130 litrainen kalasoppa
-
- Starting Member
- Viestit: 26
- Liittynyt: 20:26, 14.02.2016
- Akvaarioseurat: Helsingin akvaarioseura
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Hyvinkää
130 litrainen kalasoppa
Uudelleen akvaarioista innostuneena päätin palata harrastuksen pariin muutaman vuoden tauon jälkeen.
Edellinen akvaario oli himpun verran isompi kuin tämä uusi tulokas.
Akvaarioon haluan paljon kasveja ja että kokonaisuus olisi kaunis ja harmoninen.
Kasveiksi olin ajatellut mm. kierteisvallisneriaa, jaavansammalta ja vedensuosikkia ainakin.
Niin ja sellainen pallopartalevä pallero on pakko saada!
Koristeiksi tulee sellainen perussetti mangrovejuurakkoa ja kiviä.
Kalastoa olen suunnitellut sen verran että piikkisilmiä pohjalle, muuten on vielä pohdinta ihan vaiheessa.
Jokin kaunis parvikala ja partis kenties. Ideoita otetaan vastaan
Hankintalista on pitkä kuin leipäjono, tällä hetkellä on vain itse pytty ja satunnaisia pikkutavaroita.
Pöydän metsästys on osoittanut melkoiseksi ongelmaksi, sopivaa ei tunnu löytyvän mistään.
Millaista suodatinta porukka suosittelee? Itse ajattelin jotain Eheimin tai Fluvalin sisäsuodatinta.
Pyrin päivittelemään tätä mahdollisimman usein, ainakin silloin kun jotain uutta on tullut haalittua tai jotain mullistavaa
tapahtunut

Re: 130 litrainen kalasoppa
Millaista pöytää olet miettinyt?mmariel kirjoitti: Hankintalista on pitkä kuin leipäjono, tällä hetkellä on vain itse pytty ja satunnaisia pikkutavaroita.
Pöydän metsästys on osoittanut melkoiseksi ongelmaksi, sopivaa ei tunnu löytyvän mistään.
Millaista suodatinta porukka suosittelee? Itse ajattelin jotain Eheimin tai Fluvalin sisäsuodatinta.
Itse olen aikaisemmin ja suraavaan altaan jalusta on tehty lekaharkoista.
Siitä saa kivan kun sen maalaa tai rappaa.
Oletko ajatellut mattosuodatinta tai ulkosuodatinta?
Sisäsuodattimeen ei saa kunnollista biologista suodatusta vaan on käytännössä vain mekaanista.
Malawi - hietikko-biotoppi
4 x Scieanochromis fryeri iceberg
6 x Labidochromis caeruleus
4 x Scieanochromis fryeri iceberg
6 x Labidochromis caeruleus
-
- Starting Member
- Viestit: 26
- Liittynyt: 20:26, 14.02.2016
- Akvaarioseurat: Helsingin akvaarioseura
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Hyvinkää
Re: 130 litrainen kalasoppa
Jalustasta ei vielä ole varmuutta, mutta muutamaa akvaariokaappia olen katsellut sekä niitä alumiinijalustoja.
Alumiininen vain yleensä on kyllä niin ruma että silmiä kirvelee, tosin ehkä siitäkin saa pienellä tuunauksella ihan kivan
Leca harkot kävi itselläkin mielessä, mutta niitä on vähän hankala saada autottomana kun ovat niin painavia että lähetyskulut
hyppäävät pilviin.
Suodattimeksi valikoitui JBL Internal Filter ChristalProfi i100 greenline, saa nähdä millainen vekotin on ja että tarvitseeko kaverikseen
toisen. Ulkosuodatinta en mielellään hanki mutta noita mattosuodattimia täytyy vielä tutkia.
Ostaessani tuon setin mukaan tuli valaisinkotelo mutta T8 putki oli rikki, joten siihen tuli uusi Aqua-Glo. Vaikuttaa ihan hyvältä
valolta, vähän vaikea kyllä mitään arvostella kun akvaariossa ei ole mitään vielä.
