Monnisen poikasia! Apua!
Valvoja: Moderaattorit
-
- Senior Member
- Viestit: 545
- Liittynyt: 19:13, 02.09.2009
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pori
- Viesti:
Monnisen poikasia! Apua!
Rohkenen aloittaa ihan uuden ketjun asiastani, vaikka epäilemättä haullakin löytyisi yhtä jos toista.
Eli todennäköisesti täplämonnisen albiinot kutivat viime keskiviikkona, ja eilen kaverit sitten kuoriutuivat. Noin 15 pientä siimahäntää menee nyt ämpärin pohjalla. Ämpäri on saunassa, jossa on hiukan lämpimämpi kuin huoneenlämmössä, joten veden lämpötilan kanssa ei liene ongelmia, mutta mitään ilmastusta tms. suodatusta siellä ei ole, enkä pysty järjestämään. Olen nyt toiminut niin, että otan sieltä kipolla pois vettä ja laitan korvausvettä akvaariosta tilalle päivittäin. Meneekö päin honkia?
Lueskelin että voisi ruokkia parin päivän päästä keitetyn kananmunan keltuaisella, kumpi nyt olisi sitten parempi vaihtoehto, se kananmuna vai haenko poikasruokaa? Vai tuleeko tuolta akvaariosta nyt niitä likoeläimiä mukana, ettei tarvitse heti edes ruokkia? Ja montako päivää se ruskuaispussi piisaa?
Ja vielä yksi kysymys, onko parempi nyt jatkaa tällä ämpärimallilla vai haenko liikkeestä jonkun kelluvan asumuksen tuonne akvaarioon? Kuinka suuri riski on sitten ne kaverit sinne nyt päivän ikäisinä siirtää? Mitään poikasakvaariota ei nyt ole mahdollista järjestää.

http://ralma.blogit.fi
Tyttären 126l akvaarion virallinen valvoja. Mustatetroja, rubiinitetroja, kuusiraitabarbeja, albiino- ja kuparimonnisia, partamonni, imunuoliaisia, petokotiloita.

Re: Monnisen poikasia! Apua!
Hanki muovinen laakea säilytyslaatikko ja pienenpieni sisäsuodatin. Ruoki tavallisella murskatulla hiutaleruoalla. Ruskuaispussivaiheen kesto on muutamia päiviä, mutta kalat kehittyvät eri tahtiin. Jos ne uivat jo innoissaan ei niillä enää pussia ole. Kasvatuslaatikkoon ei kannata panna pohjalle mitään. Ruoki kolmesti päivässä ja vaihda vettä lapolla kahdesti päivässä ainakin 50%.
-
- Senior Member
- Viestit: 545
- Liittynyt: 19:13, 02.09.2009
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pori
- Viesti:
Re: Monnisen poikasia! Apua!
No lähinnä uivat varmaan karkuun taskulamppuni valoa Suodatinta en nyt pysty järjestämään. Mutta laakeapohjaisen astian kylläkin, mutta mitä poikaset tykkäävät kun hulautan ne uuteen astiaan? Lapota en ole uskaltanut kun ovat niin hitsin pieniä...
Entä laitanko vettä vaihtaessa puhdasta vesijohtovettä ja parannusainetta vai edelleen akvaariosta vaihdetun tilalle?
Entä laitanko vettä vaihtaessa puhdasta vesijohtovettä ja parannusainetta vai edelleen akvaariosta vaihdetun tilalle?
http://ralma.blogit.fi
Tyttären 126l akvaarion virallinen valvoja. Mustatetroja, rubiinitetroja, kuusiraitabarbeja, albiino- ja kuparimonnisia, partamonni, imunuoliaisia, petokotiloita.
Tyttären 126l akvaarion virallinen valvoja. Mustatetroja, rubiinitetroja, kuusiraitabarbeja, albiino- ja kuparimonnisia, partamonni, imunuoliaisia, petokotiloita.
Re: Monnisen poikasia! Apua!
Monnisen poikaset ovat kestävämpiä kuin useimmat aikuiset kalat. Kuolleisuus on minimaalista. Hulauta vain laakeaan astiaan ja vaihda vettä niin usein kuin mahdollista. En tunne Porin vettä, mutta en usko vedenparannusianeiden olevan välttämättömiä.
