Keskituki petti
Valvoja: Moderaattorit
-
- Advanced Member
- Viestit: 2122
- Liittynyt: 20:22, 19.09.2007
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Porvoo
- Viesti:
Keskituki petti
Moikka!
Laitoin aiheen nyt alkeisiin, kun en parempaakaan aluetta keksinyt. Elikkä sitten ongelmaan. 250 litraisen malawaarion keskituki petti ja tietysti just lauantai-iltana. Ihmettelin, että mikäs paukaus se oli ja kun menin olkkarin puolelle niin keskituen toinen pää lillui vedessä ja lasi oli jo ihan silminnähden reilusti pullistunut.
Tyhjensin altaan puolilleen, jotta sain lasin pullistuksen pois. Vettä on vielä allas puolillaan, mutta kivikot kyllä vähentää veden aiheuttamaa painetta. Sisäsuodatin pörrää poikittain siellä (onko haittaa? Powerline 2048) ja ulkosuodatin on säädetty melkein pienimmälle teholle (profII 2028). Onko muuta tehtävissä? Mulla ei noille malaweille ole tähän hätään muuta paikkaa, paitsi pikkuinen 54 litrainen täysin tyhjänä eikä siis ole lainkaan kypsytetty. Tohon tosi pieneen en viittis lähteä noita siirtämään, ettei tule ruumiita. Mittasin altaan leveyden molemmista kulmista sekä keskeltä ja pullistumaa on tällä hetkellä 1 mm. Kuinka kauan kalat kestävät pienemmässä vesimäärässä ja kestääkö lasi ton 1 mm pullistuman? Kaupat kun on vasta maanantaina auki seuraavan kerran, niin ei oo mitään toivoa saada tohon keskitukea ennen sitä.
Miten mä poraan tohon listaan uuden reijän ja mitä ruuveja voi siinä alumiinilistassa käyttää?

Tupu ja 128 litraa sekametelisoppaa seuraarion muodossa
http://www.karvakasat.net
http://www.karvakasat.net
Re: Keskituki petti
Ei millin pullistuma oo vielä mitään. Esim. Akvastabilin altaissa saattaa pullistumaa olla jopa 5mm. Ihan täytenä tuota ei kannata pitää ennenkuin saat uudet keskituen kiinnikkeet laitettua. Ei tarvitse porata uusia reikiä jos vanhat reiät on ehjät (eivät siis revenneet listan irrotessa). Mikäli nyt kuiteskin ne täytyy porata, mitoitetaan tulevien kiinnikkeiden mukaan. Materiaaliksi käy alumiini tai ruostumaton teräs. Btw.. Jos tarvetta noille kiinnikkeille, mult löytyy.
-
- Advanced Member
- Viestit: 2122
- Liittynyt: 20:22, 19.09.2007
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Porvoo
- Viesti:
Re: Keskituki petti
Huh, uskallan siis nukkua ainakin toinen silmä auki. Mä oon tässä tuskaillut koko illan, että pettääkö vai ei, kun toi ulkosuodatin lorisee tosi häiritsevästi.
Se just petti siitä reijän kohtaa, eli reijästä tuli kolo. Tuki itsessään sekä se ruuvi on ehjät.
Mä saan sitä alumiinilistaa maanantaina. Ruuvit vaan puuttuu. Ajattelin laittaa siihen varoiksi nyt sitten kaksi tukea eikä vain yhtä. Kun joutuu tosiaan ne reijät uudelleen poraamaan, niin ei tollanen tuplavarmistus varmaan pahasta ole.
Kuinka mä poraan sen reijän siihen kehykseen? Tai siis minkäkokoisella ja millaisella poranterällä?
Se just petti siitä reijän kohtaa, eli reijästä tuli kolo. Tuki itsessään sekä se ruuvi on ehjät.
Mä saan sitä alumiinilistaa maanantaina. Ruuvit vaan puuttuu. Ajattelin laittaa siihen varoiksi nyt sitten kaksi tukea eikä vain yhtä. Kun joutuu tosiaan ne reijät uudelleen poraamaan, niin ei tollanen tuplavarmistus varmaan pahasta ole.
Kuinka mä poraan sen reijän siihen kehykseen? Tai siis minkäkokoisella ja millaisella poranterällä?
