Hyvästi mattosuodatin
Valvoja: Moderaattorit
Hyvästi mattosuodatin
Tuli vuoden verran kokeiltua mattosuodatinta. Ja huonoin tuloksin.
Matto vaihtui eilen Eheimin ulkosuodattimeen.
Ideana mattosuodatin lienee hyvä, mutta niin oli marxilaisuuskin
Useamman kerran meni matto kokeilun aikana tukkoon. Eli ei auttanut muu, kuin matto pois altaasta ja suihkuun pesemään se puhtaaksi.
Lisäksi se isompien hiukkasten lilluminen vedessä alkoi kyllästyttämään.
Nyt odottelenkin mielenkiinnolla, että moniko kala kuolee, kun siirryin *ainoasta oikeasta suodattimesta* ulkosuodattimeen

Mieliruoka:kalaa saa kai onkimalla...
-
- Elite Senior Member
- Viestit: 15316
- Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
- Viesti:
Olisit kertonut tarkemmin olosuhteistakin.
Minulla ei ole meininkiäkään mistää tukkoonmenosta ja vesi on ja pysyy kristallinkirkkaana. Räkmiksiä menee päivittäin parikin teelusikallista.
Minulla ei ole meininkiäkään mistää tukkoonmenosta ja vesi on ja pysyy kristallinkirkkaana. Räkmiksiä menee päivittäin parikin teelusikallista.
Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
Seuraava kommentti on sitten ihan vain aloittelijalta, mutta oliko sulla siellä altaassa kierteissarvikotiloita/jotain muita akvaarion talonmiehiä? Ainakin mun kierteissarvet tykkää "roikkua" matossa syöden vanhaa kaloilta jäänyttä ruokaa ja lehtiä yms. Taitaa noi japonicatkin olla hyviä siinä hommassa, mutta pohjaa ne ei möyri:)
mattosuodattimesta
Mattosuadatin toimii, jos kaloja on vähän, ruokit vähän ja vaihdat vettä yli 50% viikossa. Mattosuodatin ei kohdallani ollut vaivansa arvoinen.
Tulipahan mieleeni mattosuodattimien käyttäjien hirmuiset vedenvaihto-tarpeet. Maton käyttäjien rasitus luonnolle on lienee suurempi, kuin muita suodatusmenetelmiä käyttävien ja vähemmän vettä vaihtavien akvaristien. Jostain se vesi on otettava, puhdistettava, laitettava akvaarioon, laskettava viemäriin ja jälleen puhdistettava jätevedenpuhdistamolla.
Eikä sitä puhdasta vettä loputtomasti riitä...
Niin, mattoni oli keskikarkea ja mitoitus/pumpputeho riittävä.
Akvaario 330 litraa, pumppu kierrätti yli 1000 litraa tunnissa.Maton koko 50cmX50cm
Lisäksi imuroin pohjaa viikottain.
Kotiloita ei akvaariossani ole. Mutta en usko kotiloiden autuaaksi tekevyyteen
Tulipahan mieleeni mattosuodattimien käyttäjien hirmuiset vedenvaihto-tarpeet. Maton käyttäjien rasitus luonnolle on lienee suurempi, kuin muita suodatusmenetelmiä käyttävien ja vähemmän vettä vaihtavien akvaristien. Jostain se vesi on otettava, puhdistettava, laitettava akvaarioon, laskettava viemäriin ja jälleen puhdistettava jätevedenpuhdistamolla.
Eikä sitä puhdasta vettä loputtomasti riitä...
Niin, mattoni oli keskikarkea ja mitoitus/pumpputeho riittävä.
Akvaario 330 litraa, pumppu kierrätti yli 1000 litraa tunnissa.Maton koko 50cmX50cm
Lisäksi imuroin pohjaa viikottain.
Kotiloita ei akvaariossani ole. Mutta en usko kotiloiden autuaaksi tekevyyteen
Mieliruoka:kalaa saa kai onkimalla...