-
- Elite Member
- Viestit: 5126
- Liittynyt: 15:59, 27.02.2008
- Akvaarioseurat: Oulun Akvaarioseura, CorydoradinaeFinland
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Ii
Re: Monnisen poikasia! Apua!
Mistähän tuota tietoa nyt tulee?kirahvi1 kirjoitti:Monnisen poikaset ovat kestävämpiä kuin useimmat aikuiset kalat. Kuolleisuus on minimaalista. Hulauta vain laakeaan astiaan ja vaihda vettä niin usein kuin mahdollista. En tunne Porin vettä, mutta en usko vedenparannusianeiden olevan välttämättömiä.
Monnisen poikaset ovat kovin herkkiä, kuten poikaset yleensä! Ja usein kuolleisuus suurta juuri ruskuaispussin loppumisen jälkeen, kun opettelevat syömään. Ruskuaispussi kestää noin kolme päivää, jonka jälkeen artemiaa tai tuo siivilänläpipuristettu keltuainen on myös hyvä. Tetran discus imeytettynä loistavaa. Vedenvaihto kerran päivässä, lähinnä imeä liat pois. Parannusainetta puolet normaalista annoksesta. Ilmastin ehdottomasti!
Tuolta löydät varmaan kaiken tarpeellisen!
Miten voit syödä kalapuikkoja, sekä harrastaa puikkokaloja?
-
- Advanced Member
- Viestit: 2027
- Liittynyt: 16:20, 06.04.2009
- Akvaarioseurat: TAY, CorydoradinaeFinland
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Turku
Re: Monnisen poikasia! Apua!
Ei siinä ämpärissäkään mitään vikaa ole, kunhan muistat siirtää ennen saunan lämmitystä.
Lähinnä mietityttää hapen riittävyys, olisiko mahdollisuutta järjestää ilmapumpulla toimivaa hapetinta? Tai vaikka tuuletinta puhaltamaan pintaa rikki, niin happea liukenee paremmin ilmasta.
Ja vaihda vettä hanasta, mutta anna lämmön tasaantua ennen kuin kaadat poikasten niskaan, mitä vähemmän eroa. sen parempi. Itse laittaisin parannusainetta joukkoon. Monnisten poikaset on sitkeitä, mutta aikuisiin vertaaminen taitaa olla vähän liioittelua.
Ruokinnan aloitus esimerkiksi nestemäisellä poikasruoalla.
--------------------------------

Tarkennuksena ettei tule väärinkäsityksiä, poikaset aina herkkiä lajista riippumatta, perusmonnisten poikaset sieltä sitkeimmästä päästä.MHS kirjoitti:Monnisten poikaset on sitkeitä, mutta aikuisiin vertaaminen taitaa olla vähän liioittelua.
-
- Senior Member
- Viestit: 545
- Liittynyt: 19:13, 02.09.2009
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pori
- Viesti:
Re: Monnisen poikasia! Apua!
Ok, eli laitan jatkossa vesihanasta vettä ja parannusainetta. Ilman vedenparannusainetta en olisi missään tapauksessa vesijohtovettä edes laittanut.
Mitään ilmastusta en ikävä kyllä pysty järjestämään, toivottavasti ei mene kauaa että poikaset voisi siirtää tuonne akvaarioon, tuolta allekirjoituksesta näkyy mitä muita kaloja meillä on, ei mitään ihan kauhean isosuisia syömäreitä. Täytyy nyt sitten vaihdella vettä pari kertaa päivässä. Miten ihmeessä sieltä voi letkulla imeä, ettei tule asujaimisto mukana??
Hain jo sen laakeamman astian kaupasta, pesin kuumalla vedellä ja siirsin poikaset sinne, toivottavasti nyt sitten eivät tästä häiriintyneet. Kyllä niillä iso mölli on kaikilla vielä mahassa, kai sitten se ruskuaispussi? Näkeekö sen selvästi kun se loppuu?