Tupu ja 128 litraa sekametelisoppaa seuraarion muodossa
http://www.karvakasat.net
http://www.karvakasat.net
Re: Keskituki petti
Ei sitä keskitukea tarvitse vaihtaa ellei se revennyt niin ettei siihen saa uusia porattua. Ja ne reiät porataan sen kokoisella reiällä kuin pultitkin on. Mult noita pultteja löytyy jos on tarvetta.
-
- Elite Member
- Viestit: 5925
- Liittynyt: 07:54, 04.03.2004
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Lempäälä
Re: Keskituki petti
Saako udella mikä merkki? Meillä teki Giant-allas saman taannoin.nepis76 kirjoitti:250 litraisen malawaarion keskituki petti ja tietysti just lauantai-iltana.
http://www.aqua-web.fi/forum/viewtopic. ... *#p6804263" onclick="window.open(this.href);return false;
-
- Advanced Member
- Viestit: 2122
- Liittynyt: 20:22, 19.09.2007
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Porvoo
- Viesti:
Re: Keskituki petti
Ostin siis ton altaan käytettynä reilu vuosi sitten, iästä en tiedä sen tarkemmin. Kehyksessä on tarra Safir, made in Denmark.
Tupu ja 128 litraa sekametelisoppaa seuraarion muodossa
http://www.karvakasat.net
http://www.karvakasat.net
Re: Keskituki petti
Hämmentävä konsepti.nepis76 kirjoitti: Vettä on vielä allas puolillaan, mutta kivikot kyllä vähentää veden aiheuttamaa painetta.
Ruuvit eivät mielestäni ole ollenkaan hyvä ratkaisu. Mutteri ja pultti on jo parempi.nepis76 kirjoitti:Miten mä poraan tohon listaan uuden reijän ja mitä ruuveja voi siinä alumiinilistassa käyttää?
Yleisin tapa hoitaa kahden alkkariprofiilin liitos on rosterinen popniitti. Se antaa tasaisemman pinnan painetta vastaan kuin mikään kierteistetty kiinnike ja kestää oikein hyvin. Suurissa akvaarioissa leveämpi poikkilistalista ja useampia niittejä.
Reikä porataan popniitin kokoon sopivaksi. Esim 5 mm niitti kestää jo todella kovaa leikkausvoimaa.
-Gone fishing-
Re: Keskituki petti
VesiEläin kirjoitti:Saako udella mikä merkki? Meillä teki Giant-allas saman taannoin.nepis76 kirjoitti:250 litraisen malawaarion keskituki petti ja tietysti just lauantai-iltana.
http://www.aqua-web.fi/forum/viewtopic. ... *#p6804263" onclick="window.open(this.href);return false;
Meillä myös giantin 317l keskituki alkoi pettämään pari kuukautta sitten. Huomasin lasien "pullistuneen" 2-3mm ja keskituen ruuvit olivat täysin ruostuneet ja olivat hapertaneet akvaarion alumiinilistaakin jossa tuki oli kiinni (listaa irrottaessa toinen puoli lähti lopullisesti irti hieman nyppäisemällä,eli oli vaan ajan kysymys koska pettää kokonaan).
Ei muuta kun akvaario puolilleen ja rautakauppaan. Aika kauan sain etsiskellä että löysin sopivan alumiinilistan, pitihän sitäkin toki rautasahalla lyhentää. Minun piti tyhjentää akvaario kokonaan,jotta sain "pullistuman" nolliin. Alumiinilista on n.3-4mm paksu ja 6cm leveä ja molempiin päihin laitoimme 2 reiät ja niihin hapon kestävät pultit ja mutterit. Uusien reikien paikat saimme mitattua siten, että teimme reiät ensin akvaarion kehyslistaan ja niiden reikien läpi merkit/"aloitusreiät" tukilistaan. Kyllä tuli niin jykevä keskituki ettei varmasti tuon akvaarion elinikänä petä ! Hieman mietin asentaessa tuota listan leveyttä (6cm), että pimentääkö se altaan keskiosaa liikaa. Ei häiritsevästi pimennä, mutta jos olisin löytänyt 4-5cm listan, olisi se kaiketi ollut parempi. Noh,tämä nyt ainakin kestää..
Niin ja soitin tuossa rumban keskellä akvaarion valmistajalle Kuopioon. Setä joka puhelimeen vastasi oli todella välinpitämätön asian suhteen, vaikka soitin lähinnä kysyäkseni jos olisin voinut tilata uuden keskituen häneltä. En siis missään vaiheessa antanut ymmärtää että vaatisin jotain korvausta tms. sillä akvaario on käytettynä ostettu jne. Tämä mies (joka ymmärtääkseni giant-akvoja valmistaa) ei siis ottanut asiaa kovin vakavasti,eikä suostunut minulle uutta keskitukea lähettämään. Olin kuulemma ensimmäinen joka moisesta soittaa. Hassua sinällään, kun olen lukenut täältä useampia vastaavia tapauksia giantin kohdalla..