Mukaan tuli myös Tetran Initial Stick lannoitetikkuja(?), millaisiahan mahtavat olla? Näitä ohjeen mukaan tungettaisiin aloitusvaiheessa hiekkaan.

- Junior Member
- Viestit: 212
- Liittynyt: 11:05, 20.01.2013
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki
Re: 130 litrainen kalasoppa
Olitkin jo suodattimesi hankkinut, hankin n.1 kk. sitten aguel turbon josta parempaa sisäsuodatinta ei itse tehtykään hevin ylitä. Uskallan suositella kys.polakkia kaikille laiskahkoille sisäsuodattimien putsaajille
-
- Senior Member
- Viestit: 938
- Liittynyt: 21:32, 10.02.2012
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Tuusula
Re: 130 litrainen kalasoppa
Mulla 120 litraisessa juurikin sama sisäsuodatin ja kevyellä kalastolla riittää oikein hyvin.
450L kiipiät, teräkalat, norsukala, L75, L128, L201
180L L199, L-411, tetroja ><((((º> ><((((º> ><((((º>
100L L046, tetroja
180L L199, L-411, tetroja ><((((º> ><((((º> ><((((º>
100L L046, tetroja
-
- Starting Member
- Viestit: 26
- Liittynyt: 20:26, 14.02.2016
- Akvaarioseurat: Helsingin akvaarioseura
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Hyvinkää
Re: 130 litrainen kalasoppa
Tänään saapui jalusta pytylle. Kyseessä siis aina yhtä kaunis alumiinihökkeli, joka on tosin suunniteltu isommalle akvaariolle.
Väliaikaisesti saa olla tuossa, välissä on melko paksu vaneri ja pehmuste, luulisi kestävän
Kalastoa on alustavasti alettu miettimään, mutta mitään ei ole vielä kirkossa kuulutettu, paitsi sukaravut.
Alkuperäisenä ajatuksena oli piikkisilmät jotka karsiutuivat listalta. Parvikalana ajattelin punatetroja tai jotain muuta
vastaavaa suht värikästä, josta saisi koottua kivan kokoisen parven. Partiksenkin haluaisin, eikös sellainen nyt kuulu olla joka
akvaariossa? Eli sukaravut, joku parvikala ja partis. Tuohon olisi vielä kiva saada joku ns. pääkala, olisiko kellään suosituksia?
Tai muutenkin kalastoehdotuksia saa heitellä, ideoille ollaan avoimia.
Kiva kuulla että suodatin on ollut vastaavaan akvaan sopiva ja hyvä, ei sitten ollut ihan hutihankinta.
Ohessa kuva vielä toistaiseksi autiosta altaasta. Nyt se on vähän niin kuin meidän jääkaappi, siellä on vain valo
Väliaikaisesti saa olla tuossa, välissä on melko paksu vaneri ja pehmuste, luulisi kestävän
Kalastoa on alustavasti alettu miettimään, mutta mitään ei ole vielä kirkossa kuulutettu, paitsi sukaravut.
Alkuperäisenä ajatuksena oli piikkisilmät jotka karsiutuivat listalta. Parvikalana ajattelin punatetroja tai jotain muuta
vastaavaa suht värikästä, josta saisi koottua kivan kokoisen parven. Partiksenkin haluaisin, eikös sellainen nyt kuulu olla joka
akvaariossa? Eli sukaravut, joku parvikala ja partis. Tuohon olisi vielä kiva saada joku ns. pääkala, olisiko kellään suosituksia?
Tai muutenkin kalastoehdotuksia saa heitellä, ideoille ollaan avoimia.
Kiva kuulla että suodatin on ollut vastaavaan akvaan sopiva ja hyvä, ei sitten ollut ihan hutihankinta.
