Harkinnassa on luopua kultakaloista ja kaipailisin ehdotuksia sopivista kaloista. Vesiarvot, jotka asettuvat luonnostaan akvaarioon ei ole tarkkaan tiedossa ja niitä pystyn muuttelemaan tarpeen mukaan. Lämpötilaa en halua alkaa hallinnoimaan tuon kokoisessa akvaariossa, jotenka ehdotettujen kalojen tulisi sopeutua ja viihtyä n. 20 asteen lämpötiloissa. Kaipaan helppohoitoisia (sekä kestäviä) ja vilkkaita kaloja, joiden kanssa kasvitkin pärjäävät. Akvaario on 600-litrainen. Tällä hetkellä pohjalla vaalea sora, mutta vaihdan kalaston vaihdoksen myötä puhallushiekkaan.
Ajattelin jotain tämän tapaista:
2-5 kpl jotain isohkoiksi kasvavaa katseen vangitsijaa
yksi iso parvi jotain värikästä parvikalaa
sekä pohjalle monnisia tai muita parvessa viihtyviä
Haarniskamonni kiinnostaisi pohjaa asuttamaan, mutta pähkäilen että kuinka monta niitä uskaltaa laittaa tuon kokoiseen?
Parvikalaksi harkitsen ihan perus neontetraa, mutta tämä on vielä auki. Toisaalta haluaisin jotain vähän erilaista. Jos päädyn neontetraan paljonko niitä uskaltaa tuon kokoiseen purkkiin laittaa?
"Isohkoksi katseenvangitsijaksi" minulla ei sen sijaan ole yhtäkään ideaa, jotenka ehdottakaa ihmeessä!
Muutenkin ehdotukseni on todella haparoiva vielä, joten ehdotuksia otetaan enemmän kuin mielellään vastaan.
-----------------------------------
Kirjoittaja Taistelu.kala » 17:58, 13.01.2010
Mietinnässä olisi myöskin, jos ottaisi suunnilleen pelkkiä synnyttäviä tuonne. Olisi värikästä ja vilkasta. Miljoonakaloja ja platyja ainakin, mutta mikä kala "katseen vangitsijaksi"? Ja kuinka monta noita synnyttävi uskaltaa ottaa tuonne ensi alkuun, jottei ylikansoitusta tule ihan heti? Onko olemassa mitään "laskukaavaa" miten voi laskea monta kalaa tuon kokoiseen uskaltaa laittaa?
Kalastoehdotuksia 600-litraiseen
Valvoja: Moderaattorit
-
- Senior Member
- Viestit: 595
- Liittynyt: 20:04, 28.01.2004
- Paikkakunta: Siuntio
Kalastoehdotuksia 600-litraiseen
OV miljoonakaloja & kasveja
-
- Senior Member
- Viestit: 964
- Liittynyt: 21:35, 08.04.2009
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Kalastoehdotuksia 600-litraiseen
Aika monelle lajille 20 on kyllä niin ääripää (esim. haarniskamonnille ja neontetralle) että nostaisin lämpöä parilla kolmella asteella. Ei kannata pitää ääriarvoissa. Itse suosittelisin haarniskamonneja, niitä saa useammankin! Ovat todellisia persoonia.
Minizoohon kuuluu: maakonnat Heppu ja Pepsi, chilen tarantula Vauva, jättijauhis Ytyvä ja altaat 42l (sukarapula), 160l (sekalaista) ja 317l (sekalaista).
Re: Kalastoehdotuksia 600-litraiseen
Lämpötilan puolesta altaaseen menisi iso parvi kardinaalikaloja 100< ja isommiksi katseenvangitsijoiksi paratiisikaloja
684l kilppariallas
-
- Senior Member
- Viestit: 595
- Liittynyt: 20:04, 28.01.2004
- Paikkakunta: Siuntio
Re: Kalastoehdotuksia 600-litraiseen
Noi haarniskamonnit tulevat aika varmasti siis asuttamaan akvaariota (mikäli kultakaloista luovun). Sitten mieleeni tuli että hieno parvikala olisi myöskin seeprakala. Seeprakalan kanssa vain ei oikein viitsi laittaa mitään rauhallista "katseen vangitsija" kalaa...olisikohan joku isohko kala sopiva seeprakalojen kanssa? Lämpötilaa päätin sitten nostaa tarvittavan määrän, vaan en kumminkaan yli 26 asteen.
Mitä te itse laittaisitte tällaiseen akvaarioon?
Mitä te itse laittaisitte tällaiseen akvaarioon?
OV miljoonakaloja & kasveja
-
- Advanced Member
- Viestit: 3804
- Liittynyt: 15:06, 29.01.2007
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Raisio/Turku
Re: Kalastoehdotuksia 600-litraiseen
Mä ehdottaisin 8 cm:siksi kasvavia hohtosärkiä . Näin näitä eka kertaa livenä Turun Akvaariopisteessä ja ihastuin )
http://www.aquaportail.com/uploads/aqua ... rensis.jpg
http://www.fishwise.com/files/redshiner2.jpg
Vesiarvot pH 7-8, GH 8-20, veden lämpö 15-25 astetta. Karaistunut ja vilkas parvikala.
Näiden kanssa menisi hyvin vaikka haarniskamonnit, avainkirjoahven, barbit, monniset..
Myös sateenkaarikalat ovat kauniita isoon akvaarioon:
http://www.tropicalfishandaquariums.com ... /index.asp
http://www.aquaportail.com/uploads/aqua ... rensis.jpg
http://www.fishwise.com/files/redshiner2.jpg
Vesiarvot pH 7-8, GH 8-20, veden lämpö 15-25 astetta. Karaistunut ja vilkas parvikala.
Näiden kanssa menisi hyvin vaikka haarniskamonnit, avainkirjoahven, barbit, monniset..
Myös sateenkaarikalat ovat kauniita isoon akvaarioon:
http://www.tropicalfishandaquariums.com ... /index.asp
MYYDÄÄN LEHTIKALOJA JA 80x50x50 eli 200 L KULTAKEHYSAKVAARIO
-
- Katalysaattori
- Viestit: 7365
- Liittynyt: 17:01, 03.10.2001
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Kalastoehdotuksia 600-litraiseen
Saattaisin laittaa pusukaloja, pikkulasimonneja, jotain kärsänuoliaisia, punapyrstörasboroita, kiilakylkiä...Taistelu.kala kirjoitti:Mitä te itse laittaisitte tällaiseen akvaarioon?
Kun syö kylliksensä, ajattelee sivistyneesti ja ihmeen hienosti monesta asiasta.