Akvan toinen pohjalasi halkesi

Täällä keskustelu on vapaata, kunhan homma pysyy hyvän maun ja käytöksen rajoissa ja keskustelu jotenkin koskettaa akvaarioita. Muu yleinen keskustelu -> ""Off-Topic" ja äänestykset"-ryhmään.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Avanti
Starting Member
Starting Member
Viestit: 17
Liittynyt: 10:57, 16.06.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Loppi

Akvan toinen pohjalasi halkesi

Viesti Kirjoittaja Avanti »

Mitä teen?

Olemme siis myymässä taloa ja uuden purkin hankinta on eessä, mutta vasta uuteen asuntoon. Syystä, että litramäärä kasvaa reilusti ja yhtään ylimäärästä muuttamista ei nyt tarvita. Tämänpurkin koko on 130 x40 x40. Ostettu jostain Nurmijärveltä päin joskus kymmenisen vuotta sitten uutena. Myyjä siis teki näitä. Lasin paksuus on 6mm sivuilla, pohjassa alempi 5mm, sisempi arvoitus.
Tämä purkki sai kolhaisun jo vuosia sitten ja säröjä seurailtiin muutama vuosi. Koska purkki piti vettä ja sisempi lasi oli ehjä, tavallaan unohdimme koko rikkoutumisvaaran.
Sunnuntaina ostin monnille uuden kannon ja tietysti painavimman minkä kaupasta löysin. Pari tuntia sitten kuului riksahdus ja lasi halkesi reilusti ( katso kuvat ).
Kalastona on vain reilu 20 neontetraa ja keskenkasvunen partis. Siirränkö ne 60 litraseen rapulaan vai odottelenko ihmettä.

Tarkoituksena oli siis pitää purkkia hengissä kunnes aloitan isomman purkin. Ja siis luonnollisesti siirtää mahdollisimman paljon vettä sekä pistää suodattimet puksuttamaan uuteen. Olen siis omistanut akvan vaihtelevalla koolla yli 20 vuotta ja aina olen siirtänyt kypsytysvaiheessa kaikki maholliset vanhat uuteen.
Onko nyt järkevämpää tyhjää akva ja aloittaa nollasta muutaman kk päästä.

Sisäsuodatin EHEIM 2012 , täytti just 10vuotta
ulkosuodatin EHEIM 2217, ikä tuntematon

Nämähän ei tulevaan purkkiin riitä, olisi vaan apuna kypsyttämisessä. Tuon akvan alla on siis vaan muovimatto, silloin mitään retkipatjoja tahi muuta tajuttu pistää kun tuo pöytä on ollu paljo isommallakin. Eli siinä varmaan yks virhe.

Vähä sekava kirjoitus koska mulla täällä pikku paniikki.

http://smg.beta.photobucket.com/user/CCRWR/library/Akva
Avanti
Starting Member
Starting Member
Viestit: 17
Liittynyt: 10:57, 16.06.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Loppi

Re: Akvan toinen pohjalasi halkesi

Viesti Kirjoittaja Avanti »

ja toi yks kuva on siitä päältä poikittaistuesta, et jos joku sattuis tietää kyseisen akvaariontekijän, että paljonko sisemmällä lasilla on paksuutta.
Avanti
Starting Member
Starting Member
Viestit: 17
Liittynyt: 10:57, 16.06.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Loppi

Re: Akvan toinen pohjalasi halkesi

Viesti Kirjoittaja Avanti »

Päätin nyt sitten pelastaa tetrat rapulaan. Otan painavimmat kivet pois sekä kannon ja vähennän vettä. Huomenna sit päivä uus, jollei hajoo tossa kun otan painoa sieltä pois. Kasveista pelastan häirikkömonnin jäljiltä vaan pari. Onneks on täyskuu joten uni tulee vasta aamulla, niin ei ainakaan pahaa vesivahinkoa pääse syntymään.
-Alix-
Katalysaattori
Katalysaattori
Viestit: 4264
Liittynyt: 09:49, 30.05.2002
Akvaarioseurat: HAF, HAS, SMAS, ja Ciklidistit
Paikkakunta: Helsinki
Viesti:

Re: Akvan toinen pohjalasi halkesi

Viesti Kirjoittaja -Alix- »

