Käärmekala ja sille kavereita
Valvoja: Moderaattorit
Käärmekala ja sille kavereita
Minulla on nyt 315 litran akvaario, jossa asustelee 4 avainkirjoahventa, täpläimumonni, pari piikkisilmää ja leväbarbia. (ainiin, eipäs unohdeta sitä pienen pientä nuoli-imumonnia, joka on selviytynyt monen mutkan takaa tähän akvaarioon)
Tilaa siis on muillekin asukkaille. (Vaatimuksena Ph 6.5, Kh 2, lämpötila 26-27C) Piilopaikkoja, kasvipöheikköjä löytyy, mutta myös avointa tilaa.
Olen iskenyt silmäni käärmekalaan. Kirjan mukaan se on petokala, joka popsii pienimmät asukit suuhunsa. Kauppias kertoi, että "juu, kyllä se tulee toimeen mainiosti tavallisessa seura-akvaariossa".
Lisäksi ajattelin jotain värikästä parvikalaa, mutta uskaltaako vaikka kardinaali tai korutetraa ottaa? Muita parviehdotuksia?
Jos parvi osoittautuu liian syömäkelpoiseksi, päädyn luultavasti neljään lehtikalaan.
Sitten vielä jotain monnisia ja 2-4 rihmakalaa.
Mutta jos jollain on kommntteja/kokemusta käärmekaloista ja niiden käyttäytymisestä, niin kuulisin mielelläni. Käärmekala on siis tulossa, mutta muu asukaskunta avoinna.
Voi tästä on niin pitkä aika, kun olen viimeksi suunnitellut kalastoa, että on taidot ruosteessa!

Käärmekalasta..
Otin pienen takapakin sittenkin suunnitelmissani.
Kirjan mukaan akvaario vähimmäispituudeksi riittäisi 80 cm ja kalasta tulisi sellainen 40 senttinen otus.
Tuolla keskustelupalstoilla taas kuulee hurjempia juttuja, eikä edes 300 litran akvaario riittäisi osan mielestä kalalle.
Käärmekala kyllä houkuttaa, jolloin ostaisin vähemmän muita asukkeja, mutta vielä on ovi auki ihan perinteikkäälle seura-akvaariolle.

-
- Katalysaattori
- Viestit: 7365
- Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Käärmekala ja sille kavereita
Tuota nimeä kantavaa otusta ei ole edes olemassa. Olisiko kyse partamonnista, tummaleväplekosta tai isopurjeplekosta? Toivottavasti partiksesta, sillä tummalevälle ja isopurjeelle altaasi on liian ahdas.Nandu kirjoitti:täpläimumonni
Siis onko leväbarbeja kaksi?Nandu kirjoitti:pari piikkisilmää ja leväbarbia.
Nuoli-imumonnin nykyinen nimi on nuolimonni.
Siis meinasitko näitä kaikkia nykyisen kalaston lisäksi?Nandu kirjoitti:Jos parvi osoittautuu liian syömäkelpoiseksi, päädyn luultavasti neljään lehtikalaan.
Sitten vielä jotain monnisia ja 2-4 rihmakalaa.
Käärmekalaa suosittelen isompaan altaaseen. Ui halutessaan todella vinhasti ja sangen isokokoinenhan siitä tulee.
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
Käärmekalaa voi verrata piikkisilmään. Sillä on pituutta, mutta se menee myös sykerölle ja käyttää tilaa huomattavasti vähemmän kuin yhtä pitkä jokin muu kala. Mielestäni parisataalitrainen on riittävän kokoinen allas.
Myös erittäin vinha otus, joka ei tee pahaa muille allastovereille. Ruokkimisessa voi alkuun ilmetä pieniä vaikeuksia, sillä käärmekala tuntuu haaveilevan sillä aikaa kun muut mutustelevat ruoan sen nenän edestä, jopa silloin kun surviaiskasan suorastaan työntää sen naamaan.