Ohessa kuva vielä toistaiseksi autiosta altaasta. Nyt se on vähän niin kuin meidän jääkaappi, siellä on vain valo
-
- Starting Member
- Viestit: 26
- Liittynyt: 20:26, 14.02.2016
- Akvaarioseurat: Helsingin akvaarioseura
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Hyvinkää
Re: 130 litrainen kalasoppa
Hiekka kannettu selkä vääränä ja niskat huutaen hoosianna, mutta nyt on sekin hoidettu
Hiekaksi valikoitui Europe Bernina aqua-nature, väriltään mustaa hieman kiiltävää "raetta".
En sanoisi sen olevan varsinaisesti hiekkaa, muttei mitään soraakaan, melko hienoa kuitenkin.
Ei kyllä sovellu piikkisilmille tai monnisille, joten ne saa molemmat jäädä.
Seuraava askel olisi aloittaa kypsyttäminen heti kun suodatin ja vesitestit saapuvat. Kasvejakin voisi alkaa jo ostamaan, samoin kuten
kantojakin ym. pikkusälää.
Hankintalistalla on vielä akuutteina mm. lappo, lämppäri ja kansilasit.
Hiekaksi valikoitui Europe Bernina aqua-nature, väriltään mustaa hieman kiiltävää "raetta".
En sanoisi sen olevan varsinaisesti hiekkaa, muttei mitään soraakaan, melko hienoa kuitenkin.
Ei kyllä sovellu piikkisilmille tai monnisille, joten ne saa molemmat jäädä.
Seuraava askel olisi aloittaa kypsyttäminen heti kun suodatin ja vesitestit saapuvat. Kasvejakin voisi alkaa jo ostamaan, samoin kuten
kantojakin ym. pikkusälää.
Hankintalistalla on vielä akuutteina mm. lappo, lämppäri ja kansilasit.
-
- Starting Member
- Viestit: 26
- Liittynyt: 20:26, 14.02.2016
- Akvaarioseurat: Helsingin akvaarioseura
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Hyvinkää
Re: 130 litrainen kalasoppa
Vähän päivitystä tännekin
Kypsytys on aloitettu ja etenee hyvällä mallilla. Suodatin on mielestäni ihan huippu,
tosi hiljainen ja säätömahdollisuuksia kivasti. Kasveja akvaarioon on ilmestynyt karvalehti, muutama pikkuinen melalehti
ja vallisneriaa. Tarkoituksena on löytää vielä lisää kasveja, erityisesti joku vähän isompi miekkakasvi sekä pieniä etualan kasveja.
Myös mangroveoksa on eksynyt akvaan, samoin kuten pieni lauma kierteisiä.

- Viestit: 991
- Liittynyt: 11:28, 23.07.2014
- Sukupuoli: Nainen
Re: 130 litrainen kalasoppa
Näin on eivät kumpikaan oikein pidä rakeesta, tosin voithan sekoittaa sekaa jotakin pehmeämpää materiaalia jos miellyttää silmää.mmariel kirjoitti:Hiekka kannettu selkä vääränä ja niskat huutaen hoosianna, mutta nyt on sekin hoidettu
Hiekaksi valikoitui Europe Bernina aqua-nature, väriltään mustaa hieman kiiltävää "raetta".
En sanoisi sen olevan varsinaisesti hiekkaa, muttei mitään soraakaan, melko hienoa kuitenkin.
Ei kyllä sovellu piikkisilmille tai monnisille, joten ne saa molemmat jäädä.
Seuraava askel olisi aloittaa kypsyttäminen heti kun suodatin ja vesitestit saapuvat. Kasvejakin voisi alkaa jo ostamaan, samoin kuten
kantojakin ym. pikkusälää.
Hankintalistalla on vielä akuutteina mm. lappo, lämppäri ja kansilasit.
Ahvenia ja monneja.
Re: 130 litrainen kalasoppa
Mitenkäs olis tämmönen kalasto?
