Akvaario masentaa
Valvoja: Moderaattorit
-
- Elite Member
- Viestit: 6732
- Liittynyt: 20:55, 29.01.2007
- Paikkakunta: Kerimäki
Akvaario masentaa
Nyt on kyllä ihan pakko kirjottaa kun masentaa.
En ymmärrä, että mikä ihme vaivaa noita miun kaloja nykyään tuossa isommassa akvaariossa. Nyt on nimittäin neontetratkii ruvennu nirsoilemaan syömisen kanssa, niille ei meinaa kelvata kunnolla hiutaleruoat. Olen pyrkiny antamaan eripäivinä erillaista kuivamuonaa, mutta hirmu huonosti silti syövät niitä, ainoastaan muutama hiutale niellään. Rubiiniseeprakalat ovat nirsoilleet kuivaruoan kanssa koko sen ajan jonka ovat akvaariossa olleet. Niillekkään ei meinaa kelvata mikään kuivaruoka kunnolla, kyllä nekiin tulevat ruoka aikana pyörimään ruoan ympärille mutta eivät syö hiutaleita kunnolla, vaan napsivat hiutaleita suuhunsa mutta suurin osa syljetää pois, tai sitten ne vaan möllöttää hiutaleita sivusta mutta eivät koske niihin ollenkaan. Tuntuu että pakasteruokiakaan eivät enää syö niin hanakasti kun ennen.
Muutenkii on ruvennu masentamaan koko akvaario jotenkii, kun tuntuu että kalat on muutenkii tulleet hirmu veteliksi, eli liikkuvat hyvin vähän päivän aikana, esim, neonit ovat suurimmanosan päivästä paikallaan, eivät liikku oikeestaan yhtään. Että kun tekis joskus niin kovasti mieli hankkiutua noista kaloista eroon, kun ovat semmosia helvetin möllöjä. Vesiarvot pitäisi olla kunnossa, ainoastaan ph on tippunu seittämästä 6,5, voisiko nuo ongelmat johtua tuosta? Vai voisiko noissa hiutale ruuissa olla jotain vikaa, esim vanhentuneita tai jotain semmosta, osa purkeista on ollu jo muutaman kuukauden käytössä. Miula on kyllä muutama uusi hiutalepurkki, mutta niitäkään hiutaleita eivät syö kovin mielellään. Tulipas pitkä romaani , mutta kun tympii jotenkii tällä hetkellä koko akvaario/akvaariot. Toisessa jyllää pilkkutauti ja tässä tämmönen ongelma.

Sinä ruokit niitä edelleen liikaa. Jätäppä muutama päivä väliin ettet anna ruokaa ollenkaan niin kyllähän virkistyvät.
Sinulla on koko ajan ongelmia milloin pilkkutautia ja milloin mitäkin.
Todennäköisesti kaikki johtuu liiallisesta ruokinnasta.
Ei ne kalat nälkään kuole vaikka olisivat viikon ilman ruokaa.
En tiedä oletko muuttanut mitenkää hoitotapojasi vaikka kyselet päivittäin mitä pitäisi tehdä.
Toisaalta jos et saa akvaariotasi toimimaan niin sitten on ehkä parempi luovuttaa koska ongelmasta kärsii niin kalat kuin sinäkin.

Altaat 530L+300L+250L+250L+180L+128L
-
- Katalysaattori
- Viestit: 5666
- Liittynyt: 16:10, 10.11.2001
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Hämeenlinna
- Viesti:
Re: Akvaario masentaa
Mitähän ne muut vesiarvot näyttää? Kiinnostaisi ainakin KH (voisi selittää tuon happamoitumisen) ja NO3.miljoonakala84 kirjoitti:Vesiarvot pitäisi olla kunnossa, ainoastaan ph on tippunu seittämästä 6,5, voisiko nuo ongelmat johtua tuosta?