Mitään ilmastusta en ikävä kyllä pysty järjestämään, toivottavasti ei mene kauaa että poikaset voisi siirtää tuonne akvaarioon, tuolta allekirjoituksesta näkyy mitä muita kaloja meillä on, ei mitään ihan kauhean isosuisia syömäreitä. Täytyy nyt sitten vaihdella vettä pari kertaa päivässä. Miten ihmeessä sieltä voi letkulla imeä, ettei tule asujaimisto mukana??
Hain jo sen laakeamman astian kaupasta, pesin kuumalla vedellä ja siirsin poikaset sinne, toivottavasti nyt sitten eivät tästä häiriintyneet. Kyllä niillä iso mölli on kaikilla vielä mahassa, kai sitten se ruskuaispussi? Näkeekö sen selvästi kun se loppuu?
http://ralma.blogit.fi
Tyttären 126l akvaarion virallinen valvoja. Mustatetroja, rubiinitetroja, kuusiraitabarbeja, albiino- ja kuparimonnisia, partamonni, imunuoliaisia, petokotiloita.
Tyttären 126l akvaarion virallinen valvoja. Mustatetroja, rubiinitetroja, kuusiraitabarbeja, albiino- ja kuparimonnisia, partamonni, imunuoliaisia, petokotiloita.
-
- Elite Member
- Viestit: 5126
- Liittynyt: 15:59, 27.02.2008
- Akvaarioseurat: Oulun Akvaarioseura, CorydoradinaeFinland
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Ii
Re: Monnisen poikasia! Apua!
Noin kolme päivää kuoriutumisesta menee, kun ruskuaispussi on käytetty. Ruokaa kolmesti päivässä, mutta todella vähän. Poikasaltaan laittaisin altaan kylkeen, jos et saa ilmastettua. Tuossa antamassani linkissä on kyllä varmasti kaikki vastaukset.
Miten voit syödä kalapuikkoja, sekä harrastaa puikkokaloja?
-
- Senior Member
- Viestit: 545
- Liittynyt: 19:13, 02.09.2009
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pori
- Viesti:
Re: Monnisen poikasia! Apua!
Ok, kiitos. Toivottavasti edes pari säilyy hengissä kun en pysty sitä ilmastusta järjestämään.
http://ralma.blogit.fi
Tyttären 126l akvaarion virallinen valvoja. Mustatetroja, rubiinitetroja, kuusiraitabarbeja, albiino- ja kuparimonnisia, partamonni, imunuoliaisia, petokotiloita.
Tyttären 126l akvaarion virallinen valvoja. Mustatetroja, rubiinitetroja, kuusiraitabarbeja, albiino- ja kuparimonnisia, partamonni, imunuoliaisia, petokotiloita.
-
- Senior Member
- Viestit: 545
- Liittynyt: 19:13, 02.09.2009
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pori
- Viesti:
Re: Monnisen poikasia! Apua!
Höpisen tähän ketjuun kuulumisia, jos ketä kiinnostaa... Katselin aamulla että onko siellä vainaita, ja rupesin jo lusikalla heilumaan ottaakseni kuolleet pois, mutta ne vietävät uivat karkuun... Eli hengissä ovat sinnikkäästi. Siirsin ammeen pois saunasta, kun vaikka siellä onkin mukavan lämmin, niin patteri elää ihan omaa elämäänsä ja välillä siellä onkin viileämpää. Tuumin että vakaa lämpötila on parempi sinteille. Pari kertaa päivässä vaihdan vettä ja lisään parannusainetta. Tuhat kertaa päivässä tiiraan taskulampulla.
Katsellaan jos huomenna tarjoaisin heille ensimmäisen aterian.
Katsellaan jos huomenna tarjoaisin heille ensimmäisen aterian.
http://ralma.blogit.fi
Tyttären 126l akvaarion virallinen valvoja. Mustatetroja, rubiinitetroja, kuusiraitabarbeja, albiino- ja kuparimonnisia, partamonni, imunuoliaisia, petokotiloita.
Tyttären 126l akvaarion virallinen valvoja. Mustatetroja, rubiinitetroja, kuusiraitabarbeja, albiino- ja kuparimonnisia, partamonni, imunuoliaisia, petokotiloita.
-
- Elite Member
- Viestit: 5126
- Liittynyt: 15:59, 27.02.2008
- Akvaarioseurat: Oulun Akvaarioseura, CorydoradinaeFinland
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Ii
Re: Monnisen poikasia! Apua!
