Kasvien lehdet rusehtavat -mikä kasveja vaivaa?
Valvoja: Moderaattorit
Kasvien lehdet rusehtavat -mikä kasveja vaivaa?
Rusolehden ja melalehtien lehtiin on tullut ruskeita alueita. Melalehden lehdissä ruskeus näkyy laikkuina ja rusolehden lehtiin on ilmestynyt ruskeita alueita. Rusolehdessä on myös huomattavissa jonkinlaista karvamaisuutta lehdissä, jota ei ole ennen ollut. Aluksi pelästyin että akvaarioon on tullut piilevää, mutta sitä se ei kyllä onneksi ole. Ruskeus ei lähde lehdistä raaputtamalla, se ei ole likaa siis.
Lannoitteena on Easy Lifen Profito ja lisäksi käytän Easy Lifen Carboa. Annokset olen jakanut päivittäisiksi, lisään aineet aamulla kun valot syttyvät. Pohjassa on lisäksi "7-balls" pohjalannoitetta (ei JBL:n, vaan jonkun tuntemattoman valmistajan). Valona on ainoastaan Juwelin yksiputkinen valaisinkansi 15 watin päivänvaloputkella ja heijastimella. Onko valaistuksen minimaalisuus syynä kasvien lehtien rusehtavuuteen? Valaistusta on kuitenkin hankala lisätä kalusteakvaarion valokanteen, enkä oikein pidä kasvivaloputken keltaisesta sävystä. Lämpötila akvaariossa on seilannut 28-29 asteen välillä, mutta tänään vähensin tehot lämmittimestä 26 asteeseen. Kalastona akvaariossa on yksi taistelukala.
Tässä pari kuvaa rusolehdestä ja melalehdestä
Kuten kuvista näkee, kasvien tuoreet lehdet ovat ok vihreitä, mutta muuttuvat ajan mittaan rusehtaviksi nekin. Miten kasveista saisi terveemmän näköisiä? Vai pitääkö kasvit laittaa vaihtoon ja tyytyä ainoastaan kasveihin jotka viihtyvät niukassa valaistuksessa?
Pyörölehden lehdet ovat puolestaan alkaneet reikiintymään ja haalenemaan, mistä se mahtaa johtua? Kuvasta tilannetta ei selvästi näe, mutta lähes kaikki lehdet ovat jo verkkomaisia (paitsi uudet). Johtuuko vähäisestä valaistuksesta vai jostakin muusta? Pari kuukautta pyörölehti oli hyväkuntoinen, mutta nyt sitten mennyt yhtäkkiä huonoksi.

-
- Junior Member
- Viestit: 91
- Liittynyt: 15:51, 28.11.2008
- Paikkakunta: Saksa
Re: Kasvien lehdet rusehtavat -mikä kasveja vaivaa?
Hei,
minulla itselläni kuolivat kasvit nopeassa tahdissa, lehdet muuttuivat rusehtaviksi ja kellertäviksi. Valon puute oli tuhon aiheuttaja. Etenkin punertava valo on elintärkeää kasveille. (Minun kalakauppiaani sanoi, että juuri punertava valo on tärkeä). Tarkista siis putkesi kunto ja hanki -jos mahdollista- toinen putki tai tehokkaampi sellainen. Toinen syy voisi olla lämpötilä. 24 astetta on hyvä monelle kasville, mitä enemmän lämpöä on, sen huonompi kasveille. Jos kasvit kuolevat/menettävät lehtien edelleenkin, voisit tarkastaa rauta - ja vesiarvot.
Tsemppiä!

160 l- melanotaenia praecox, corydoras C126, Ancistrus sp., trigonostigma espei
72 l- pristella maxillaris, otocinclus hoppei ??, corydoras panda
54 l - danio margaritatus, corydoras habrosus
20 l- crystal red

- Elite Member
- Viestit: 5538
- Liittynyt: 19:54, 02.10.2005
- Akvaarioseurat: Suomen meriakvaarioseura facebook
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Espoo
Re: Kasvien lehdet rusehtavat -mikä kasveja vaivaa?
Kyllä sellaseen on ihan helppo valoa lisätä. Akvaarioliikkeissä myydään sellaisia valmiita "runkoja" joissa kaikki sähkötekniikka on täysin turvallista. Runkoja on ainakin hagenilla ja arcadialla.
Jos altaassa ei kerran ole kuin yksi taistelukala, niin onhan siellä hiilidioksin lisäys?
Jos altaassa ei kerran ole kuin yksi taistelukala, niin onhan siellä hiilidioksin lisäys?
Re: Kasvien lehdet rusehtavat -mikä kasveja vaivaa?
Lisään akvaarioon tosiaan päivittäin Easy Lifen nestemäistä hiilidioksidia, Easy Carboa.Teemu Salonen kirjoitti:Kyllä sellaseen on ihan helppo valoa lisätä. Akvaarioliikkeissä myydään sellaisia valmiita "runkoja" joissa kaikki sähkötekniikka on täysin turvallista. Runkoja on ainakin hagenilla ja arcadialla.