Partamonni se siis on. Kirjassani sen nimi on täpläpartamonni. Täpläimumonnikin löytyy myös kirjastani, mutta sitä en tarkoittanut. Nyt sille tuli hankittua samankokoinen kaveri, mutta eri sukupuolen edustaja.
Minulla on ilmeisesti vanhentuneita kirjoja, koska nuolimonnille tarjotaan nimeä nuoli-imumonni ja täplänuolimonni.
Leväbarbeja on kaksi
Käärmekala on siis nyt melkein pari viikkoa akvaariossa. Olen huomannut juuri tuon "haaveilun" ruokinnan yhteydessä, mutta yleensä heitän sille muutaman katkaravun tai kalanpalasta, jos se ei ehdi muun ruuan kimppuun.
Lisäksi hankin 4 helmirihmakalaa, joista yksi kuoli ensimmäisenä yönä oltuaan jo heti heikossa kunnossa.
En noita kaikkia mainitsemiani kaloja ole ostamassa. Se oli sellasta pohdintaa. Nyt jätän kalaston tähän ja odotan kalojen kasvamista.
Minulla on ilmeisesti vanhentuneita kirjoja, koska nuolimonnille tarjotaan nimeä nuoli-imumonni ja täplänuolimonni.
Leväbarbeja on kaksi
Käärmekala on siis nyt melkein pari viikkoa akvaariossa. Olen huomannut juuri tuon "haaveilun" ruokinnan yhteydessä, mutta yleensä heitän sille muutaman katkaravun tai kalanpalasta, jos se ei ehdi muun ruuan kimppuun.
Lisäksi hankin 4 helmirihmakalaa, joista yksi kuoli ensimmäisenä yönä oltuaan jo heti heikossa kunnossa.
En noita kaikkia mainitsemiani kaloja ole ostamassa. Se oli sellasta pohdintaa. Nyt jätän kalaston tähän ja odotan kalojen kasvamista.
-
- Katalysaattori
- Viestit: 7365
- Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Huono vitsi?Rise kirjoitti:Käärmekalaa voi verrata piikkisilmään.
Miten selität niiden popsineen lukuisia allastovereitaan? Yksilöt yksilöinä, mutta tuommoinen yleistys on jo vähän kummallista.Rise kirjoitti:Myös erittäin vinha otus, joka ei tee pahaa muille allastovereille.
Nuoli-imumonni on vanhentunut nimi, mutta täplänuolimonni on oikein. Nuolimonneja on monenlaisia, esim. raitanuolimonni, juovanuolimonni ja perunnuolimonni.Nandu kirjoitti:nuolimonnille tarjotaan nimeä nuoli-imumonni ja täplänuolimonni
Parvikaloja, joten tarvitsevat lisää lajitovereita, mutta altaasi on jo aikasen täynnä.Nandu kirjoitti:Leväbarbeja on kaksi
Varaudu myös partamonnien poikastehtailuun.
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
Rise kirjoitti:Myös erittäin vinha otus, joka ei tee pahaa muille allastovereille.
Käärmekala on vinha otus. Ainakaan omani eivät koskaa käyttäydy territoriaalisesti omia lajitovereita tai muita kaloja kohtaan. Siinä mielessä voi siis hyvinkin sanoa, että eivät tee pahaa allastovereille.Lisa kirjoitti: Miten selität niiden popsineen lukuisia allastovereitaan? Yksilöt yksilöinä, mutta tuommoinen yleistys on jo vähän kummallista.
Mutta tosiasia on, että kaikki suusta sisään mahtuva on niille ruokaa. Kovin tehokkaita petoja ne eivät ole, minullakin selvisi useasta partiksen kudusta kaikkiaan kolme poikasta hengissä. Noin vertailuna todettakoon, että niilinhaukien tultua kaikki partisten lisääntymispyrkimykset valuivat tyystin hukkaan.
