Kalanruoka riutta-akvaariossa
Valvoja: Moderaattorit
Kalanruoka riutta-akvaariossa
En ole täysin varma onko tästä aiheesta joskus aiemmin käyty keskustelua mutta ajattelin nyt kuitenkin laittaa uuden otsikon.
Käytetyn kalanruuan vaikutus riuttaaltaan hyvinvoinnille on ehkä sellainen asia että helposti ei tule ajatelleeksi, että onko se nyt niin väliä mitä tai kenen valmistamaa ruokaa sinne altaaseen kippaa.
Itselleni tämän edellämainitun asian todellisuus iski vasten kasvoja tässä ihan lähiaikoina. Olen alusta alkaen käyttänyt Ocean Nutrition tuotteita niin pellettejä, hiutaleita, yms ja nämä tuotteet ovat toimineet kuten pitääkin ilman suuria ongelmia. Viimeaikoina päätin kuitenkin kokeilla jotain toista valmistajaa ja päädyin kokeilemaan New Life spectrum tuotteita, tämä osoittautui pahaksi virheeksi.
Ruokamerkin jälkeen alkoi seuraavia ongelmia ilmestymään 2-3 viikon sisällä, cyanoa alkoi ilmestymään ensimmäistä kertaa, SPS korallit alkoivat voimaan huonosti, anthiakset lopettivat aktiivisen uimisen ja lepäilivät kivien välissä, 1kpl amboiensis kuoli. Kesti aikansa ennen kuin asian todellinen aiheuttaja paikallistettiin, joten tilanne pääsi aika pahaksi. Syyllinen oikeastaan paikallistettiin vasta kun huomasin että iltaruokinnan jälkeen alkoivat korallit limoittamaan itseään, tämän jälkeen tehtiin analyysi kaikista muutoksista joita viime viikkoina oli tehty ja ainoa seikka oli tuo ruokavalmistajan vaihdos. New Life Spectrum valmisteiden käyttäminen lopetettiin ja aloitettiin hidas elpyminen.
Keskusteltuani asiasta erään kauppiaan kanssa niin kävi ilmi että edellä mainittu havainto toi esille myös muutaman muun altaan joilla oli ollut samankaltaisia ongelmia mutta aiheuttajaa ei oltu paikallistettu ennen tätä.
Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole arvostella ketään valmistajaa tai tuotetta sellaisenaan vaan kyseessä on tosielämän huomioista jotka aiheuttivat ongelmia minun altaassani.

Everything is better when its wetter!
-
- Junior Member
- Viestit: 228
- Liittynyt: 17:05, 18.08.2008
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Tampere
- Viesti:
Re: Kalanruoka riutta-akvaariossa
Itsekin olen huomannut ruuissa eroja, mutta en kuitenkaan ihan tolla magnituudilla kuin makella. Toisilla ruokamerkeille kalojen värit ovat hailakammat kuin toisilla. Parhaat värit olen saanut OmegaOnen sapuskoilla, OceanNutrioinistakaan ei ole huonoja kokemuksia, mutta kaloille tuntuu maistuvan paremmin tuo OmegaOne.
-
- Advanced Member
- Viestit: 2102
- Liittynyt: 11:59, 01.09.2006
- Akvaarioseurat: HAS, SMAS, @#merivesi.fi
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Espoo
Re: Kalanruoka riutta-akvaariossa
Täällä ruokitaan pääasiassa OceanNutrionin, NewLifeSpectrumin ja JBL:n ruuilla eikä ongelmia ole havaittu.
Mitä NLS ruokaa tarkemmin kokeilit? ja tuliko mittailtua vesiarvoja tuon ruokintajakson jälkeen? Muutoksia?
