Luottamus mennyt
Valvoja: Moderaattorit
-
- Advanced Member
- Viestit: 2035
- Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Tampere
Mielenkiintoinen viestiketju, jonka nykyinen pointti on jo jotain ihan muuta kuin alkujaan. Nyt puhutaan jo kaikenlaisista lukihäiriöistä, joiden kanssa on elettävä itse kunkin. Moderaattoreiden toiminta on tälläisillä keskustelupalstoilla välttämätöntä, jossain aivojen sopukoissa on mielikuva, että se olisi jopa pakollista jonkun säädöksen mukaan.
Moderaattorin hommahan on valvoa sääntöjen noudattamista, eiköstä joo?
Itse en ole millään tavalla lainoppinut, mutta näitä viestejä ja joitain muitakin purnausketjuja lukeneena heräsi kuitekin todellinen kysymys liittyen tuohon pilkkujen ja alkukirjaimien lisäilyyn. Eli onko siihen todellisesti oikeutta? Yritin etsiä nopeasti kohdan säännöistä, jossa kerrotaan moderaattoreiden oikeuksista ja velvollisuuksista. Itse en löytänyt moista kohtaa ollenkaan.
Eli vaikka moderaattoreilla olisikin suuri tarve ja halu lisäillä vaadittavat isot alkukirjaimet ja pisteet, niin itse en ainakaan katsoisi, että sellaista tulisi tehdä. Näin siksi koska jokaisella kirjoittajalla on vastuu omasta kirjoituksestaan, jolloin moderaattori voi vain joko poistaa kirjoituksen sääntöjen vastaisena tai mieluummin laittaa viestin kirjoittajalle pyynnön korjata viesti oikeanlaiseksi ja jollei näin tapahdu niin poistaa viesti riippumatta sen sisällöstä.
Toivottavasti tästä ei nyt ala uusi epämääräinen viestittelyketju, jossa mopo lähtee käsistä.

Et sentään Kunhan nyt paukutan päätäni muiden mukana.klassik kirjoitti: Ja tottakai pyydän anteeksi, jos olen Crisseä loukannut, mutta en kait sinua, Pirtsakka?
Tainnut kasvaa vähän epärealistisiin mittasuhteisiin tämä ns. ongelman puinti...
Serene and silent sky,
Rays of moon are dancing with the tide,
A perfect sight, a world devine -J.Liimatainen/Sonata Arctica-
Rays of moon are dancing with the tide,
A perfect sight, a world devine -J.Liimatainen/Sonata Arctica-
-
- Advanced Member
- Viestit: 2422
- Liittynyt: 13:35, 14.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Salo
Tuota tuota... Esimerkki elävästä elämästä. Minulla on tällä hetkellä kaksi ok-taloa, joista toisessa asun ja toinen on myynnissä. Myynnissä olevassa talossa on akvaarioräkki, jossa on 9 akvaariota tismalleen samanlaisilla tekniikoilla varustettuna. Tarkoitus ei ole missään tapauksessa siirtää kyseistä räkkiä nykyiseen asumukseeni. Jahka kun tuo myynnissä oleva asunto menee kaupaksi niin todennäköisesti minulle tulee tulikiven hoppu saada räkki kaupaksi. Ensisijaisesti varmastikin pyrin myymään räkin kokonaisuutena, mutta mahdollisuuksien rajoissa voi olla edessä tilanne, että alan myymään niitä altaita myös yksitellen. Siinä tapauksessa kiireen painaessa päälle minä mitä todennäköisimmin pyrkisin käyttämään useita foorumeja noiden altaiden myyntiin, etteivät jäisi käteen. Huuto.net on hyvä paikka myydä rojua ja Aqua-web taas Suomen isoimpana akvaariofoorumina on ihan ehdoton paikka myydä akvaariotavaraa. Todennäköisesti siis haluaisin laittaa molempiin paikkoihin ilmoitukset. Nojoo... Tilanne on pääosin totta ja osin vielä hypoteettinen, koska talo ei ole mennyt kaupaksi.
Jos tilanne menisi kuitenkin siihen, että tulisi pirukiire myydä nuo altaat pois niin todennäköisesti nykysäännöksillä ottaisin yhteyttä ylläpitoon ja pyytäisin siunauksen myydä kahdessa paikassa. Akvaarioitahan riittäisi kyllä siinä tapauksessa molempiin paikkoihin ja uskoisin ylläpidon suostuvan ilmoitukseen kahdessa paikassa, koska olisi perusteltu todennettavissa oleva selitys.
Nojoo... Ymmärrän kyllä miksi on perusteltua pitää kieltoa myydä kahdessa paikassa yhtä ja samaa tuotetta varsinkin kun huuto.netin tapa myydä on millainen on eli korkein huutaja on velvoitettu saamaan sen huutamansa tuotteen kunhan hintavaraus ylittyy. On asiallista Aqua-webiltä kunnioittaa tuota toisen palstan sääntöä. Toisaalta en aivan ymmärrä tuota sääntöä, että ei saisi myydä esimerksi samanmerkkisiä kalanruokapurkkeja sekä täällä, että jossain muualla. Ei mene kaaliin se perusolettamus, että myyjällä ei voisi olla kuin yksi samanlainen purnukka, jota sitten myy.
Summa summarum... Yhtälö on hankala kun toisaalta pitäisi olla selkeät kirjoitetut pelisäännöt ja toisaalta yhtälössä on myös oikeita ihmisiä muuttuvine tekijöineen. Yhtäkaikki en usko, että ylläpito mielivaltaisesti toimisi vaan kyllä ne toiminnat ovat ihan perusteltuja.

