TAS:n akvaariohuutokauppa sunnuntaina 28.9.
Valvoja: Moderaattorit
-
- Advanced Member
- Viestit: 1784
- Liittynyt: 13:26, 08.10.2001
- Akvaarioseurat: Tampereen Akvaarioseura ry
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pirkkala / TAS
TAS:n akvaariohuutokauppa sunnuntaina 28.9.
Tampereen Akvaarioseura järjestää akvaariohuutokaupan sunnuntaina 28. syyskuuta.
Paikkana on Tampereen Työväenopiston auditorio Sampolan koululla osoitteessa Sammonkatu 2 (Tampereen keskustassa, tänne voi kävellä esimerkiksi rautatieasemalta). Auditoriossa on tällä kertaa myös ilmastointi.
Tapahtuma on ilmainen akvaarioseurojen jäsenille (varaudu näyttämään jäsenkorttisi, myös TAS:n jäsenet). Muilta peritään 2,00 euron sisäänpääsymaksu.
Huutokauppapäivän aikataulu:
- tavaroiden vastaanotto 10.00-11.30
- huutokauppa 12.00-16.00
Huutokaupan välissä pidetään kaksi puolen tunnin taukoa, joiden aikana tavaraa myydään markettipöydästä samaan tapaan kuin ennenkin. Huutokauppapaikalle pyydetään jälleen myös TAS:n kanssa yhteistyötä tekeviä akvaarioliikkeitä esittelemään ja myymään tuotteitaan.
Huutokaupassa saa tarjota myytäväksi mitä tahansa akvaarioharrastukseen liittyvää kuten kaloja, kasveja, akvaariotarvikkeita, kirjallisuutta ja kalanruokia. Järjestäjä ottaa 10% huutokauppapalkkion tuotteen myyntihinnasta, loput saa tuotteen myyjä. Kaikkien tuotteiden pohjahintana on 2,00 euroa, ellei myyjä ole merkinnyt tuotteelle suurempaa pohjahintaa. Tuote myydään eniten tarjoavalle. Jos huutoja ei tule, tuote siirretään erilliselle myyntipöydälle (ns. markettipöytä), josta tuote voidaan myydä myyjän ilmoittamalla pohjahinnalla (jos myyjä ei halua tuotettaan myytävän marketissa, siitä pitää olla selkä mainita tuotteen huutokauppalapussa). Huutokaupattavaksi ei oteta samaa tuotetta liian montaa kappaletta. Jos samoja tuotteita tulee kovin monta, järjestäjä pitää itsellään oikeuden siirtää osan tuotteista (tänä vuonna myös elävistä eläimistä) suoraan markettipöydälle. Myytäväksi tavaraa saavat tuoda kaikkien akvaarioseurojen jäsenet. Ostamaan saa tulla kuka tahansa.
Myytävät tuotteet pitää merkitä ja pakata hyvin. Tänä vuonna ollaan entistä tarkempia tuotteisiin kiinnitettyjen merkintöjen ja pussien läpinäkyvyyden suhteen. Jos huutokauppalappuja ei halua askarrella itse, TAS:n lappuja voi käydä tulostamassa TAS:n nettisivuilta. Muista, että huutokauppalapun pitää olla kaksiosainen siten, että lapussa on helposti irti repäistävä osa (eli ei esim. tiukasti kontaktimuovilla kiinni tuotteessa... tämä irrotettava osa saisi mieluiten lepattaa irrallaan vaikka lapun toinen pää olisikin kunnolla teipattu kiinni tuotteeseen). Irrotettavassa osassa pitää lukea ainakin myyjän nimi, akvaarioseura ja tuotteen hinta.
Lisätietoa TAS:n virallisissa huutokauppasäännöissä.
Paikalla on myös seuran puffetti, jos kahvi- ja pullahammasta alkaa kolottaa.
Tervetuloa!

Re: TAS:n akvaariohuutokauppa sunnuntaina 28.9.