-
- Elite Senior Member
- Viestit: 15316
- Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
- Viesti:
Siinähän niitä oli mihinkään perustumattomia väitteitä.
http://www.aquahoito.info/suomi/akvaario/suodatus.php
http://www.aquahoito.info/suomi/akvaario/suodatus.php
Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
-
- Advanced Member
- Viestit: 3024
- Liittynyt: 21:18, 27.01.2004
- Akvaarioseurat: TAS
- Paikkakunta: Kangasala & Tre / TAS
nonni
Anteeksi vaan järvij, mutta välillä tuntuu siltä ettet hyväksy kritiikkiä mattosuodatintasi kohtaan. Tiedän kyllä että se on NIIN HYVÄ JA HYVÄ, mutta siltijarvij kirjoitti:Siinähän niitä oli mihinkään perustumattomia väitteitä.
http://www.aquahoito.info/suomi/akvaario/suodatus.php
Itsekkin varmaan tuon laittaisin, mutta näin monni/pleko harrastajana se ei pakolla ole paras vaihtoehto tai no en tiiä, mutta kierrättää sen pitäisi paljon ja silloin taas rikotaan sen perusteellista toimimimista jos ei anneta hajottaja-bakteereille niitä hyviä "asuinoloja"
No täytyy myöntää, että pisän enemmän ulkosuodattimien ulkonäöstä
Re: mattosuodattimesta
Erittäin hieno huomio. Mutta vedenvaihtotarpeet syntynevät kalaston kuvitelluista tai todellisista tarpeista, eikä suodatintyypeistä.kossuvis kirjoitti:Tulipahan mieleeni mattosuodattimien käyttäjien hirmuiset vedenvaihto-tarpeet. Maton käyttäjien rasitus luonnolle on lienee suurempi, kuin muita suodatusmenetelmiä käyttävien ja vähemmän vettä vaihtavien akvaristien. Jostain se vesi on otettava, puhdistettava, laitettava akvaarioon, laskettava viemäriin ja jälleen puhdistettava jätevedenpuhdistamolla.
-
- Elite Senior Member
- Viestit: 15316
- Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
- Viesti:
Sitäpä tuossa ylempänä tarkoitin.
Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
Taas voi vetää sellaisen yhteenvedon että mitään autuaaksitekevää ratkaisumallia ei ole olemassa, vaan jokaikinen allas kalastoineen,rutiineineen ja suodatuksineen on kuitenkin loppupelissä "ainutlaatuinen"kokonaisuus, eli toimiiko erinomaisesti, erittäin hyvin, välttävästi vai huonosti':)'
Jokainenhan tällä palstalla puhuu varmiten niistä Omista Kokemuksista?
Jokainenhan tällä palstalla puhuu varmiten niistä Omista Kokemuksista?
" Silikonirinnat ovat kuin jalopuuratti Ladassa: Kiva hivellä mutta kyyti ei parane"
http://koiruuksiajakissankujeita.kotisivukone.com/" onclick="window.open(this.href);return false;
http://koiruuksiajakissankujeita.kotisivukone.com/" onclick="window.open(this.href);return false;
Kiekoille mattosuodatin!
Meillä on kiekkopytyssä mattosuodatin, enkä aio takaisin ulkosuodattimeen tai useiden suodattimien yhdistelmiin muuttaa.
Homma pelaa ja kalat viihtyy!
Homma pelaa ja kalat viihtyy!
Timppa ja Niki
www.hotellivaltatie1.fi
www.hotellivaltatie1.fi
-
- Elite Senior Member
- Viestit: 15316
- Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
- Viesti:
Suodattimissakin pätee sääntö: täytyy tietää mitä tekee, ja jollei tiedä, kokeilee sen itselleen parhaan. Kokeilua tosin helpottaa, jos mittaisee vesiarvoja sen sijaan että luottaisi yksinomaan mutuun.
