Tampereen Akvaarioseura järjestää akvaariohuutokaupan Tampereella lauantaina 2. lokakuuta 2010
Tapahtumapaikkana on Nikolainsali osoitteessa Suvantokatu 10 (keskustassa Tampereen ortodoksisen kirkon vieressä). Huutokauppapaikalle on hyvin lyhyt kävelymatka sekä rautatie- että linja-autoasemalta. Läheltä löytyy myös kaksi parkkihallia (Rautatienkadulla aseman vieressä sekä kauppakeskus Koskikeskuksessa), joten paikalle voi hyvin tulla myös omalla autolla.
Tapahtuma on ilmainen Suomen Akvaarioliittoon kuuluvien akvaarioseurojen jäsenille, joiden tulee myös voida todistaa jäsenyytensä voimassa olevalla jäsenkortilla. Muilta peritään 2,00 euron sisäänpääsymaksu. Myytäväksi tavaraa saavat tuoda kaikkien akvaarioseurojen jäsenet. Ostamaan saa tulla kuka tahansa.
Huutokaupassa saa tarjota myytäväksi mitä tahansa akvaarioharrastukseen liittyvää kuten kaloja, kasveja, akvaariotarvikkeita, kirjallisuutta ja kalojen ruokia. Järjestäjä ottaa 10 % huutokauppapalkkion tuotteen myyntihinnasta, loput saa tuotteen myyjä. Kaikkien tuotteiden pohjahintana on 2,00 euroa, ellei myyjä ole merkinnyt tuotteelle suurempaa pohjahintaa. Tuote myydään eniten tarjoavalle. Jos huutoja ei tule, tuote siirretään erilliselle myyntipöydälle (ns. markettipöytä), josta tuote voidaan myydä myyjän ilmoittamalla pohjahinnalla (jos myyjä ei halua tuotettaan myytävän marketissa, siitä pitää olla selkä mainita tuotteen huutokauppalapussa). Huutokaupattavaksi ei oteta samaa tuotetta liian montaa kappaletta. Jos samoja tuotteita tulee kovin monta, järjestäjä pitää itsellään oikeuden siirtää osan tuotteista suoraan markettipöydälle. Myytävät tuotteet pitää merkitä ja pakata hyvin. Olemme tarkkoja tuotteisiin kiinnitettyjen merkintöjen ja myyntipussien läpinäkyvyyden suhteen.
Jos huutokauppalappuja ei halua askarrella itse, TAS:n lappuja voi käydä tulostamassa TAS:n internet-sivuilta ja lappuja on saatavilla rajoitettu määrä myös huutokauppapaikalla. Muista, että huutokauppalapun pitää olla kaksiosainen siten, että lapussa on helposti irti repäistävä osa (eli ei esim. tiukasti kontaktimuovilla kiinni tuotteessa... tämä irrotettava osa saisi mieluiten lepattaa irrallaan vaikka lapun toinen pää olisikin kunnolla teipattu kiinni tuotteeseen). Irrotettavassa osassa pitää lukea ainakin myyjän nimi, akvaarioseura ja tuotteen hinta.
Huutokauppapäivän aikataulu:
- tavaroiden vastaanotto 10.00-11.30
- huutokauppa 12.00-16.00
Huutokaupan aikana pidetään kaksi puolen tunnin taukoa, joiden aikana tavaraa myydään markettipöydästä samaan tapaan kuin ennenkin.
Huutokauppapaikalle on tulossa jälleen tuotteitaan esittelemään ja myymään myös TAS:n kanssa yhteistyötä tekeviä akvaarioliikkeitä (tässä vaiheessa ainakin Suomen Akvaariotekniikka eli SATEK) sekä Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen alajaosto Pirkanmaan Eläinsuojeluyhdistys ry eli PESU. Paikalla on myös TAS:n pienimuotoinen kahvio, mikäli kahvi- ja pullahammasta alkaa kolottaa kesken päivän.
Lisätietoja kuten esimerkiksi huutokauppasäännöt, tulostettavat huutokauppalaput, tapahtuman tarkemman aikataulun ja ajo-ohjeet Nikolainsalille löydät TAS:n internet-sivuilta.
Tervetuloa!
Tampereen Akvaarioseura ry
TAS:n akvaariohuutokauppa lauantaina 2. lokakuuta
Valvoja: Moderaattorit
-
- Senior Member
- Viestit: 731
- Liittynyt: 17:12, 30.01.2002
- Akvaarioseurat: TAS ry, HAS ry ja Ciklidistit ry
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: TAS:n akvaariohuutokauppa lauantaina 2. lokakuuta
Mitäpäs väki on tuomassa huutokauppaan? Näillä näkymin ainakin Tropical Fish Hobbyist -lehden vanhoja vuosikertoja olisi tulossa jonkinlainen kasa.
Re: TAS:n akvaariohuutokauppa lauantaina 2. lokakuuta
Hei!
Onko huutokauppapaikan alueella parkkialuetta, jossa voi tavaroiden tuonnin yhteydessä pitää autoa tarvittavan ajan?
Onko huutokauppapaikan alueella parkkialuetta, jossa voi tavaroiden tuonnin yhteydessä pitää autoa tarvittavan ajan?
-
- Advanced Member
- Viestit: 2010
- Liittynyt: 13:11, 28.09.2005
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kerava
Re: TAS:n akvaariohuutokauppa lauantaina 2. lokakuuta
http://www.aqua-web.fi/forum/viewtopic.php?f=7&t=174690Ville K. kirjoitti:Mitäpäs väki on tuomassa huutokauppaan?