Tuli tässä mieleen että onkohan nuo zoolekin testit hyviä? Kun minusta tuntuu että etenkin nitraatti näyttää liikaa. Se näyttää hanavedestäkin vähintään kymppiä ja lähes aina 40 kun mittaan kypsästä altaasta. Kaloja ei ole liikaa, vaihdan vettä kerran viikossa puolet ja ruokintaa olen vähentänyt todella paljon kun luulin että se nostaa tuota nitraattia. Vaikka olisin juuri vaihtanut vettä puolet ja mittaisin parin tunnin päästä tai seuraavana päivänä niin se näyttää aina n. 40. Samaten se näyttää sitä kun mittaan 40-litraisesta jossa on vain yksi taistelukala ja vettä vaihdan useammin kuin kerran viikossa. Yleensä noin kolmasosa muutaman päivän välein. Onko muka mahdollista että Helsingissä olisi niin korkea nitraattipitoisuus hanavedessä että tulos ei muutu miksikään edes vaihtamalla puolet vedestä? Vai onko mahdollista että vika olisi testissä? Vein joskus vettä testattavaksi liikkeeseen ja silloin nitraatti oli muistaakseni alle 20 vaikka edellisestä vedenvaihdosta oli kulunut viikko. Ja he mittasivat eri merkkisellä testillä. Jos nyt hankin uudet testit, niin mikä olisi hyvä merkki? Jokin joka olisi riittoisa, helppo tulkita eikä näyttäisi omiaan.
P.s. Yritin käyttää hakua mutten löytänyt mitään zoolekista liittyen tähän, jotain muuta kylläkin.
Zoolek-vesitestit
Valvoja: Moderaattorit
-
- Senior Member
- Viestit: 964
- Liittynyt: 21:35, 08.04.2009
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Zoolek-vesitestit
Minizoohon kuuluu: maakonnat Heppu ja Pepsi, chilen tarantula Vauva, jättijauhis Ytyvä ja altaat 42l (sukarapula), 160l (sekalaista) ja 317l (sekalaista).
Re: Zoolek-vesitestit
Testerin tippamäärän puolittaminen nostaa riittoisuutta ja tulos on kuietnkin tulkittavaissa, itse pärjään tetran ja Seran suuntaa antavilla testereillä.
Mikä on hyvä ja miten paljon saa olla tulkinnan varaa... jos perus hoitorutiinit on hanskassa eivätkä kalat sairastele, luulen että sulla kalojen on silloin akvassaan hyvät oltavat.
Kaikissa tippatestereissäkin on oma virhe toleranssinsa, mistään ei taida saada sitä 100% tod. arvoa mitattua vedestä. +- 20% on jo hyvä testeri mutta millä mittaat sen oikean tarkan tuloksen akvan vedestä? ;/
Sopivasti kalastoa riittävän suuressa akvassa jossa on hieman ylimitoitettu suodatus järjestelmä, antaa monta virhettä anteeksi jos akvaarion hoitaminen ei ole ihan niin syvällisesti hanskassa.
Tuskin stnadinkaan raanaveden nitraatti pitoisuus niin korkeahkoa ole kuin esim. pullotettujen juomavesien mitatut nitraatti pitoisuudet, jossain sellanenkin testi tehtiin. Nitraatti pitoisuudet oli 30mg/l paikkeilla korkeimmillaan.
Tarkkailisi ennemmin pH sekä kovuus yksikköjä tuosta juomavedestäkin.

Alias; Nätti Jussi aka hayrimar/kuvablogi+steamster/feisbuuk: maan suurimman kruunaamattoman partamonni koiraan sekä kahden akvan omistaja (240l + 988l omavalmiste)
-
- Senior Member
- Viestit: 964
- Liittynyt: 21:35, 08.04.2009
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Zoolek-vesitestit
Täytyypä kokeille.
Mietin tosiaan vaan sellaista testiä joka olisi markkinoilla olevista mahdollisimman tarkin ja helpoin lukea. Jos sellaista nyt sitten on.
Ja halusin tosiaan tietää että näyttääkö toi mun testi väärää vai onko mulla vaan kaikesta huolimatta paljon nitraattia akvaariossa. Kaiken pitäisi noin muuten olla kunnossa ja koko ajan parannetaan!
Mietin tosiaan vaan sellaista testiä joka olisi markkinoilla olevista mahdollisimman tarkin ja helpoin lukea. Jos sellaista nyt sitten on.
Ja halusin tosiaan tietää että näyttääkö toi mun testi väärää vai onko mulla vaan kaikesta huolimatta paljon nitraattia akvaariossa. Kaiken pitäisi noin muuten olla kunnossa ja koko ajan parannetaan!
Minizoohon kuuluu: maakonnat Heppu ja Pepsi, chilen tarantula Vauva, jättijauhis Ytyvä ja altaat 42l (sukarapula), 160l (sekalaista) ja 317l (sekalaista).
-
- Elite Member
- Viestit: 5538
- Liittynyt: 19:54, 02.10.2005
- Akvaarioseurat: Suomen meriakvaarioseura facebook
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Espoo
Re: Zoolek-vesitestit
Kyllä sellanen on olemassa. Kutsutaan fotometriksi.Villellä Leppävaariossa on ainakin sellainen käytössä.-matokani- kirjoitti:Mietin tosiaan vaan sellaista testiä joka olisi markkinoilla olevista mahdollisimman tarkin ja helpoin lukea. Jos sellaista nyt sitten on.
Re: Zoolek-vesitestit
No, markkinoilla saattaa olla erittäin tarkkoja mutta kyllä noi tippatesterit heikkouksineenkin ovat kalleimpia liuskatestereitä paljon tarkempia mutta vain suuntaa antavia siitä mitä vedessä tapahtuu kuormituksen aikana.-matokani- kirjoitti:Täytyypä kokeille.
Mietin tosiaan vaan sellaista testiä joka olisi markkinoilla olevista mahdollisimman tarkin ja helpoin lukea. Jos sellaista nyt sitten on.
Ja halusin tosiaan tietää että näyttääkö toi mun testi väärää vai onko mulla vaan kaikesta huolimatta paljon nitraattia akvaariossa.
1.Tetran/2.Seran tipoilla saat taatusti sen pitoisuuden riittävän tarkasti mitä sitten haluatkin mitata vedestä, akvaariossa tai raanasta.
Yksi seikka on tulkinnan mahdollinen virhe arviointi, se on sun silmistäs kiinni
Tippa määrän puolitettaessa saat sitä riittoisuutta niille tipoille ja hinta/käyttöhyöty suhdetta lisää
Kun asian ytimeen päästyäsi tajuat ja tiedät jo hetken päästä mitä akvaariossa tapahtuu kun kalastoa ei enää tule akvaan lisää ja hoitorutiinit ovat samat koko ajan.
Alias; Nätti Jussi aka hayrimar/kuvablogi+steamster/feisbuuk: maan suurimman kruunaamattoman partamonni koiraan sekä kahden akvan omistaja (240l + 988l omavalmiste)