Suodattimista tunnutaan luulevan paljon enemmän kuin tiedetään. Tosin tietoakin on saatavilla:
http://www.aquahoito.info/suomi/akvaario/suodatus.php
Suodattimista tunnutaan luulevan paljon enemmän kuin tiedetään. Tosin tietoakin on saatavilla:
http://www.aquahoito.info/suomi/akvaario/suodatus.php
Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
Re: nonni
Jos et puuplekoja harrasta, niin mikä olisi mahdollinen ongelma?pleko_88 kirjoitti:Itsekkin varmaan tuon laittaisin, mutta näin monni/pleko harrastajana se ei pakolla ole paras vaihtoehto tai no en tiiä,
Mikse sen vedenkierrätys pitää hoitaa suodattimen pumpulla, kun erillisiä pumppujakin voi asentaa altaaseen. Mattosuodatin toiseen päätyy ja toiseen vaikka 2252:nen, niin eiköhän se 2252:nkin puhalla jo aika kovaa?mutta kierrättää sen pitäisi paljon ja silloin taas rikotaan sen perusteellista toimimimista jos ei anneta hajottaja-bakteereille niitä hyviä "asuinoloja"
Ehkä joo, mutta kun hurisevat, letkut on veemäisiä pestä - koko suodatin on veemäinen huoltaa muutenkin. Harmittaa, kun en tuosta matosta silloin niin tienyt, kun hommasin kalliit ulkosuodattimet Toimivaan akvaarioon en viitsi alkaa mattoa asentelemaan... Uuden akvaarion kanssa tulee varmasti kulmamattosysteemi kysymykseen. Ja jos pelkää, että plekot tekee matosta selvää, niin siihen maton eteen pvc-ritilä (myydään esim. Leppävaariossa).No täytyy myöntää, että pisän enemmän ulkosuodattimien ulkonäöstä
Mistähän tämä väite juontaan juurensa, että mattosuodattimien käyttäjät joutuisivat vaihtamaan vettä enemmän kuin muut?? Eipä se suodatin siihen vedenvaihdon tarpeeseen vaikuta Ainakaan toistaiseksi en sellaista kotikäyttöön tarkoitettua suodatinta ole nähnyt, jolla saataisin vedenvaihdon tarve vähemmäksi.kossuvis kirjoitti:Tulipahan mieleeni mattosuodattimien käyttäjien hirmuiset vedenvaihto-tarpeet. Maton käyttäjien rasitus luonnolle on lienee suurempi, kuin muita suodatusmenetelmiä käyttävien ja vähemmän vettä vaihtavien akvaristien.
-
- Advanced Member
- Viestit: 1313
- Liittynyt: 21:53, 23.09.2003
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Lappeenranta
Re: nonni
Usein pestävällä (tyhjennettävällä) suodattimella saadaan vettä "likaavia" aineksia poistettua kiinteässä muodossaan eikä veteen laimennettuna. Matto- ja ulkosuodattimissa kasvien osat ja kalankakat maatuvat ja niihin sitoutuneet ravinteet liukenevat veteen jolloin vettä joudutaan vaihtamaan enemmän tasapainon säilyttämiseksi.aqua2002 kirjoitti:Mistähän tämä väite juontaan juurensa, että mattosuodattimien käyttäjät joutuisivat vaihtamaan vettä enemmän kuin muut?? Eipä se suodatin siihen vedenvaihdon tarpeeseen vaikutakossuvis kirjoitti:Tulipahan mieleeni mattosuodattimien käyttäjien hirmuiset vedenvaihto-tarpeet.
Hän joka sanoo ettei koskaan pidä antaa periksi, ei hyväksy elämän realiteetteja.
Re: nonni
Niin kyllä, mutta entä käytännössä? Laitetaan tuore kalankakka suodattimeen ja mitataan sen ravinnepitoisuutta. Nähtäisiin ehkä että tuntien kuluessa sen varsinainen lasti on jo vedessä eikä pökäleessä.RPekka kirjoitti:Usein pestävällä (tyhjennettävällä) suodattimella saadaan vettä "likaavia" aineksia poistettua kiinteässä muodossaan eikä veteen laimennettuna.
Asia ei varmastikaan ole ihan näin yksioikoinen, vaan osa ainesosista on hitaampaa 'sulamaan'. Ja kakkakin on vain osa kalan veteen luovuttamasta kuormituksesta.
Lappoamalla pohjalta irtonainen joka päivä ja siivilöimällä vesi takaisin akvaarioon sekä puhdistamalla päivittäin suodatin, saattaisi jo tulla mahdolliseksi merkittävä veden kulutuksen pieneneminen.
Käytännössä parhaita tapoja vedenkulutuksen pienentämiseen on kalojen määrän pitäminen pienenä.
Ja vielä:
Kalanruuan kanssa hajoaminen ja liukeneminen veteen lienee samankaltaista, luulen.
-
- Elite Senior Member
- Viestit: 15316
- Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
- Viesti:
Tuo usein pestävä tarkoittaa käytännössä vähintään kerran viikossa pestävää suodatinta ja viikottaista pohjan puhdistamista. Kaikkea liukoista orgaamista kuormitusta ei tuollakaan tahdilla poisteta.