Ainoa "ongelma" jota NLS ruuasta on havaittu on, ettei Suomen liikkeistä tunnu löytyvän sopivaa raekokoa

- Viestit: 169
- Liittynyt: 09:51, 03.03.2010
- Akvaarioseurat: Jyväskylän akvaarioseura ry, Suomen merivesiakvaariot (Facebook), @#merivesi.fi
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Tikkakoski
- Viesti:
Re: Kalanruoka riutta-akvaariossa
Mulla on ollut reilun vuoden päivät pääasiallisena ruokana New Life Spectrumin rakeet. Näiden lisäksi menee toisinaan erinäisiä hiutaleita ja levävalmisteita. (O.S.I, JBL, Omega One, ...) Cyanoa tuli suht paljolti kun annoin enempi pakasteita yhdessä välissä. Reilun viikon poissaollessani hoitaja ruokki ainoastaan NLS rakeilla ja cyanot hävis. Nyt olen taas pakasteita syöttänyt toisinaan ja cyanoa on pikkuhiljaa havaittavissa enenevässä määrin. Ei tuota mitenkään älyttömän paljon toki ole ollut. Saman huomion olen tehnyt kun Kalakaverit. Harvassa on sopivan raekoon toimittajat suomenniemellä. Ja siitä yhdestä verkkokaupasta mistä olen löytänyt, ei löydy tarpeeksi isoa purnukkaa
Olisiko ollut pilaantunut sapuska? Oliko päiväys kunnossa? Tai sitten vaan yhtäkkinen muutos ylipäätään? Tuntuu että välillä ovat henkimaailman asioita nämä touhut.
Olisiko ollut pilaantunut sapuska? Oliko päiväys kunnossa? Tai sitten vaan yhtäkkinen muutos ylipäätään? Tuntuu että välillä ovat henkimaailman asioita nämä touhut.
-
- Katalysaattori
- Viestit: 4264
- Liittynyt: 09:49, 30.05.2002
- Akvaarioseurat: HAF, HAS, SMAS, ja Ciklidistit
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Kalanruoka riutta-akvaariossa
Ei se ruoka välttämättä ole ollut huonoa. Jokainen allas on niin kovin erilainen, tämähän on moneen kertaan todettu asia, joten jossain ruoassa voi olla joku aine joka on juuri omalle riutalle haitallista tai yksinkertaisesti 'liikaa'.Pienikin asia voi saada tuhoja aikaan, kuten itselläni alkukesästä ainokaisen kalan kuoleminen jonnekin kivenkoloon, mikä tappoi 95% kaikista kivikoralleista eikä allas vieläkään ole täysin levätön.
Koralli- ja kasvinisti. Minkäs sille voi.
-
- Katalysaattori
- Viestit: 5530
- Liittynyt: 13:54, 06.04.2007
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Lieto
Re: Kalanruoka riutta-akvaariossa
Löytyikö Make ruokapurkkien kyljestä mitään suurempaa eroa sisällöistä ja/tai koostumusprosenteista? Aika jännä meinaan jos nuin pahasti heilauttaa. Täällä kun menee useampaa eri merkkiä ruokaa altaaseen ilman kummempia vaikutuksia.
My word's but a whisper - your deafness a SHOUT.
I may make you feel, but I can't make you think.
Liikkuvaa ja liikutettua kuvaa riutastani YouTubessa
I may make you feel, but I can't make you think.
Liikkuvaa ja liikutettua kuvaa riutastani YouTubessa
Re: Kalanruoka riutta-akvaariossa
kyllä mä noita vähän kattelin mutta en mitään ihmeellistä huomannut, ens kerralla kun tulet käymään niin täällä on sulle pari purkkia ruokaaAqualung kirjoitti:Löytyikö Make ruokapurkkien kyljestä mitään suurempaa eroa sisällöistä ja/tai koostumusprosenteista?
Everything is better when its wetter!
-
- Senior Member
- Viestit: 622
- Liittynyt: 23:13, 08.02.2008
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Riihikoski
Re: Kalanruoka riutta-akvaariossa
Musta vana Liedosta kohti Hirvensalon saarta on tosiasia . Sulo Vilen ratissa....Halpa,halpamake73 kirjoitti:kyllä mä noita vähän kattelin mutta en mitään ihmeellistä huomannut, ens kerralla kun tulet käymään niin täällä on sulle pari purkkia ruokaaAqualung kirjoitti:Löytyikö Make ruokapurkkien kyljestä mitään suurempaa eroa sisällöistä ja/tai koostumusprosenteista?