Jos altaassa ei kerran ole kuin yksi taistelukala, niin onhan siellä hiilidioksin lisäys?
Kasvit kasvavat kyllä ihan hyvää vauhtia, mutta lehdet vain alkavat vähitellen rusehtaa ja tosiaan tuo pyörölehti lisäksi reikiintyy.
En olekaan tuollaiseen lisävaloon missään törmännyt, taitaa olla lähinnä tilaustuote. Eikä taida mikään ihan halpakaan olla. Hyvä ratkaisu varmaan olisi, että ostaisi tuollaisen lisävalon kasvivalolla ja antaisi valokannessa olla päivänvaloputken. Taidan ensiksi kuitenkin ostaa valokanteen uuden putken ja katsoa vaikuttaako mitenkään. Minkälainen putki kannattaisi ostaa? Akvaario saisi olla kirkas, mutta kasvivalot ovat kellertävämpiä... Ei löytyisi jotain välimuotoa?
Karvalehti, jaavansammal, argentiinanvesirutto ja joku vallisnerian näköinen pensas ovat ihan terveennäköisiä. Mutta ne taitavatkin tulla toimeen vähemmässäkin valaistuksessa. Süßwassertang on uusi kasvi akvaariossa, mutta sekään ei näytä ainakaan vielä kärsivän.
-
- Senior Member
- Viestit: 730
- Liittynyt: 11:26, 10.08.2008
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Tampere
Re: Kasvien lehdet rusehtavat -mikä kasveja vaivaa?
Mulla on pikkupurkissa itse viritelty valaisinratkaisu, eli 2 18 W loisteputkea ja niissä nuo "rungot". Sellaiset pistokkeet vain, jotka tulee putken molempiin päihin, johdon välissä on joku sähköyksikkö ja sitten vaan töpseli seinään. Maksoin noista yksiköistä 5 €/kpl akvaarioliikkeessä ja valaisimet kiinnitin kanteen nippusiteillä. Siisti on, kun ovat kannen alapuolella, eikä niitä näy, ja valoa tulee riittävästi.
If you can't handle me at my worst, you don't deserve me at my best.
-
- Elite Member
- Viestit: 5538
- Liittynyt: 19:54, 02.10.2005
- Akvaarioseurat: Suomen meriakvaarioseura facebook
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Espoo
Re: Kasvien lehdet rusehtavat -mikä kasveja vaivaa?
Kyseessä ei ole nestemäinen hiilidioksidi, hiilidioksidihan on kaasu:) Kyseessä on nestemäinen hiili. Eli easy carbo antaa kasveille sen hiilen lähteen. Easy-carbo ei korvaa hiilidioksidia.Easy Lifen nestemäistä hiilidioksidia, Easy Carboa.
Kyllä noi valaisinrungot on ihan jokaisen akvaariokaupan valikoimissa. Ihan jonkun kanikaupan hyllystä ei välttämättä löydy. Valitettavasti vaan hintataso suomessa on aika paljon korkeampi:( Meillä makso duunissa arcadian valoyksikkö muistaakseni 34€. Niinkuin vesipeukalo kertoi, asentaminen on ihan helppoa. Hyvä perusputki on supra-lux. Hiukan kylmempää valoa irtoaa sylvanian aqua-star putkesta. Kummastakin mulla on vaan hyviä kokemuksia.
-
- Senior Member
- Viestit: 730
- Liittynyt: 11:26, 10.08.2008
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Tampere
Re: Kasvien lehdet rusehtavat -mikä kasveja vaivaa?
Mä unohdan taas että hintataso on täällä vähän erilainenTeemu Salonen kirjoitti:Kyllä noi valaisinrungot on ihan jokaisen akvaariokaupan valikoimissa. Ihan jonkun kanikaupan hyllystä ei välttämättä löydy. Valitettavasti vaan hintataso suomessa on aika paljon korkeampi:( Meillä makso duunissa arcadian valoyksikkö muistaakseni 34€. Niinkuin vesipeukalo kertoi, asentaminen on ihan helppoa. Hyvä perusputki on supra-lux. Hiukan kylmempää valoa irtoaa sylvanian aqua-star putkesta. Kummastakin mulla on vaan hyviä kokemuksia.
If you can't handle me at my worst, you don't deserve me at my best.
Re: Kasvien lehdet rusehtavat -mikä kasveja vaivaa?
Tuohan on samanlainen sydeemi kuin lammikon UV-C sterilisaattorissa, nyt vasta älysin kun tarkemmin ajattelin. Luulisi että noita pistokepäitä katkaisijoineen voisi saada ihan jostain valoliikkeestäkin ja halvemmalla kuin akvaarioliikkeestä? Turvallisuus voi sitten olla toinen seikka, mutta valokannen mukanahan se putki nousee ylös vettä vaihdettaessa.Vesipeukalo kirjoitti:Mulla on pikkupurkissa itse viritelty valaisinratkaisu, eli 2 18 W loisteputkea ja niissä nuo "rungot". Sellaiset pistokkeet vain, jotka tulee putken molempiin päihin, johdon välissä on joku sähköyksikkö ja sitten vaan töpseli seinään. Maksoin noista yksiköistä 5 €/kpl akvaarioliikkeessä ja valaisimet kiinnitin kanteen nippusiteillä. Siisti on, kun ovat kannen alapuolella, eikä niitä näy, ja valoa tulee riittävästi.