-
- Elite Member
- Viestit: 6732
- Liittynyt: 20:55, 29.01.2007
- Paikkakunta: Kerimäki
No hoitotapoja en ole muuttanu mitenkään, eli kaloille annan ruokaa kaksi kertaa päivässä aamulla ja illalla. En oikeen ymmärrä että miten ruokin liikkaa, jos kalat saa kaksi kertaa päivässä ruokaa, eikös se ole suositetltava ruokinta tapa? Nykyään annan hiutale ruoat movisella lääkeruiskulla (on muuten kätevä ) ihan pari suihkausta.
Sen verran yleensä annan hiutaleita että monnisetkii saa, sillon en anna pohjatabletteja, mutta jos annan pohjakaloille pohjatabletin niin pyrin antamaan silloin hiutaleita vähemmän, jotta nuo parvikalat söis vaan niitä.
Muuten voiko akvaariokaupasta kysyä, että tilaisko ne elävää ruokaa
joka sopii neoneille ja rubiiniseeprakaloille, ekä pohjakaloille?
Minusta akvaario muten toimii ihan hyvin, ja äsken kun kävin katsomassa akvaa, niin silloin kalat kyllä liikku aika vilkkaasti . Joten ei vissiin ole syytä hirmuseen huoleen. pitääpä pitää niille vähän pitempi paasto aika.

- Senior Member
- Viestit: 900
- Liittynyt: 18:00, 12.08.2004
- Paikkakunta: Jyväskylä(Vaajakosken vieressä) Las/Lohikosken akvarioseuran Perustaja/Presidentti ;)
Omia kalojani ruokin keskimäärin 4- 5 päivänä viikossa,aina kelpaa ruoka. Eiväthän kalat luonnossakaan saa ruokaa joka päivä? Vanhimmat kalani ovat 14-17 vuotiaita joten tämä tapa toimii todella hyvin.
"Eiku rytkyjä."
(Seppo Rädyn vastaus lentokentällä Ylen haastattelijan kysymykseen "Onko laukku nyt täynnä kisamieltä?" ennen Atlantan kesäolympialaisia 1996)
http://s1.fi.gladiatus.com/game/c.php?uid=20066
(Seppo Rädyn vastaus lentokentällä Ylen haastattelijan kysymykseen "Onko laukku nyt täynnä kisamieltä?" ennen Atlantan kesäolympialaisia 1996)
http://s1.fi.gladiatus.com/game/c.php?uid=20066
-
- Elite Member
- Viestit: 6732
- Liittynyt: 20:55, 29.01.2007
- Paikkakunta: Kerimäki
Paastopäivä ainakin kerta viikkoon. Kalat kun tottuu ruokaan liiaksi, ne alkaa valikoimaan parhaat päältä. Ja masu täynnä elämä on siestaa Mitä vanhemmat kalat, sitä nihkeämpi saa olla ruuan kanssa (ei tyrkytä kun ei maistu)miljoonakala84 kirjoitti: En oikeen ymmärrä että miten ruokin liikkaa, jos kalat saa kaksi kertaa päivässä ruokaa, eikös se ole suositetltava ruokinta tapa?
Joten ei vissiin ole syytä hirmuseen huoleen. pitääpä pitää niille vähän pitempi paasto aika.
Mutta no hätä näin muuten. Välillä rauhallisempaa
-
- Member
- Viestit: 290
- Liittynyt: 10:54, 11.03.2006
- Akvaarioseurat: LAS
- Paikkakunta: Lahti
- Viesti:
Voisiko altaaseen laitettu pilkkutautilääkitys myös aiheuttaa apaattisuutta? Ne lääkkeet kun eivät ole mitään herkkua kaloille.
Itse syötän rubiiniseeprakalojani pari-kolme kertaa päivässä noin viitenä-kuutena päivänä viikossa, riippuen vähän siitäkin mitä niille annan. Hyvin on tähän asti kelvannut ihan kaikki mitä akvaan keksii heittää ja suuhun mahtuu. Ja vähän isompaakin koitetaan maistaa. Muuna paitsi ruokinta-aikana kalat lähinnä möllöttävät kasvien keskellä eikä niitä juuri näe, mutta ruoka-aikaan alkaa sellainen vilinä, että luulisi kaloja olevan ainakin 250 vaikka niitä on n. 30.