Huomattakoon että kyseessä ovat mitattavat pitoisuudet, joten ei karvitse tukeutua mutuun ja uskomuksiin.
Huomattakoon että kyseessä ovat mitattavat pitoisuudet, joten ei karvitse tukeutua mutuun ja uskomuksiin.
Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.
Re: nonni
Niin, mutta kun hra Kossuvis vaihtoi maton ulkosuodattimeen, niin mitenkäs se maatuvat aineet nyt siitä mihinkään katosivat? Siirtyivät matosta ulkosuodattimeen. Joten miten se vedenvaihdo siitä yhtään vähenee?RPekka kirjoitti:Usein pestävällä (tyhjennettävällä) suodattimella saadaan vettä "likaavia" aineksia poistettua kiinteässä muodossaan eikä veteen laimennettuna. Matto- ja ulkosuodattimissa kasvien osat ja kalankakat maatuvat ja niihin sitoutuneet ravinteet liukenevat veteen jolloin vettä joudutaan vaihtamaan enemmän tasapainon säilyttämiseksi.aqua2002 kirjoitti:Mistähän tämä väite juontaan juurensa, että mattosuodattimien käyttäjät joutuisivat vaihtamaan vettä enemmän kuin muut?? Eipä se suodatin siihen vedenvaihdon tarpeeseen vaikutakossuvis kirjoitti:Tulipahan mieleeni mattosuodattimien käyttäjien hirmuiset vedenvaihto-tarpeet.
Ja muutenkin... Ainoa, millä saadaan tuota kiinteää jätettä pois on tosiaan tehokas sisäsuodatin tiheällä vaahtomuovipatruunalla. Menee viikossa siihen kuntoon, että kaipaa huoltoa. Luulenpa, että ne suurimmat veden pilaajat elleenkin kuitenkin ovat kalat itsessään ja ruokinta. Osa ruoasta ei esim. tule lainkaan syödyksi vaan hajoaa jo sellaisenaan veteen. Ja jos kaloja on runsaasti, niin tuottavatkin aineenvaihdunnan osalta runsaasti kuona-aineita.
En kyllä edelleenkään usko siihen, että suodattimen vaihto toiseen pienentää vedenvaihdon tarvetta. Teoriassa toki varmasti näin, kun saadaan kaikki "sulamaton" aines poistettua mekaanisen suodattimen ansiosta, mutta entäs sitten käytännössä?
Niin kauan arvaillaan, kun tarkempaa tietoa ei ole. Sellaisia ihmiset ovat, tiedonaukko täyttyy aina jollakin. Minä en ainakaan saa päähäni että päivien päästä kakka tai muu moska virtaavassa vedessä olisi lainkaan samaa enää, vaikka sanottaisiinkin viikottaisen puhdistuksen riittävän.liina kirjoitti:Pakkohan se on jos mittaustuloksia ei ole käytössä!jarvij kirjoitti:Huomattakoon että kyseessä ovat mitattavat pitoisuudet, joten ei karvitse tukeutua mutuun ja uskomuksiin.
Oikein! Teoriat ovat ihan kivoja, kunhan ei unohda mittasuhteita. Tässäkin puhumme pienestä osasta akvaarion kuormituksesta, minkä suodatin sisäänsä saa. Osan siitä puhaltaa se vieläpä liuenneena takaisinkin. Tietysti suodattimesta riippuen sen keruuteho vaihtelee suuresti, mutta olisi kiva tietää, mitä sieltä oikeasti saadaan pois viikon puhdistusvälillä ja mikä merkitys tällä on vedenlaatuun ja -vaihtotarpeeseen.aqua2002 kirjoitti:En kyllä edelleenkään usko siihen, että suodattimen vaihto toiseen pienentää vedenvaihdon tarvetta. Teoriassa toki varmasti näin, kun saadaan kaikki "sulamaton" aines poistettua mekaanisen suodattimen ansiosta, mutta entäs sitten käytännössä?
aqua2002:lle
Ajatukseni ja kokemukseni perusteella mattoduodatinta käytettäessä vettä on vaihdettava tavallista enemmän, ettei matto tukkeennu. Kyllähän sitä vettä 70% vaihtamalla saadaan jo aika paljon kiintoainestakin poistettua.
Mutta kukin tyylillään. Kenellä matto toimii, hyvä niin. Minulla se ei toiminut.