Tiedoksi jo etukäteen, että huutokauppapaikalle ovat tulossa seuraavat yritykset tuotteitaan esittelemään ja myymään:
Suomen Akvaariotekniikka
Akvaariopuoti Tulipyrstö
SePa-Shop
Ja lisäksi myös Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys ry eli Pesu tulee mukaan esittelemään toimintaansa. Paikalla on myös mahdollista liittyä eläinsuojeluyhdistyksen jäseneksi. Pesun myyntituotteisiin voi tutustua etukäteen täällä (jos olet kiinnostunut ostamaan jonkin tietyn kokoisen/värisen tuotteen se kannattaa tilata Pesusta jo ennakkoon ja sopia noudosta akvaariohuutokaupassa).
Suomen Akvaariotekniikka
Akvaariopuoti Tulipyrstö
SePa-Shop
Ja lisäksi myös Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistys ry eli Pesu tulee mukaan esittelemään toimintaansa. Paikalla on myös mahdollista liittyä eläinsuojeluyhdistyksen jäseneksi. Pesun myyntituotteisiin voi tutustua etukäteen täällä (jos olet kiinnostunut ostamaan jonkin tietyn kokoisen/värisen tuotteen se kannattaa tilata Pesusta jo ennakkoon ja sopia noudosta akvaariohuutokaupassa).
-
- Advanced Member
- Viestit: 1784
- Liittynyt: 13:26, 08.10.2001
- Akvaarioseurat: Tampereen Akvaarioseura ry
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pirkkala / TAS
Re: TAS:n akvaariohuutokauppa sunnuntaina 28.9.
PESU ry ottaa huutokauppapaikalla vastaan lahjoituksia. Heidän hoidettavanaan on tällä hetkellä hoidettavaan enemmän löytöeläimiä kuin koskaan ennen (koiria, kissoja, jyrsijöitä ja jopa kilpikonnia), joten hoitotarvikkeista (esim. vanhat patjat, pyyhkeet, ruokakupit, hihnat ja pannat, harjat, jne) ja tietenkin myös ruoasta on jatkuvasti pulaa. Jos sinulta löytyy lahjoitettavaa niin tuo tavarat mukanasi huutokauppapaikalle PESU:n pöytään.
-
- Senior Member
- Viestit: 731
- Liittynyt: 17:12, 30.01.2002
- Akvaarioseurat: TAS ry, HAS ry ja Ciklidistit ry
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: TAS:n akvaariohuutokauppa sunnuntaina 28.9.
Terve,
TAS:n huutokauppasivustoa on päivitetty ja ohjeita on tarkennettu. Kannattaa siis tutustua yksityiskohtiin ja kyseiseltä sivulta löytyviin huutokauppasääntöihin varsinkin, jos aikoo tuoda tuotteita myytäväksi akvaariohuutokauppaan.
Tänä vuonna kaikki huutokaupassa myytävä tavara on merkittävä Tampereen Akvaarioseura ry:n myyntilapuilla, joita saa sähköisessä muodossa edellä mainitusta osoitteesta. Myyntilapun lisäksi myyjä voi kiinnittää tuotteeseen erillisiä tarpeelliseksi katsomiaan lisätietoja. Esimerkkikuva oikein täytetystä ja tuotteeseen kiinnitetystä huutokauppalapusta.
Ville Kivisalmi, pj
TAS ry

- Junior Member
- Viestit: 74
- Liittynyt: 21:53, 15.11.2007
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Loimaa
- Viesti:
Re: TAS:n akvaariohuutokauppa sunnuntaina 28.9.
huomasin vasta, että myyminen ainoastaan seuran jäsenille..?
Vaikka en olekaan minkään rekisteröidyn yhteisön jäsen niin myyminen ei onnistu?
Vai olenko ymmärtänyt oikein???!
Todella harmi jos näin on.. Olen hommannut jo erilaisia LEDi-kuutamovalaisimia..
myytäväksi todella edulliseen hankinta hintaan.
Saako jostain lisähinnasta myös ulkopuoliset myydä??
Vaikka en olekaan minkään rekisteröidyn yhteisön jäsen niin myyminen ei onnistu?
Vai olenko ymmärtänyt oikein???!