88-litraa Aasia
247-litraa seura-allas
41-litraa taiston yksiö
247-litraa seura-allas
41-litraa taiston yksiö
-
- Advanced Member
- Viestit: 1232
- Liittynyt: 16:43, 10.04.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Nurmijärvi
-
- Advanced Member
- Viestit: 3804
- Liittynyt: 15:06, 29.01.2007
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Raisio/Turku
Omissa altaissani olen huomannut, että jos ruokin hiutaleruualla, niin sitä saisi laittaa kyllä aika reilut määrät, että monnisille asti sitä riittäisi, nuo ahmatit kun vetelevät ne napaansa jo ennen altaan puoliväliä. Usein syöttelen vain pohjatabuja, koska nuo keskiveden kalat tulevat joka tapauksessa syömään tabletteja, vaikka juuri olisivat hiutaleitakin vedelleet.miljoonakala84 kirjoitti: Sen verran yleensä annan hiutaleita että monnisetkii saa, sillon en anna pohjatabletteja, mutta jos annan pohjakaloille pohjatabletin niin pyrin antamaan silloin hiutaleita vähemmän, jotta nuo parvikalat söis vaan niitä.
Muuten voiko akvaariokaupasta kysyä, että tilaisko ne elävää ruokaa
joka sopii neoneille ja rubiiniseeprakaloille, ekä pohjakaloille?
Joten ei vissiin ole syytä hirmuseen huoleen. pitääpä pitää niille vähän pitempi paasto aika.
Ihmetyttää kyllä tuo kalojesi nirsous, yleensä nuo neontetrat ja seeprakalat ovat sieltä lajien ahneimmasta päästä .
Jospa kuitenkin paastottaisit niitä, tai annat vain niin vähän kuin ne hetkessä syövät eli niin, ettei ruokaa jää yhtään mihinkään lojumaan.
Luulen, että olet opettanut ne aika kulinaristeiksi kun tarjoat niin montaa vaihtoehtoa, mikä ei ole tosin aina huono asia, mutta usein kaloille kestää totutella jonkin aikaa uusiin makuihin.
Omat kalatkin nirsoilivat pitkään Tetran muroruokahiutaleiden kanssa, aina ne syljettiin pois, nykyään ne menevät hyvinkin nopeasti alas.
Ja hyvähän se on, että sait tuon pH:n alle 7.
Tsemppiä ja alähän stressaile tuon asian kanssa .
MYYDÄÄN LEHTIKALOJA JA 80x50x50 eli 200 L KULTAKEHYSAKVAARIO
-
- Junior Member
- Viestit: 212
- Liittynyt: 20:44, 09.05.2007
- Paikkakunta: Etelä-Lappi
No, vastaanpa minäkin Minä ruokin kalat kerran päivässä, kuutena päivänä viikossa; siis yksi paastopäivä. Mulla neontetrat ovat vilkkaita, harvoin möllöttävät aloillaan. Kovasti kisailevat keskenään, niitä on todella ilo katsella. Oli hyvä juttu että meidän lähimmän akvaliikkeen tarjous noista nenoneista tuli hoksatuksi; ehken muuten olisi tullut noita hankkineeksi.
Juu, nämä ovat kovia syömään Kertakaikkisia ahmatteja, mutta eivät sentään toisten suusta ruokaa vie. Tällähetkellä antelen ruuaksi Tetran DelicaMix hiutaletta, jossa neljää eri toukka- ja muuta ruokahiutaletta eriteltynä; helppo antaa jokapäivä vähän eriä ruokaa. Sitten toki pohjanappeina Tetran Tabimin´ia monnisille ja partikselle. Täytyy sanoa, että meillä näyttää kaikki kelpaavan kaikille. Ruokin kerralla siis vähän reilummin, että jakselevat taas seuraavaan aamuun saakka. Tällätavoin ruokkimalla on nuo monnisetkin innokkaampia liikkumaan ja tupsuttelemaan pohjaa; eipä jää ruokajätettä sinnekään liikaa.
