-kohdasta löytyy vastaavasti englanninkielinen paperiversio. Näkyipä saitilla olevan nettivetoomus myös japaniksi.
Jokihelmisimpukkavetoomus
Valvoja: Moderaattorit
Useimmat ihmiset ei tunnu edes tajuavan, että veden alla näkymättömissä elävillä otuksilla on mitään merkitystä - saati sitten että välittäisivät niiden elinoikeuksia puolustaa. Kaikki vedenalaisen elämän ymmärtäjät siis joukolla nyt allekirjoittamaan!
Jokihelmisimpukat elää vanhemmiksi kuin useimmat ihmiset, jopa reilusti ylikin sata vuotta. Ne eivät vaadi muuta kuin saada olla rauhassa siinä ympäristössä, jossa ne ovat tähänkin mennessä jatkaneet mielenkiintoista elämänkulkuaan, vähintäinkin tuhat vuotta tässäkin joessa. On enemmän kuin väärin, jos muutama näkemyksetön tyyppi saa ahneuksissaan kaatopaikalla tehdä peruuttamattoman vahingon.

~~~ pintaa syvemmältä ~~~
Jokihelmisimpukkavetoomuksen loppukiri, vielä ehdit mukaan
Vielä muutama päivä aikaa allekirjoittaa vetoomus rauhoitetun ja uhanalaisen jokihelmisimpukan eli raakun elinympäristön puolesta Ruonanjoessa. Vetoomus luovutetaan ympäristömininisteriöön 27.9., allekirjoita siis mahdollisimman pian
http://www.viljakkalanpuolesta.net/ruon ... index.html
Kiitos kaikille, jotka jo olette allekirjoittaneet!
http://www.viljakkalanpuolesta.net/ruon ... index.html
Kiitos kaikille, jotka jo olette allekirjoittaneet!
~~~ pintaa syvemmältä ~~~
Re: Jokihelmisimpukkavetoomus
Lähentelee jo historiallista tämä aihe, mutta sattumalta satuin jälleen, yli 2,5 vuoden jälkeen, tämän vetoomuksen sivuille ja olipas ilahduttavaa lukea sieltä uutinen kyseisten kaatopaikkasuunnitelmien loppuratkaisusta (uutinenkin jo yli puoli vuotta vanha tosin):
Voimme siis allekirjoittajina olla tyytyväisiä.Jokihelmisimpukkavetoomus kirjoitti:Ylöjärven kaupunki on 2.6.2008 päättänyt keskeyttää alueen kaavoituksen kaatopaikaksi ja jätteenkäsittelyalueeksi.
Toivomme jätehankkeen Ruonanjoen lähivaluma-alueelle päätöksen myötä rauenneen lopullisesti.
Kiitos tuesta kaikille allekirjoittaneille!