Oho, joo, meni vähän nestehiilet ja hiilidioksidit sekaisin. Hiilidioksidilevitintä ei akvaariossa ole. Voi olla, että jossakin vaiheessa hommaan valmiin levittimen tai kokeilen itse tehdä sellaisen "hiivapullon". Ensiksi kuitenkin valaistus kuntoon.Teemu Salonen kirjoitti:Kyseessä ei ole nestemäinen hiilidioksidi, hiilidioksidihan on kaasu:) Kyseessä on nestemäinen hiili. Eli easy carbo antaa kasveille sen hiilen lähteen. Easy-carbo ei korvaa hiilidioksidia.
Re: Kasvien lehdet rusehtavat -mikä kasveja vaivaa?
Ensi viikolla käyn ostamassa Arcadian loisteputkirungon lisävaloksi. Onko Sylvanian Aquastar -loisteputki hyvä valinta kasvien kannalta? Vai olisiko Aracadian Freshwater tai Original Tropical parempi valinta?
Valokannessa on keväällä ostettu Juwelin Daylite loisteputki. Kyllä siitä tuntuu vielä hyvin valoa irtoavan, mutta voisin laittaa sen vaihtoon samalla kertaa, kun valorunko tulee. Juwelin loisteputken pituus muuten on 438mm, sopiikohan valoon silti 450mm loisteputki, vai täytyykö ostaa joku Juwelin oma kallis loisteputki? Olen kaavaillut, että joku kirkasta valoa antava putki olisi tässä varsinaisessa valossa. Mikä olisi siis paras loisteputkiyhdistelmä, että kasvit viihtyisivät paremmin ja valaistus olisi kirkas?
Ostan nyt myös sen hiilidioksidilevittimen. Tetran CO2 Optimaa olen katsellut. Ei ole pahan hintainen, mutta onko se ihan lelu? Kauanko yksi 11 gramman pullo kestää käytössä?

Tänään sain vihdoinkin laitettua lisävalon ja uudet loisteputket akvaarioon. On tainnut "hieman" olla valonpuutetta kasveilla. Vanha loisteputki oli kyllä ihan kulunut uuteen verrattuna, sama olisiko akvaariossa ollut sitä lainkaan. Nyt akvaariossa on siis 2 x 15 watin arcadian freshwater putkea. Valoa litraa kohden on nyt 0,56 W, joka käsittääkseni on ihan ok valomärää?
Ainoa hankala juttu tuossa lisävalossa on, että se oli pakko kiinnittää valokannen etuosaa, koska takaosassa se olisi kiinni vedessä, kun alkuperäisen valaisimen laitteisto vie takana niin suuren tilan. Vähän hankala ruokkia kalaa tai lisätä ravinteita, kun valo on suoraan kansiluukuun alla... Täytyy laittaa pipetillä ravinteet ja ruokkia kala pinseteillä. Mikä nyt eniten huolestuttaa on, että meneehän tuo kaikki valo nyt akvaarioon eikä osa tule etulasista läpi? Lisävalaisin oli pakko laittaa todella lähelle etulasia, kun heijastimetkin vievät lisäksi oman tilansa. Harmittaa, kun akvaarion taka-alalle jää nyt selvästi silti hämärämpää, vaikka valoa kyllä muuten riittäisi.
Sitten vielä tuosta CO2 Optimatista. Selasin kyllä vanhoja keskusteluja läpi ja lukaisin ohjeet mutten oikein saanut silti selkeää kokonaiskuvaa tuon käytöstä. Pitääkö pullon olla vedenpinnan yläpuolella kuten mukana tulleen ohjeen esimerkissä, vai voinko liittää siihen pidemmän letkun? Kuinka paljon hiilidioksidia pitää siinä vihreässä hökötyksessä olla? Voiko siihen laittaa niin paljon, että se on ihan täynnä vai vain siihen yläosassa olevaan rajaviivaan asti? Voinko huoletta lisäillä sitä sitä mukaan kun se vähenee, vai pitäisikö vanhan aina kulua loppuun? Niin ja voiko sen suuttimen lykätä tiheään karvalehti pusikkoon vai pitäisikö sen olla avoimella paikalla?
Kannattaako kasveja vielä karsia rajusti / heittää menemään ja hommata uusia, vai voiko akvaarioon tulla levää? Olisiko parempi antaa kasvien olla vielä paikoillaan karsimatta ja katsoa miten tilanne lähtee kehittymään? Osa noista kasveista on aikas karun näköisiä nyt kun valoakin tuli enemmän...