Juu, nämä ovat kovia syömään Kertakaikkisia ahmatteja, mutta eivät sentään toisten suusta ruokaa vie. Tällähetkellä antelen ruuaksi Tetran DelicaMix hiutaletta, jossa neljää eri toukka- ja muuta ruokahiutaletta eriteltynä; helppo antaa jokapäivä vähän eriä ruokaa. Sitten toki pohjanappeina Tetran Tabimin´ia monnisille ja partikselle. Täytyy sanoa, että meillä näyttää kaikki kelpaavan kaikille. Ruokin kerralla siis vähän reilummin, että jakselevat taas seuraavaan aamuun saakka. Tällätavoin ruokkimalla on nuo monnisetkin innokkaampia liikkumaan ja tupsuttelemaan pohjaa; eipä jää ruokajätettä sinnekään liikaa.
-
- Elite Member
- Viestit: 6732
- Liittynyt: 20:55, 29.01.2007
- Paikkakunta: Kerimäki
Pilkkutauti puhkesi tuohon miun uusimpaan 84L akvaan, ja sielä kalat kyllä vetää kuivamuonaa ihan hyvin ( paitsi taistoukko jolle ei kuivamuona kelpaa ollenkaan ). Mutta Kiitoksia kaikille oikeen paljon kommentaista/neuvoista/vinkeistä , eiköhan tämä iloksi muutu jossain vaihheessa. Pitänee antaa kaloille ruokaa vain kerran päivässä, ja kohta saavat paastota viikon kun lähdetään rukalle laskemaan. JA jospa ne rupeaisi syömään paremmin kun tulee lisää kalakavereita.Marjis kirjoitti:Voisiko altaaseen laitettu pilkkutautilääkitys myös aiheuttaa apaattisuutta? Ne lääkkeet kun eivät ole mitään herkkua kaloille.
Itse syötän rubiiniseeprakalojani pari-kolme kertaa päivässä noin viitenä-kuutena päivänä viikossa, riippuen vähän siitäkin mitä niille annan. Hyvin on tähän asti kelvannut ihan kaikki mitä akvaan keksii heittää ja suuhun mahtuu. Ja vähän isompaakin koitetaan maistaa. Muuna paitsi ruokinta-aikana kalat lähinnä möllöttävät kasvien keskellä eikä niitä juuri näe, mutta ruoka-aikaan alkaa sellainen vilinä, että luulisi kaloja olevan ainakin 250 vaikka niitä on n. 30.
-
- Member
- Viestit: 290
- Liittynyt: 10:54, 11.03.2006
- Akvaarioseurat: LAS
- Paikkakunta: Lahti
- Viesti:
Ah, sotkin akvat. Luulin, että pilkkuakvassa ei ruoka maistu. Eikun paastoa vaan, niin eiköhän ruoka ala maistua...miljoonakala84 kirjoitti: Pilkkutauti puhkesi tuohon miun uusimpaan 84L akvaan, ja sielä kalat kyllä vetää kuivamuonaa ihan hyvin
88-litraa Aasia
247-litraa seura-allas
41-litraa taiston yksiö
247-litraa seura-allas
41-litraa taiston yksiö
-
- Katalysaattori
- Viestit: 5666
- Liittynyt: 16:10, 10.11.2001
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Hämeenlinna
- Viesti:
Verrattuna mihin? Pahasta maniasta kärsivään duracelpupulaumaan katsottuna 6x nopeudella?tricolour kirjoitti:Rubiiniseeprakalat eivät tunnetusti ole mitään maailman vilkkaimpia.
Normaalia. Rubiinit syöksähtävät ruoan kimppuun porukalla ja säheltävät täysiä ympäriinsä, mutta siinä vauhdissa unohtavat välillä aukoa purukalustoaan.miljoonakala84 kirjoitti:kyllä nekiin tulevat ruoka aikana pyörimään ruoan ympärille mutta eivät syö hiutaleita kunnolla, vaan napsivat hiutaleita suuhunsa mutta suurin osa syljetää pois...
Epänormaalia.miljoonakala84 kirjoitti:...tai sitten ne vaan möllöttää hiutaleita sivusta mutta eivät koske niihin ollenkaan.