15 neontetraa
1taistelukala uros "pääkalaksi"
1 partamonni
10-20 sukarapua (samaa lajia)
15 neontetraa
1taistelukala uros "pääkalaksi"
1 partamonni
10-20 sukarapua (samaa lajia)
-
- Starting Member
- Viestit: 26
- Liittynyt: 20:26, 14.02.2016
- Akvaarioseurat: Helsingin akvaarioseura
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Hyvinkää
Re: 130 litrainen kalasoppa
Kiitos ehdotuksesta jage, sukarapuja ja monni on ehdottomasti tulossa, neontetrat ja taisto taas eivät oikeen ole minun
makuuni. Parvikalaksi katselin punatetroja, täytyy niihin tutustua vielä enemmän
makuuni. Parvikalaksi katselin punatetroja, täytyy niihin tutustua vielä enemmän
-
- Senior Member
- Viestit: 991
- Liittynyt: 11:28, 23.07.2014
- Sukupuoli: Nainen
Re: 130 litrainen kalasoppa
Kiva että joku tykkää muustakin kuin neoneista, eikä sitä taistoakaan pidä ihan joka paikkaan tarjota. Mitä olet ajatellut pääkalaksi?mmariel kirjoitti:Kiitos ehdotuksesta jage, sukarapuja ja monni on ehdottomasti tulossa, neontetrat ja taisto taas eivät oikeen ole minun
makuuni. Parvikalaksi katselin punatetroja, täytyy niihin tutustua vielä enemmän
Ahvenia ja monneja.
-
- Starting Member
- Viestit: 26
- Liittynyt: 20:26, 14.02.2016
- Akvaarioseurat: Helsingin akvaarioseura
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Hyvinkää
Re: 130 litrainen kalasoppa
Vähän katselin keltakääpiöahvenia, niitä ilmeisesti pariskunta tai 1u+2n.
Niissä toisaalta mietityttää että riittääkö litrat
Niissä toisaalta mietityttää että riittääkö litrat
-
- Senior Member
- Viestit: 991
- Liittynyt: 11:28, 23.07.2014
- Sukupuoli: Nainen
Re: 130 litrainen kalasoppa
Keltäkäppänä kuten mikä tahansa pikkuahven saattaa katsella sukarapuja '' sillä silmällä''. (http://www.ukaps.org/forum/threads/dwar ... imp.16304/)mmariel kirjoitti:Vähän katselin keltakääpiöahvenia, niitä ilmeisesti pariskunta tai 1u+2n.
Niissä toisaalta mietityttää että riittääkö litrat
Litrat liittävät keltakääpiölle, jos pohjalle tulee ''vain'' monni. Saattaisivat riittää jopa loistokääpiölle.
Ahvenia ja monneja.
-
- Starting Member
- Viestit: 26
- Liittynyt: 20:26, 14.02.2016
- Akvaarioseurat: Helsingin akvaarioseura
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Hyvinkää
Re: 130 litrainen kalasoppa
Aivan niin se voisi olla ongelma niiden yhteiselossa
Mikähän olisi sellainen mikä tulee toimeen sukiksien kanssa, niin ja sopii noiden punatetrojen kanssa?
Mikähän olisi sellainen mikä tulee toimeen sukiksien kanssa, niin ja sopii noiden punatetrojen kanssa?
-
- Senior Member
- Viestit: 991
- Liittynyt: 11:28, 23.07.2014
- Sukupuoli: Nainen
Re: 130 litrainen kalasoppa
Menee hankalaksi, oikeastaan melkein kaikki labyrintit ja ahvenet ovat sen verran petoja että sukarapu kelpaa.mmariel kirjoitti:Aivan niin se voisi olla ongelma niiden yhteiselossa
Mikähän olisi sellainen mikä tulee toimeen sukiksien kanssa, niin ja sopii noiden punatetrojen kanssa?
Ahvenia ja monneja.
-
- Starting Member
- Viestit: 26
- Liittynyt: 20:26, 14.02.2016
- Akvaarioseurat: Helsingin akvaarioseura
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Hyvinkää
Re: 130 litrainen kalasoppa
Akvaario on taas edistynyt hieman, sinne on muuttanut jo ensimmäinen asukaskin.
Pikkuinen partisvaavi, joka vaikuttaa viihtyvän hyvin. Nitriittiä seuraan joka päivä,
ja olen käyttänyt bakteerivalmistetta.