Ihan pienenä lisänä: kuulemani tiedon mukaan 9:n 10:stä mattosuodatinta kokeilleesta päätyy takaisin muihin suodatusvaihtoehtoihin...
Mutta kukin tyylillään. Kenellä matto toimii, hyvä niin. Minulla se ei toiminut.
Ihan pienenä lisänä: kuulemani tiedon mukaan 9:n 10:stä mattosuodatinta kokeilleesta päätyy takaisin muihin suodatusvaihtoehtoihin...
Mieliruoka:kalaa saa kai onkimalla...
Re: aqua2002:lle
Kuulostaa aivan akvaariokauppiaan jutulta!kossuvis kirjoitti:Ihan pienenä lisänä: kuulemani tiedon mukaan 9:n 10:stä mattosuodatinta kokeilleesta päätyy takaisin muihin suodatusvaihtoehtoihin...
Ehkäpä todellisuus on lähempänä 1-3 kymmenestä. Hankintapäätöksen tekijöiksi jo valikoituvat tietynlaiset ihmiset eli en missään nimessä tarkoita että matto olisi hyvä ratkaisu 70-90 prosentille kaikista. Hyvä etteivät kaikki kokeilekaan, vaan tietävät mitä tarvitsevat - aivan kuin mattoja virittelevätkin!
Viimeksi muokannut 111na, 19:30, 25.04.2004. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
Joo tota samaa jauhoi raumalainen akvaariokauppias... "Ei sellainen matto voi toimia. Sehän tarvitsisi valtavan pumpun, jotta kiertoa maton läpi olisi tarpeeksi. Niin ja vesi ei pysy kirkkaana." Noh, siitä innostuneena rakensin omaan akvaani maton ja ongelmia ei ainakaan vielä ole tullut. (n. 3kk aikana)
Tosin se täytyy vielä sanoa, että kyllä hän sen jälkeen kauppasi minulle sitä sinistä mattoa ja sellasta sopivaa pumppua:) Eli ystävällistä palvelua olen Raumalla saanut, ei saa ymmärtää väärin:)
Tosin se täytyy vielä sanoa, että kyllä hän sen jälkeen kauppasi minulle sitä sinistä mattoa ja sellasta sopivaa pumppua:) Eli ystävällistä palvelua olen Raumalla saanut, ei saa ymmärtää väärin:)
Niin se matto on 'uskon' asia tavalliselle akvaristille, joka ei lähde tekemään testiä biologisen suodatustehon laadusta. On vain kolahtanut jotenkin ne esitetyt perusteet tai yksinkertainen tekniikka. Tarvitaanko läheskään kaikkiin altaisiin sellaista ratkaisua, on ihan toinen kysymys. Nitrifikaation 'varmuustehoa' ei tarvita kuin - silloin kun sitä tarvitaan - kun tapahtuu jotakin rutiineista poikkeavaa. Lisäksi hyvä biologinen suodatus voidaan järjestää monella muullakin tavalla, mutta biologisen suodatuksen teorioita ei missään akvaariossa voida unohtaa.
Re: aqua2002:lle
Mistähän nämä kuulopuheet lähtevät liikkeelle? Veikkaanpa, että satunnainen akvaristi ei kyllä matosta ole kuullutkaan ellei tätä palstaa seuraa. Ja kun seuraa tätä palstaa, niin varmasti antaa myös kommenttiakin siitä matosta! Kumma vaan, ettei ne 90% ole täällä sitten ilmoitelleet tuosta luopumisestaan - vaan valittevat sitten jollekin toiselle Kukahan tämä on? Joku kauppias ehkä, kenties?kossuvis kirjoitti:Ihan pienenä lisänä: kuulemani tiedon mukaan 9:n 10:stä mattosuodatinta kokeilleesta päätyy takaisin muihin suodatusvaihtoehtoihin...
mattosuodatin/muu suodatus
Ihan mielenkiinnosta kyselen: Kun olette siirtyneet mattosuodattimen käyttäjäksi, vähenivätkö taudit/ kalakuolemat?
Vaikuttavatko kalat *onnellisemmilta*?
Oman kokemukseni perusteella en enää takaisin mattoon vaihda.
Vaikuttavatko kalat *onnellisemmilta*?
Oman kokemukseni perusteella en enää takaisin mattoon vaihda.
Mieliruoka:kalaa saa kai onkimalla...