Todella harmi jos näin on.. Olen hommannut jo erilaisia LEDi-kuutamovalaisimia..
myytäväksi todella edulliseen hankinta hintaan.
Saako jostain lisähinnasta myös ulkopuoliset myydä??
-
- Senior Member
- Viestit: 731
- Liittynyt: 17:12, 30.01.2002
- Akvaarioseurat: TAS ry, HAS ry ja Ciklidistit ry
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: TAS:n akvaariohuutokauppa sunnuntaina 28.9.
Moi,tonyicc2 kirjoitti:huomasin vasta, että myyminen ainoastaan seuran jäsenille..?
Vaikka en olekaan minkään rekisteröidyn yhteisön jäsen niin myyminen ei onnistu?
Vai olenko ymmärtänyt oikein???!
Todella harmi jos näin on.. Olen hommannut jo erilaisia LEDi-kuutamovalaisimia..
myytäväksi todella edulliseen hankinta hintaan.
Saako jostain lisähinnasta myös ulkopuoliset myydä??
Kyllä vaan näin valitettavasti on, että huutokauppaan voivat tuoda myyntiin tavaraa ainoastaan akvaarioseurojen jäsenet. Tätä on peruateltu sillä, että homma toimii samalla jäsenetuna vähintään järjestävän seuran jäsenistölle. Tästä aiheesta taidettiin käydä sanaa noin vuosi sitten ja keskustelussa tuli esille useita eri näkökulmia asian tiimoilta. Nyt en tähän hätään löysä kyseistä triidiä.
Joka tapauksessa mahdollisuudeksi siis jää johonkin akvaarioseuraan liittyminen ja seuroista löytyy kattava lista mm. täältä. Listasta voi siis yrittää bongata itseään lähinnä toimivan akvaarioseuran, mutta olenpa kuullut kylillä puhuttavan, että joillekin ihmisille pelkkä huutokaupassamyyntimahdollisuus on riittävä jäsenetu, joten tällaisessa tapauksessa kannattaa vertailla jäsenmaksujen suuruuksia eri yhdistyksissä. Esim. TAS ry:ssä näin syystoimikaudella jäseneksi pääsee maksamalla liittymismaksun sekä jäsenmaksun -50 %. TAS:n osalta näistä asioista löytyy lisää tietoa täältä.
yt.
Ville Kivisalmi, pj
TAS ry
-
- Member
- Viestit: 447
- Liittynyt: 09:57, 11.10.2002
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: HELSINKI
Re: TAS:n akvaariohuutokauppa sunnuntaina 28.9.
Helsingin Akvaarioseura eli tuttavallisemmin HAS on ostanut seuran uudelle kerhohuoneelle 28 kpl pinottavia kokoustuoleja Tampereelta. Tarkoituksena olisi saada ne tuotua Helsinkiin HAS:n kerhohuoneelle (Eteläinen Hesperiankatu 34). Jos siis olet lähdössä TAS:n huutikseen ja autoosi mahtuu paluumatkalla tuoleja - ota ihmeessä yhteyttä vaikkapa yv:llä minuun.
Terveisin,
Satu Riihilahti
HAS:n puheenjohtaja
Terveisin,
Satu Riihilahti
HAS:n puheenjohtaja
In all venues there are two types of people, those who "do" and those who complain about those who do.
-
- Akvaariosisustaja 2005
- Viestit: 1133
- Liittynyt: 11:54, 07.02.2003
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Vantaa
Re: TAS:n akvaariohuutokauppa sunnuntaina 28.9.
Onko HAS:lla kimppakyytiä tai kimppareissua huutokauppaan?
-
- Member
- Viestit: 447
- Liittynyt: 09:57, 11.10.2002
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: HELSINKI
Re: TAS:n akvaariohuutokauppa sunnuntaina 28.9.