No mutta tsemppiä sinne korjausprojekteihin! Yhden kokonaisen päivän ja paljon aherrusta vaatii, mutta kyllä sitten on huomattavasti helpompi nukkua yönsä!
Re: Keskituki petti
Mullakin aikanaan Giantin 317-litraisesta ruostui keskituen ruuvit ja keskituki petti. Ostin rautakaupasta hieman leveämpää listaa ja hommasin samalla sopivat mutterit ja pultit. Suoraan sanottuna pidän aika käsittämättömänä, että Gianteissa keskituki on kiinnitetty ruostuvilla ruuveilla. Kyllähän tuo ajan mittaan pettää aivan takuuvarmasti.-ss- kirjoitti:Olin kuulemma ensimmäinen joka moisesta soittaa. Hassua sinällään, kun olen lukenut täältä useampia vastaavia tapauksia giantin kohdalla..
-
- Advanced Member
- Viestit: 2122
- Liittynyt: 20:22, 19.09.2007
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Porvoo
- Viesti:
Re: Keskituki petti
Tässä tapauksessa ruuvi ei ole ruostunut, vaan se reikä petti.
Siis tarkoitin, että vaikka altaassa on puoleen väliin saakka vettä, niin sisustus vähentää veden määrää.hx kirjoitti:Hämmentävä konsepti.nepis76 kirjoitti: Vettä on vielä allas puolillaan, mutta kivikot kyllä vähentää veden aiheuttamaa painetta.
Tupu ja 128 litraa sekametelisoppaa seuraarion muodossa
http://www.karvakasat.net
http://www.karvakasat.net
Re: Keskituki petti
Jep, muttei painetta. Paine ei ole verrannollinen veden määrään, vaan vesipatsaan korkeuteen.nepis76 kirjoitti:Siis tarkoitin, että vaikka altaassa on puoleen väliin saakka vettä, niin sisustus vähentää veden määrää.
-
- Junior Member
- Viestit: 50
- Liittynyt: 19:58, 28.02.2009
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kirkkonummi
Re: Keskituki petti
Minulla on 540 litrsessa keskituki painunut keskeltä alas siten etteivät kansilasit pysy kunnolla päällä, hapettuneeltakin se näyttää???
Keskituki on popniiteilla kiinni voiko sitä itse korjata?
Keskituki on popniiteilla kiinni voiko sitä itse korjata?
Re: Keskituki petti
Esimerkiks puhdistamalla se ja sit liimaamalla siihen alumiinikulmalistat kantteihin. Kyllä ryhdistyy.sahrami kirjoitti:Minulla on 540 litrsessa keskituki painunut keskeltä alas siten etteivät kansilasit pysy kunnolla päällä, hapettuneeltakin se näyttää???
Keskituki on popniiteilla kiinni voiko sitä itse korjata?
-Gone fishing-
-
- Advanced Member
- Viestit: 1232
- Liittynyt: 16:43, 10.04.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Nurmijärvi
Re: Keskituki petti
Kannattaisi uusia keskitukilista, mutta pitäisi pop-niitti irrottaa poraamalla, hankkia uusi keskitukilista ja uusilla pop-niitillä kiinni. Mutta allas pitää olla aika tyhjä, että sen voi tehdä ja vaarana että porauksen aikana altaaseen pääsee silppua..sahrami kirjoitti:Minulla on 540 litrsessa keskituki painunut keskeltä alas siten etteivät kansilasit pysy kunnolla päällä, hapettuneeltakin se näyttää???
Keskituki on popniiteilla kiinni voiko sitä itse korjata?
-
- Advanced Member
- Viestit: 1579
- Liittynyt: 13:06, 07.01.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kouvola
- Viesti:
Re: Keskituki petti
Käytettynä ostetussa altaassa on keskitukena joku muovipäällysteinen rautalankaviritelmä. Ostin alumiinilistaa, pulttia ja mutteria ja ajattelin laittaa tuohon kaksi tukea, noin 46 cm päähän molemmista altaan päistä. Nyt vaan mietin et tekeeköhän tämä altaaseen jonkun jännitteen ja se poksahtaa rikki?