Eipähän tuo liikaruokinta ole kiinni pelkästään ruokintakerroista, vaan myös määrästä. Itsekin ajattelin tuossa taannoin, että alanpa ruokkimaan kaloja kaksi kertaa päivässä, kun suositellaan, että annetaan pieniä määriä ja usein. No niinhän siinä sitten kävi, että ruokinta lipsahti totaalisesti yliruokinnan puolelle, mikä näkyi selvimmin siinä, että altaan kierteiskanta lisääntyi räjähdysmäisesti. Palasin vanhaan tuttuun tapaan ruokkia kalat kerran päivässä. Paastopäivää en pidä kuin silloin, jos ollaan reissussa.miljoonakala84 kirjoitti:No hoitotapoja en ole muuttanu mitenkään, eli kaloille annan ruokaa kaksi kertaa päivässä aamulla ja illalla. En oikeen ymmärrä että miten ruokin liikkaa, jos kalat saa kaksi kertaa päivässä ruokaa, eikös se ole suositetltava ruokinta tapa? Nykyään annan hiutale ruoat movisella lääkeruiskulla (on muuten kätevä ) ihan pari suihkausta.
-
- Elite Member
- Viestit: 6732
- Liittynyt: 20:55, 29.01.2007
- Paikkakunta: Kerimäki
Minä vähän luulen, että nyt hössötät ihan liikaa noiden akvojen kanssa! Ja täällä akvavepissä kun selailet, niin meno vaan kiihtyy! Nyt joulurauhaa sinnekin vaan ja annat asioiden mennä omalla painollaan. Hoitelet sen taudin pois ja sillä selvä. Kyllä ne kalat sitten siitä, kun sullakin hoitorutiinit tasaantuu ja liika hössötys jää pois! Mulla on vähän sellanen mielipide, että liika hoitaminen ja ruokkiminen ja veden läträäminen kaikkinensa stressaa kaloja. Meillä noi voi vallan mainiosti ja pirteästi kaikissa neljässä akvassa, vaikka ny välillä ei niin jaksaiskaan hoitorutiineja niin tarkkaan pitää yllä.
-
- Elite Member
- Viestit: 6732
- Liittynyt: 20:55, 29.01.2007
- Paikkakunta: Kerimäki
Täällä kalat muuttuu passiivisemmiksi kun kasvit rehottaa liikaa. Eli kasvien reipas karsiminen aktivoi kaloja. Samoin jos lisäät kalastoon jonkun joka hätyyttelee muita, johan tulee vipinää eviin (vitsi ).
Mä tapaan ruokkia kaloja kerran päivässä ja joskun paastoavat. Käytössä on kerrallaan 2 hiutaletta, 2 pohjaruokaa ja 1 rakeita. Noilla sitten vaihtelen tarjontaa oman mielen mukaan. Jos jokin laatu ei kelpaa, niin seuraavaksi on paastopäivä ja sitten tarjoan vain sitä kelpaamatonta kunnes kaikki sitä syövät. Meillä ei elukat nirsoile, vain mulla on siihen oikeus!
Mä tapaan ruokkia kaloja kerran päivässä ja joskun paastoavat. Käytössä on kerrallaan 2 hiutaletta, 2 pohjaruokaa ja 1 rakeita. Noilla sitten vaihtelen tarjontaa oman mielen mukaan. Jos jokin laatu ei kelpaa, niin seuraavaksi on paastopäivä ja sitten tarjoan vain sitä kelpaamatonta kunnes kaikki sitä syövät. Meillä ei elukat nirsoile, vain mulla on siihen oikeus!
-
- Elite Member
- Viestit: 6732
- Liittynyt: 20:55, 29.01.2007
- Paikkakunta: Kerimäki
Vai johtuisiko se tähtien asennosta tai kuun asemasta marsiin ja veenukseen nähden.miljoonakala84 kirjoitti:Voiskohan tuo kalojen passiivisuus johtuakkii tuosta kasvien runsaasta määrästä, nimittäin esim. vedensuosikit rehottaa suuhteelisen kiitettävästi,
joka viikko sais olla niitä katkomassa pienemmäksi.
Nyt reissuun mars mars ja jätä kalat rauhaan.
Altaat 530L+300L+250L+250L+180L+128L