Ilmastimen letkulla on helpointa imuroida noita raatoja, sekä ruoan ynnä muut jämät.
Miten voit syödä kalapuikkoja, sekä harrastaa puikkokaloja?
-
- Senior Member
- Viestit: 545
- Liittynyt: 19:13, 02.09.2009
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pori
- Viesti:
Re: Monnisen poikasia! Apua!
En ole uskaltanut mitään imua sinne pistää kun ovat niin riivatun pieniä... Jos parin päivän päästä... Vanha ihminen näe kunnolla edes tihruttaa albiinonpoikasia valkoisesta astiasta
http://ralma.blogit.fi
Tyttären 126l akvaarion virallinen valvoja. Mustatetroja, rubiinitetroja, kuusiraitabarbeja, albiino- ja kuparimonnisia, partamonni, imunuoliaisia, petokotiloita.
Tyttären 126l akvaarion virallinen valvoja. Mustatetroja, rubiinitetroja, kuusiraitabarbeja, albiino- ja kuparimonnisia, partamonni, imunuoliaisia, petokotiloita.
-
- Advanced Member
- Viestit: 2122
- Liittynyt: 20:22, 19.09.2007
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Porvoo
- Viesti:
Re: Monnisen poikasia! Apua!
Kannattaa kyllä sitä pohjalle kertynyttä möhnää imeä aika tiuhaan pois. Poikaset ovat herkkiä kaikille epäpuhtauksille.
Tupu ja 128 litraa sekametelisoppaa seuraarion muodossa
http://www.karvakasat.net
http://www.karvakasat.net
-
- Katalysaattori
- Viestit: 1722
- Liittynyt: 20:52, 31.03.2009
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Tampere
- Viesti:
Re: Monnisen poikasia! Apua!
Rohkeesti vaan käyt akvaariokeskusksesta, kysyt voisko ne lainata sulle ilmapumppua (kerrot tietysti, että akuuttiin hätään poikasia tuli eikä tarvittavia varusteita jne.) ja ostat parimetriä ilmaletkua. Jos eivät lainaa, ostat sen pienimmän ilmapumpun, onko se 10-13e siellä.(seran, akvaariossa ja linnussa on toista merkkiä(sama hintaluokka), mutta itse oon tyytyväinen ollut tohon seran ilmapumppuun, joka on se toiseksi pienin koko, sulle riittää pienin.) Ilma letkua saa 1m /1e Ilmaletkulla lappoot, et vahingossakaan ime poikasia, ja ime vaika toiseen ämpäriin, sillä sitten voit tarkistaa epätodennäköiset vahingot. Eli ilmapumppuun pätkä ilmaletkua, ilmaletku veteen, niin, että pinta hajoaa ja kiertää vähän. Jos et tarvitse paria metriä, vähempikin riittää. (mutta tarvit vähintään 3x ämpärin ämpärin korkuisen lappous ilmaletkun, ettei tuu ärräpäitä lappoo käynnistäessä. ) Tää on sit vaan mun tyyli ollut hoitaa, jollain voi olla paremipi idea.
Ja Porin kerhossa on pieniä suodattimia, mutta ne on vielä liian isoja ämpäriin.

www.akvala.fi akvaariokauppa| Kalanruoat ja akvaariotarvikkeet edullisesti netistä
-
- Elite Member
- Viestit: 5126
- Liittynyt: 15:59, 27.02.2008
- Akvaarioseurat: Oulun Akvaarioseura, CorydoradinaeFinland
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Ii
Re: Monnisen poikasia! Apua!
Hmm. Juuri siksi tuo onkin paras keino. Tuolla ilmastimen letkulla vaikka lappo isoon tuoppiin. (Muusikon kämpiltä löytynee?) Tuoppi kerrallaan lappoat sitä allasta, niin jo näkee, jos lähtee elävää mukaan. Sitten jos siellä tuopissa joku ui, niin letku suuhun, imaisu ja elävä takaisin poikasaltaaseen. Tässä alkaisi kyllä jo itsekkin tarvita sitä tuoppia. Ja päivittäin siivous, jos meinaat, että yksikään selviää.RvaHuu kirjoitti:En ole uskaltanut mitään imua sinne pistää kun ovat niin riivatun pieniä... Jos parin päivän päästä... Vanha ihminen näe kunnolla edes tihruttaa albiinonpoikasia valkoisesta astiasta
Miten voit syödä kalapuikkoja, sekä harrastaa puikkokaloja?