Tuollainen särö on kyllä aina vakava. Jos kokolasialtaasta lähtee "kynsipala", eli lohkeaa sellainen pieni puoliympyrä tai muun muotoinen, joka ei lopu keskelle lasia, vaan joka on ikäänkuin lasista vedetty suomunpala, niin lasi ei siitä lohkea eteenpäin. Mutta särö on särö on särö. Pohjaa on lisäksi vaikea paikata. Jos muutton ei ole ihan hirvittävän pitkä aika niin itse ottaisin kypsän suodattimen ja muuta kypsää materiaalia (ehkä jopa vähän pintahiekkaa) ja siirtäisin vaikka isoon saaviin (tai pariin kasastosta riippuen) siksi aikaa. Kalat eivät välitä siitä, näkeekö sisään vai ei ja pääasia on, että kypsyys säilyy. Valaisin päälle ja vedenvaihdot ja ruokinnat kuin normaalisti. Ei ole kaunis, mutta säästää uuden altaan hankkimiselta ennenkuin on uusi kämppä alla. Näin on meillä muutamiakin muuttoja sinnitelty.
Koralli- ja kasvinisti. Minkäs sille voi.
Avanti
Starting Member
Starting Member
Viestit: 17
Liittynyt: 10:57, 16.06.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Loppi

Re: Akvan toinen pohjalasi halkesi

Viesti Kirjoittaja Avanti »

Varastosta löytyy sellainen iso saavi, mitä oli vanhaan aikaan ulkosaunoissa. Sinnehän mahtuu vaikka lapsi pulahtaa. Siinähän on ratkaisu. Kiitos paljon. Näin paniikissa yksin keskellä korpea tahtoo iskeä paniikin poikanen :)
Avanti
Starting Member
Starting Member
Viestit: 17
Liittynyt: 10:57, 16.06.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Loppi

Re: Akvan toinen pohjalasi halkesi

Viesti Kirjoittaja Avanti »

Jääräpää kun olen niin kalaset vasta nyt siirretty . Neonit meni rapulaan ja monnit saaviin. Perään heti sähkökatkos, myrsky kun on. Löysin akvaarion tekijän 'signeerauksen' eli postimyyntikuvastosta leikatun kirjankannenkuvan pohjalasien väliin laitettuna. Minulla luki, suuri vitsikirja... jotain. No tuo suurivitsi tosiaan on haljennut kynsimäisesti, sekä kahteen suuntaan poikittain. Kysymys kuuluukin, saako sen korjattua. Pohjassa kun on kaksi lasia. Uusi akva jokatapauksessa tulee, mutta jos eloonjäämismahdollisuuksia on... Jos ei muuta niin sitten menee hamstereille. Niitä vaan tarttee hankkia kymmenen lisää...

Ulkosuodatin ei sitten jäänyt henkiin. Yritin apuja huudella face_akvapalstalla, mutta tiivisteet sitten eheimistä rupes vuotaa ja tuo on menetetty tän projektin osalta.
Avanti
Starting Member
Starting Member
Viestit: 17
Liittynyt: 10:57, 16.06.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Loppi

Re: Akvan toinen pohjalasi halkesi

Viesti Kirjoittaja Avanti »

Akvaarion valmistaja edelleen hukassa siksi, että tietäis miten ton korjata...

Ja kuva siitä, ettei ollutkaan niin paha kuin luulin, eli on ollut melkein sama viisi vuotta. En suosittele todellakaan kenellekkään, meillä vaan on olohuone rakennettu akvaa varten, joten riskejä ei ollut muuta kuin kalat. Edelleenkin pitää vettä. Kaipaisin kannustusta siihen, miksi en laittaisi tohon mitään vedenelävää. Tai miten korjata tuplalasi. Edes siihen asti, että talo saadaan myytyä, ollut siis jo kaks kk myynnissä, meilläpäin kestää 4-6kk myydä.
Liitteet
akvarikki.JPG
akvarikki.JPG (30.69 KiB) Katsottu 1741 kertaa
akvavalmistaja2.JPG
akvavalmistaja2.JPG (10.53 KiB) Katsottu 1741 kertaa
Kimbela
Senior Member
Senior Member
Viestit: 522
Liittynyt: 09:45, 02.11.2003
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Orimattila

Re: Akvan toinen pohjalasi halkesi

Viesti Kirjoittaja Kimbela »

Onko tuo alempi pohjalasi kaiken alla ja onko se liimattu silikonilla? Jos kyllä, niin ei muuta kuin mattoveitsi pitkällä terällä väliin ja alempi pohjalasi irti. Lasiliikkeestä uusi lasi mittatilaustyönä tilalle vanhan lasin mittojen mukaan, altaan entisen tekijän jäniskevennykset mäkeen ja uusi lasi silikonilla tai ehkäpä mieluummin lasiliimalla kiinni (kysy lasiliikkeestä kumpi parempi kun kaksi lasia liimataan päällekkäin). Samalla kannattaa tarkastaa muidenkin silikonien kuntoa. Sitten taas akvaariota sisustamaan.