En kuitenkaan pienien tetra-tyyppisten kalojen kanssa majoittaisi käärmekalaa samaan altaaseen. Ilmeisesti monneista pienemmätkin yksilöt saavat olla paremmin rauhassa, mutta erityisesti keskivedessä uivat pienet parvikalat ovat käärmekaloista herkkua. Otuksen ruokinta tetroilla olisi paitsi laitonta ja epäeettistä myös pidemmän päälle kallista.
http://www.aqua-web.org/forum/viewtopic ... highlight= Toisaalta.
Ja ei. Käärmekalaa ei voi verrata mitenkään piikkisilmään kuin ulkomuodoltaan. Käärmekala on vauhdikas ja ei ole mieltäkään pitää 40cm kaloja metrisessä altaassa :O Johan sen sanoo järkikin että jotain on pielessä.

Tuosta käärmekalan petomaisuudesta. Meillä ei käärmisten kanssa ole mitään tetroja, pienimmät kalat altaassa ovat taistot ja monniset. Kaksi pientä monnista katosi hyvin nopeasti ostamisen jälkeen ja raadot löytyivät ison käärmiksen lempipaikasta. Harmittaa vieläkin tuo juttu tosi paljon.
Käärmekalaa ei tosiaankaan voi verrata piikkisilmään. Kyllä tuo meidänkin 225 cm pitkä allas tuntuu kovin lyhyeltä kun Lousku ja Mato inostuvat uimaan oikein kunnolla.
Ja tuo haaveilu kuulostaa tutulta. Meidän käärmisten ruokinta oli aluksi hieman ongelmallista mutta sitten kalat oppivat "talon tavoille" mikä tarkoittaa meillä sitä, että ruoka menee heti kun se tippuu pohjalle. Ne ovatkin kytiksellä heti kun ruokaa annetaan ja saavat aina osansa.
Käärmekalaa ei tosiaankaan voi verrata piikkisilmään. Kyllä tuo meidänkin 225 cm pitkä allas tuntuu kovin lyhyeltä kun Lousku ja Mato inostuvat uimaan oikein kunnolla.
Ja tuo haaveilu kuulostaa tutulta. Meidän käärmisten ruokinta oli aluksi hieman ongelmallista mutta sitten kalat oppivat "talon tavoille" mikä tarkoittaa meillä sitä, että ruoka menee heti kun se tippuu pohjalle. Ne ovatkin kytiksellä heti kun ruokaa annetaan ja saavat aina osansa.
-
- Katalysaattori
- Viestit: 7365
- Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
No vaikka menisi kuinka sykerölle, niin vie se silti enemmän tilaa ja vilkkaasti uidessaan tarvitsee kosolti "huonetta"Rise kirjoitti:Kannattaa lukea myös lauseesta seuraava lause ennen kuin rupeaa heittelemään kommentteja.Lisa kirjoitti:Huono vitsi?Rise kirjoitti:Käärmekalaa voi verrata piikkisilmään.
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.
Hei Rise, et kai tarkoita, että se koko aika on sykeröllä? Sillä viisiin sen saisi menemään vaikka siihen pienimpään lailliseen, 40-litraiseen.
Kun kokeneet kertovat sen syöksyilevän vauhdilla altaan päästä päähän, niin eikö se vähän ole ristiriidassa tuon sykeröjutun kanssa? Pitäähän sen saada ponkailla, eikö vaan?
Minusta tuon kokoiset kalat eivät oikein ole akvaariokaloja lainkaan, jos ei nyt sitten särkänniemiä ja sellaisia paikkoja lasketa mukaan. Mutta minähän olenkin vasta aloittelija alalla...

Se joka haluaa, keksii keinot. Se joka ei halua, keksii selitykset.