HAS ei järjestä virallista kimppakyytiä/reissua Tampereelle (kyytijärjestelyistä on ollut enemmän vaivaa kuin iloa sillä useimmat ovat tähän asti ilmoittaneet kulkevansa omia polkujaan ja varsinaisia kyydin tarvitsijoita / kyydin tarjoajia on ollut hyvin vähän), mutta omalla postituslistallamme tai AW:ssa voi kysellä itselleen kyytiä.Inia kirjoitti:Onko HAS:lla kimppakyytiä tai kimppareissua huutokauppaan?
Yhtäkään vapaaehtoista ei ole vielä löytynyt ottamaan edes osaa tuoleista paluumatkalle kyytiin. Tuolit pitäisi noutaa sunnuntaina Yliopistonkadulta klo 16.15.
In all venues there are two types of people, those who "do" and those who complain about those who do.
-
- Advanced Member
- Viestit: 1784
- Liittynyt: 13:26, 08.10.2001
- Akvaarioseurat: Tampereen Akvaarioseura ry
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pirkkala / TAS
Re: TAS:n akvaariohuutokauppa sunnuntaina 28.9.
Huutokauppaan tulee taas myös pengontalaatikko viime vuoden tapaan, eli voit tuoda mukanasi myös sellaista tavaraa, jota haluat lahjoittaa pois (tai tavaraa, joka ei mielestäsi ole 2,00 euron pohjahinnan arvoista). Pengontalaatikon tavaroita saa viedä mukanaan ihan ilmaiseksi.
-
- Member
- Viestit: 447
- Liittynyt: 09:57, 11.10.2002
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: HELSINKI
Re: TAS:n akvaariohuutokauppa sunnuntaina 28.9.
Ja vielä viimeisenä oljenkortena todettakoon, että on jokaisen HAS:n kerhohuoneen käyttöä harkitsevan oma etu, että kyseisestä tilasta löytyy tuoleja istuttavaksi... Joudutaankohan sitä istumaan kylmällä kivilattiallasadie kirjoitti:Helsingin Akvaarioseura eli tuttavallisemmin HAS on ostanut seuran uudelle kerhohuoneelle 28 kpl pinottavia kokoustuoleja Tampereelta. Tarkoituksena olisi saada ne tuotua Helsinkiin HAS:n kerhohuoneelle (Eteläinen Hesperiankatu 34). Jos siis olet lähdössä TAS:n huutikseen ja autoosi mahtuu paluumatkalla tuoleja - ota ihmeessä yhteyttä vaikkapa yv:llä minuun.
Terveisin,
Satu Riihilahti
HAS:n puheenjohtaja
In all venues there are two types of people, those who "do" and those who complain about those who do.
-
- Advanced Member
- Viestit: 1232
- Liittynyt: 16:43, 10.04.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Nurmijärvi
Re: TAS:n akvaariohuutokauppa sunnuntaina 28.9.
Akvaariopuoti Tulipyrstön autoon mahtuu kyllä tuoleja jos saisimme tavaraa myydyksi Tas Suurhuutokaupassa. (Citroen pakettiauto)
Emme voi lupailla varmaksi mitään, mutta jos mahtuu tuolit niin sitten rahtaamme autoon kyllä.
050-432 6199
Emme voi lupailla varmaksi mitään, mutta jos mahtuu tuolit niin sitten rahtaamme autoon kyllä.
050-432 6199
-
- Member
- Viestit: 447
- Liittynyt: 09:57, 11.10.2002
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: HELSINKI
Re: TAS:n akvaariohuutokauppa sunnuntaina 28.9.
Kiitos ahkerille ja aina iloisille TAS:laisille jälleen huutokaupasta. Hymyä riitti vaikka homma olikin lipsunut muutamien ihmisen harteille (huoh - kunpa useampi ymmärtäisi ettei huutokauppoja voida järjestää ilman vapaaehtoisia). Kahvi ja mokkapala maistui taas ja muutenkin olen tyytyväinen saaliiseni (muutama pussillinen kasveja, elävää ruokaa ja suodatin). Mukavaa oli myös pitkästä aikaa törmätä muualtakin päin Suomea tulleisiin harrastajatuttaviin.
Erityinen kiitos Akvaariopuoti Tulipyrstölle ja Leena Lehtikarille HAS:n tuolien kuljetuksesta!