Tarkoituksena on nyt saada paljon lisää kasveja, jonka jälkeen ainakin niitä sukarapuja, ja sitten
niitä punatetroja
Pikkuinen partisvaavi, joka vaikuttaa viihtyvän hyvin. Nitriittiä seuraan joka päivä,
ja olen käyttänyt bakteerivalmistetta.
Tarkoituksena on nyt saada paljon lisää kasveja, jonka jälkeen ainakin niitä sukarapuja, ja sitten
niitä punatetroja
-
- Starting Member
- Viestit: 26
- Liittynyt: 20:26, 14.02.2016
- Akvaarioseurat: Helsingin akvaarioseura
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Hyvinkää
Re: 130 litrainen kalasoppa
Eilisestä HAS:n huutokaupasta tuli tehtyä loistavia ostoksia.
Löytyi iso läjä saniaista, subwassertangia, pari melalehden alkua, rasvalehteä pari oksaa(MYYNNISSÄ),
ja kaikista huipuimmat hankinnat... Thiara winter kotiloita ja blue velvet sukarapuja!
Sukaravut hävisivät kuin pieru saharaan tuonne viidakkoon, välillä näkyy muutama uiskentelevan kasveissa.
-
- Starting Member
- Viestit: 26
- Liittynyt: 20:26, 14.02.2016
- Akvaarioseurat: Helsingin akvaarioseura
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Hyvinkää
Re: 130 litrainen kalasoppa
Päivitetäänpä hieman akvaariokuulumisia tänne.
Kaikki on sujunut hyvin, ja mitään kovin uutta ei ole tapahtunut. Uuden taustakuvan tosin askartelin,
sellaisen DIY version. Siitä tuli kaikkien odotusten vastaisesti jopa hieno, ja sopii hyvin tonne. Yritän
siitä napsaista kuvan kun ehdin.
Sukaravut rohkaistuivat ihan silmissä taustan tultua, ja nyt niitä näkee useita kirmaamassa kasveissa.
Partis on paljastunut melkoisen ahneeksi possuksi, yhtenä päivänä ei ollut tablettia sen vakiopaikassa, joten kävi
ryystämässä melalehteen melkoisen reiän Huomattu on myös, että jos saa valita syökö sukarapupellettejä vai noita
TabiMin tabuja niin rapupelletit imuroidaan ensimmäisenä.
Tarkoitus olisi tilata lähieläinkauppaan seuraavaan kuormaan puna-aavetetroja parvi, jota pikkuhiljaa olisi tarkoitus kasvattaa.
Sen jälkeen alkaisi ehkä olemaan kalasto mallillaan, keep it simple nääs

Tällä viikolla tulee 10 hengen puna-aavetetraparvi, jota tarkoitus sitten kasvattaa vielä lisää
Vettä olen testannut miltei joka päivä, ja erityisesti tarkkaillut nitriittiä joka on ollut tasaisesti 0.
Muut vesiarvot ovat
ph 7
kh 5
gh 7
no2 0
no3 10

- Advanced Member
- Viestit: 3249
- Liittynyt: 13:24, 06.11.2003
- Akvaarioseurat: Turun akvaarioystävät
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Tuusula ja Turku
- Viesti:
Re: 130 litrainen kalasoppa
Oletko hankkinut puna-aavetetroja? Nehän pitävät viileästä vedestä.
Erityiskiinnostuksen kohteena harvinaisemmat synnyttävät hammaskarpit (tällä hetkellä kääpiö-, metalli- ja sirppihammaskarppeja ja seepralimioita) ja monniset (tällä hetkellä mustaselkä-, panda-, pikku-, sihti- ja somamonnisia).
-
- Senior Member
- Viestit: 991
- Liittynyt: 11:28, 23.07.2014
- Sukupuoli: Nainen
Re: 130 litrainen kalasoppa
Tuossapa nuo nykyisten asukkien lämpötila arvot googlen perusteella.
Puna-aaveterat 20-23 astetta. Sukarapu 21-26 astetta, ja partamonni 22-27.