Hohhoijaa, taidanpa lopettaa tämän aiheen. Järkeä saa käyttää, mutta ei ole pakko. Varsinkin kun täällä on kokeneita ja paljon omakohtaisia kokemuksia omaavia, enemmän kuin mitä minulla on, niin mitä tässä kommentoimaan. Paskat tulee niskaan niin että napsuu. Jatkakaa vanhat, viisaat ja kokeneemmat aiheesta.sinimarja kirjoitti: Hei Rise, et kai tarkoita, että se koko aika on sykeröllä? Sillä viisiin sen saisi menemään vaikka siihen pienimpään lailliseen, 40-litraiseen.
Kun kokeneet kertovat sen syöksyilevän vauhdilla altaan päästä päähän, niin eikö se vähän ole ristiriidassa tuon sykeröjutun kanssa? Pitäähän sen saada ponkailla, eikö vaan?
-
- Member
- Viestit: 428
- Liittynyt: 23:42, 21.10.2004
- Paikkakunta: Lappeenranta
Meillä taitaa olla laiskoja käärmekaloja. Kertaakaan ei kumpikaan pikkupojista ole 'sinkoillut' tai 'pyrähdellyt' mihinkään. Joskus ne käy uimassa vertikaalisesti pohjasta pintaan ja takas ja uudestaan ja uudestaan. Ja työntävät päätään suodattimen puhdasvesiputkeen ((jääden kiinni, rimpuillen pari pyrstönheilautusta, tehden laiskan kierroksen ja tunkien mahdollisesti sitä päätä takaisin)). Joskus ne uivat sisäsuodattimen virrassa. Mutta koko aikana emme ole kertaakaan nähneet niitä vauhti päällä. Tuolla ne laiskanoloisesti lipuvat ja pujottelevat kasvejen ja kantojen lomitse ((joita on paljon)). Korkeintaan yksi nopea pyrstönheilautus, jos jotain säikähdtään, että sillä päästään äkkiä kannon alle piiloon.
Kolmesataalitrainen näillä nyt tähän hätään on. kun ostimme niitä, en ollut vielä kuullutkaan aqua-webistä, ja hankimme ne akvaariokauppiaan ja internetistä löytyvän niukan tiedon perusteella. Yksi kaksisataalitraiseen, kaksinelikymppiseen mahtuu hyvin kaksi ((silti ostimme hiukan isomman, että tilaa olisi varmemmin, emme halunneet toisiapieniä liian ahtaalle)).

Yrittäkää ymmärtää yli-innokkuutta, jotkut meistä elävät hukattuja vuosiaan.
-
- Advanced Member
- Viestit: 1196
- Liittynyt: 09:07, 26.09.2001
- Akvaarioseurat: Oulun akvaarioseura
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Oulu
Asennevamma
Rise:
Haiskahtaa hieman asennevammalta. Keskustelupalstalla ei passaa ihan noin helposti ottaa nokkiin muiden jutuista. Olen minäkin aikani netin keskusteluissa jaksanut tapella ja riidellä mutta sillä ei pääse mihinkään. Ja herne nokassa kommentointi ei yleensä asiaa paljon edistä. Ja ihan muillekkin tähän palstaan kyllästyneille: ei täällä ole pakko tapella jos se on ainoa tapa keskustella.Hohhoijaa, taidanpa lopettaa tämän aiheen. Järkeä saa käyttää, mutta ei ole pakko. Varsinkin kun täällä on kokeneita ja paljon omakohtaisia kokemuksia omaavia, enemmän kuin mitä minulla on, niin mitä tässä kommentoimaan. Paskat tulee niskaan niin että napsuu. Jatkakaa vanhat, viisaat ja kokeneemmat aiheesta.
Oulun Akvaarioseura
http://www.oulunakvaarioseura.net/news.php
http://www.oulunakvaarioseura.net/news.php
Ei kai tuota käärmeyttä ja matokalaan vertaamista voi ymmärtää mitenkään muuten kuin ettei välttämättä käärme 'tarvitse' 10 kertaa oman pituutensa verran allasta, niinkuin jokin paksumpi jä jäykempi uimari. Tarvitsee kuitenkin ja voi miettiä onko tämäkään laji järkevä akvaarioon kuten leväbarbikaan.