-
- Junior Member
- Viestit: 173
- Liittynyt: 19:36, 03.01.2007
- Akvaarioseurat: Ciclidistit
- Sukupuoli: Nainen
Re: Monnisen poikasia! Apua!
Olen kasvatellut monnisen poikasia kaupan irtokarkkilaatikossa, joka kelluu pääakvaariossa, ja johon olen laittanut pieniä reikiä. Retkipatjan suikaleesta kelluke ympärille ettei uppoa. Sieltä kun imee möhnät pois, niin rei'istä tulee uutta samanlämpöistä vettä tilalle pääaltaasta. Helppoa kuin heinän teko.
576 L Sekala, 240 L Malawi
-
- Katalysaattori
- Viestit: 1722
- Liittynyt: 20:52, 31.03.2009
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Tampere
- Viesti:
Re: Monnisen poikasia! Apua!
Toimii tuokin, mut urakka vaan syödä eka se kilo karkkia...
Jos olisin lukenut ton 5kk ennen olisin ostanut 5 e karkkilaatikon, enkä kaupallista kelluvaa poikasakvaariota 10e.
Jos olisin lukenut ton 5kk ennen olisin ostanut 5 e karkkilaatikon, enkä kaupallista kelluvaa poikasakvaariota 10e.
www.akvala.fi akvaariokauppa| Kalanruoat ja akvaariotarvikkeet edullisesti netistä
-
- Elite Member
- Viestit: 5126
- Liittynyt: 15:59, 27.02.2008
- Akvaarioseurat: Oulun Akvaarioseura, CorydoradinaeFinland
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Ii
Re: Monnisen poikasia! Apua!
Ainakin meillä päin noita saa hakea karkkikaupoista aivan ilmatteeksi, siis tyhjiä karkkilaatikoita. Hyvä keksintö maltsa!
Miten voit syödä kalapuikkoja, sekä harrastaa puikkokaloja?
-
- Katalysaattori
- Viestit: 1722
- Liittynyt: 20:52, 31.03.2009
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Tampere
- Viesti:
Re: Monnisen poikasia! Apua!
Millä muuten oot tehnyt reijät?
www.akvala.fi akvaariokauppa| Kalanruoat ja akvaariotarvikkeet edullisesti netistä
-
- Elite Member
- Viestit: 5126
- Liittynyt: 15:59, 27.02.2008
- Akvaarioseurat: Oulun Akvaarioseura, CorydoradinaeFinland
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Ii
Re: Monnisen poikasia! Apua!
Kyllä mä poraa käyttäisin. Saahan tuohon pehmeään muoviin kyllä vaikka teräviä saksia pyörittämällä, mutten kyllä viitsisi.
Miten voit syödä kalapuikkoja, sekä harrastaa puikkokaloja?
-
- Senior Member
- Viestit: 545
- Liittynyt: 19:13, 02.09.2009
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pori
- Viesti:
Re: Monnisen poikasia! Apua!
On tämä kans palsta kun oikein komennetaan tuoppia heiluttamaan. Kai sitä nyt kahden muusikon romuista joku sopeva kapine löytyy... Uskotaan! Huomenna täytyy tehdä asialle jotakin.
Täytyy kysäistä harrastuksen lopettaneelta kaverilta josko jotain roottoriakin löytyis lainaksi.. Tai investoida omaan. Saako muuten albiinomonnisia menemään kaupaksi? Jos tulee lisää kasvatuslapsia.. Voi olla kyllä tiukka neuvottelu edessä 7-vuotiaan omistajan kanssa.
Täytyy kysäistä harrastuksen lopettaneelta kaverilta josko jotain roottoriakin löytyis lainaksi.. Tai investoida omaan. Saako muuten albiinomonnisia menemään kaupaksi? Jos tulee lisää kasvatuslapsia.. Voi olla kyllä tiukka neuvottelu edessä 7-vuotiaan omistajan kanssa.
http://ralma.blogit.fi
Tyttären 126l akvaarion virallinen valvoja. Mustatetroja, rubiinitetroja, kuusiraitabarbeja, albiino- ja kuparimonnisia, partamonni, imunuoliaisia, petokotiloita.