Jos ei, niin sitten fundeeraus millaisia lasin paloja yläkautta saa altaan sisään. Pohjan puhdistus rasvasta ja silikonista tarkkaan. Sitten liimataan reunoihin tuet ja vedetään uudet silikonit. Ja taas sisustamaan (kun silikoni on kuivunut). Harmi kun ei tullut otettua oman altaan pohjasta kuvaa kun se on oli juuri remontissa.

Itselläni on tuossa työn alla nähtävästi pudonnut 112l Hagen Waterhome, jonka päätylasi on lohjennut ylhäältä ja alhaalta molemmin puolin. Liimailin altaan irtopalat juuri lasiepoksilla paikalleen ja vedin pohjaan uuden silikonin. Koetäytössä ilmeni tänään että altaan sivusauma on saanut hieman liikaa osumaa ja vuotaa kahdesta kohtaa, joten paikkaus jatkuu ensiviikolla tai tulevaisuudessa sitten niiltä osin. Tarviis vaan mustaa silikonia, jota on hiukan naftisti saatavilla Lahden seudulla (siis akvaarioon käypää).
Linux is like wigwam - no Gates no Windows and there is an Apache inside
Avanti
Starting Member
Starting Member
Viestit: 17
Liittynyt: 10:57, 16.06.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Loppi

Re: Akvan toinen pohjalasi halkesi

Viesti Kirjoittaja Avanti »

Alempi lasi on todellakin kaikkien alla ja silikonilla kiinni. Tosin sain juuri miehen vakuuttuneeksi siitä, että todellakin tarvitsemme uuden altaan ja paljon isomman :D Mietin kyllä vielä tota korjaushommaa. Mua häiritsee suunnattomasti tossa akvassa kolme poikittais_ylätukea. Tosin palaan takaisin hiekkapohjaan, joten lappoakaan ei enää paljon tarvitsisi. Tai sitten teen tosta altaasta vaan vivaarion. Vaikeita päätöksiä... Sääli on heittää hukkaan allasta jos korjaaminenkin on mahdollisuus.
Amos
Senior Member
Senior Member
Viestit: 710
Liittynyt: 01:35, 01.05.2008
Sukupuoli: Mies

Re: Akvan toinen pohjalasi halkesi

Viesti Kirjoittaja Amos »

En laittaisi uutta lasia ulkopuolelle pystylasien alle, vaan akvan sisälle puolen sentin välyksellä joka pystylasiin.
1000, 100 ja 10 litraa
Avanti
Starting Member
Starting Member
Viestit: 17
Liittynyt: 10:57, 16.06.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Loppi

Re: Akvan toinen pohjalasi halkesi

Viesti Kirjoittaja Avanti »

Mutta sehän kaunistaisi tota allasta. Mua on suunnattomasti häirinny tuo alimman lasin esiintulo. Nyt vaikeutuu entisestään. Miten käytännössä tuo liimaaminen aluslasiin, saumat vaan ympäriinsä vai tarviiko pohjaankin liimaa. Miks mä edes kyselen kun luvat ukolta on isoon altaaseen :D Pihi luonne teettää tämmöstä.
Avanti
Starting Member
Starting Member
Viestit: 17
Liittynyt: 10:57, 16.06.2009
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Loppi

Re: Akvan toinen pohjalasi halkesi

Viesti Kirjoittaja Avanti »

Nyt kun kattelin tarkemmin niin empä uskalla sisälle saumoja tehdä. Nuo ulkosaumat joutuisi kokonaan poistamaan ja ne on varmaan ainoot, jotka tätä purkkia pystyssä pitää. Sisäsaumat alkoi vuotamaan jo n. 5 vuoden jälkeen, joten varmempi on ostaa 'uus' purkki ja säästyä siltä vesivahinkosoitolta Tapiolaan. Plus et mä oon päättäny haluta isomman purkin [;)] Tosta tulee nyt vivaario ja jos ei tuu, niin sitten vaikka hamsuille tai konehaudotuille tipusille...
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Yleistä keskustelua (akvaario)”