Se että pienessä altaassa kala saattaa passivoitua herkemmin, on syytä huomioida. Mielenkiintoista, miten käärmekalalle tässä osittain suositellaan samanlaisia altaita kuin aasianmutakalalle. Eiköhän se käärmekala ole erilainen 20 senttiseen mutikseen verraten.
Mutakaloista:
http://www.aqua-web.org/forum/viewtopic.php?t=38949
http://www.aqua-web.org/forum/viewtopic.php?t=8532
Saattaahan kala passivoitua myös luonnottomasta ympäristöstä, virikkeiden puutteesta. Monella lajilla on syytä kysyä, voiko sellaista lainkaan järjestää kotiinsa.

Olisi pitänyt kirjoittaa tähän viestin alkuun, että nämä ovat minun omia kokemuksiani, eikä ollut tarkoitus todellakaan yleistää. Itselläni on 300 litrainen, mutta eipä ole käärmekalallakaan pituutta enempää kuin parikymmentäsenttiä tällä hetkellä. On muuten kasvanut lähes sentin vauhtia/kk. Johtuneekohan runsaasta ruokinnasta? On tähän mennessä jättänyt kuparimonniset ja punapäätetrat rauhaan.Rise kirjoitti:Käärmekalaa voi verrata piikkisilmään. Sillä on pituutta, mutta se menee myös sykerölle ja käyttää tilaa huomattavasti vähemmän kuin yhtä pitkä jokin muu kala. Mielestäni parisataalitrainen on riittävän kokoinen allas.
Myös erittäin vinha otus, joka ei tee pahaa muille allastovereille. Ruokkimisessa voi alkuun ilmetä pieniä vaikeuksia, sillä käärmekala tuntuu haaveilevan sillä aikaa kun muut mutustelevat ruoan sen nenän edestä, jopa silloin kun surviaiskasan suorastaan työntää sen naamaan.
Sen verran olen tässä muutamien viikkojen aikana huomannut, että tappelun saa herkästi tällä palstalla aikaan. Aloittelijoille tällä palstalla vihjeeksi, että kannattaa todella tarkasti katsoa mitä kirjoittaa, ellei välttämättä halua tapella.
Käärmekala ei ui 300 litraisessa, koska SILLÄ EI OLE TILAA UIDA. Sen ylös alas pyrähtely tai sykeröllä olo ei kerro mistään muusta, kuin siitä, että se ei voi uida eikä syöksyillä, koska allas on sille liian lyhyt. Ei se kultakalakaan pallomaljassa ui, vaan enempi oleskelee, koska muuta ei voi. Jessus mitä perusteita teillä on.
Kokeilkaapa siirtää se käärmekala 2 metriseen altaaseen, niin näette kuinka sen käytös muuttuu täysin. Käärmeisiin pätee sama kuin moniin muihinkin virtaviivaisiin kaloihin, ts. jo ulkonäöstä näkee, että se on tarkoitettu uimaan lujaa virtaavassa vedessä, vastusta on mahdollisimman vähän.

Elämä on sitä mitä meille tapahtuu silloin kun teemme muita suunnitelmia.
-Thomas La Manee-
-Thomas La Manee-
Minulla on käärmekala 200cm pitkässä altaassa (550l). Ui koko allasta käyttäen, enkä kyllä ihan heti alkaisi lyhyempään sitä siirtämään. Ei todellakaan mitenkään paniikinomaisesti sinkoile, kunhan uiskentelee. Kaveria tuolle olen jo jonkin aikaa haaveillut. Mutta siis minä olen myös sitä mieltä, että tilaa vaan rutkasti. Tämä oli jonkin aikaa pienemmässä altaassa (317l), siellä sitä ei paljoa näkynyt, lähinnä kyyhötti jossain. Kun pääsi takaisin isoon, aloitti uimisen heti samana iltana. Silikoonien vaihdon takia siis asui väliaikaisesti toisessa altaassa.