Tyttären 126l akvaarion virallinen valvoja. Mustatetroja, rubiinitetroja, kuusiraitabarbeja, albiino- ja kuparimonnisia, partamonni, imunuoliaisia, petokotiloita.
-
- Senior Member
- Viestit: 545
- Liittynyt: 19:13, 02.09.2009
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pori
- Viesti:
Re: Monnisen poikasia! Apua!
No, ostin nyt sinne suodattimen, joku Dolphin KF-150, ja iskin sukkahousun sisään ja pienimmälle teholle. Eihän se pidä lainkaan ääntä, eli turhaan panttasin ostamista. Muksu nimittäin nukkuu samassa huoneessa jo yhden akvaarion kanssa, mutta ei tästä varmaan nyt ongelmaa tulekaan.
Ohutta letkua hommasin myös ja onnistuin olemaan imuroimatta ketään elollista. Vaihdanko nyt jatkossa vain kerran päivässä vai edelleen kahdesti päivässä vettä kun on virtausta vedessä?
Ohutta letkua hommasin myös ja onnistuin olemaan imuroimatta ketään elollista. Vaihdanko nyt jatkossa vain kerran päivässä vai edelleen kahdesti päivässä vettä kun on virtausta vedessä?
http://ralma.blogit.fi
Tyttären 126l akvaarion virallinen valvoja. Mustatetroja, rubiinitetroja, kuusiraitabarbeja, albiino- ja kuparimonnisia, partamonni, imunuoliaisia, petokotiloita.
Tyttären 126l akvaarion virallinen valvoja. Mustatetroja, rubiinitetroja, kuusiraitabarbeja, albiino- ja kuparimonnisia, partamonni, imunuoliaisia, petokotiloita.
-
- Advanced Member
- Viestit: 2122
- Liittynyt: 20:22, 19.09.2007
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Porvoo
- Viesti:
Re: Monnisen poikasia! Apua!
Itse olen vaihtanut poikasaltaasta vettä 2xpäivässä vähän kerrallaan. Vaihdoin aamulla ennen ruokintaa ja illalla ennen iltaruokintaa. Vauvat ovat herkkiä vesiarvojen muutoksille, niin tällä tapaa sain pidettyä arvot vakaina eikä suuria heittelyjä pH:n taikka muidenkaan arvojen osalta tullut. Eikä myöskään tarttenut pelätä nitraatin nousua liiallisen ruokinnan takia.
Tupu ja 128 litraa sekametelisoppaa seuraarion muodossa
http://www.karvakasat.net
http://www.karvakasat.net
-
- Senior Member
- Viestit: 545
- Liittynyt: 19:13, 02.09.2009
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pori
- Viesti:
Re: Monnisen poikasia! Apua!
Ok, kiitos, no eipä tuo suuri vaiva kaksikaan kertaa päivässä ole. 15 litran laatikossa on noin 10 litraa vettä minulla, paljonko kerralla olisi hyvä määrä, pari litraa?
http://ralma.blogit.fi
Tyttären 126l akvaarion virallinen valvoja. Mustatetroja, rubiinitetroja, kuusiraitabarbeja, albiino- ja kuparimonnisia, partamonni, imunuoliaisia, petokotiloita.
Tyttären 126l akvaarion virallinen valvoja. Mustatetroja, rubiinitetroja, kuusiraitabarbeja, albiino- ja kuparimonnisia, partamonni, imunuoliaisia, petokotiloita.
-
- Elite Member
- Viestit: 5126
- Liittynyt: 15:59, 27.02.2008
- Akvaarioseurat: Oulun Akvaarioseura, CorydoradinaeFinland
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Ii
Re: Monnisen poikasia! Apua!
Kolmasosa riittää varmasti, mutta minä puhdistaisin vasta ruokinnan jälkeen, niin ei jää ylimmääräinen sapuska pilaamaan vettä, ja poikaset sontivatkin enemmän ruokailun jälkeen.