- Elite Member
- Viestit: 6450
- Liittynyt: 23:09, 10.01.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Espoo, HAS
http://www.aqua-web.org/forum/viewtopic ... highlight=
Tämä puhuu omaa karua kieltään käyttäjien tyytyväisyydestä moderointiin
Tämä puhuu omaa karua kieltään käyttäjien tyytyväisyydestä moderointiin
En käy enää juurikaan foorumilla. Yhteydenotot tärkeissä asioissa: riesale@hotmail.com En vastaile yksityisesti tuleviin kalasto-, tauti- ymv. kyselyihin.
-
- Elite Member
- Viestit: 6450
- Liittynyt: 23:09, 10.01.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Espoo, HAS
Ja kahdessa seuraavassa kummassakin 2 %...klassik kirjoitti:Niin tekee
Toiseksi ylimmässä on prosentuaalisesti aika paljon ääniään antaneita..
Myös tuon threadin perusteluja kannattaa lukaista.
En käy enää juurikaan foorumilla. Yhteydenotot tärkeissä asioissa: riesale@hotmail.com En vastaile yksityisesti tuleviin kalasto-, tauti- ymv. kyselyihin.
Pikaisesti silmäiltyäni olihan siellä hyviä perusteluja, ehkä parhaimmat sillä 2%:n porukalla, ainakin yksi ilmoitti itsensä sinne...
Ketju on tosin jo 2 v. vanha
Näissä en nyt kuitenkaan ehtinyt nähdä sellaista, mistä tämä ketju sai alkunsa ja mihin siinä on tultu.
Omakohtaisesti voin sanoa olleeni yleisesti ottaen ihan tyytyväinen foorumin toimintaan, ja käsittäähän se moderointi paljon muutakin, kuin nuo kirjoitusvirheiden korjaukset ja ohjausta myynti-palstan "väärin käyttäjille".
Voisi tuota moderointia tosiaan tehostaa joillain osa-alueilla, kuten akvaarion piiriin selvästi kuulumattomat tavarat myynti puolella, vaikka onhan se kiva sohvalta katsella kalojen perhe-elämää....kuuluuko siis sohva sittenkin "akvaarioroinaan"?
Ja löysätä joiltain osin...

- Member
- Viestit: 290
- Liittynyt: 10:54, 11.03.2006
- Akvaarioseurat: LAS
- Paikkakunta: Lahti
- Viesti:
Ketjun varsinaiseen asiaan ottamatta kantaa, seuraava lainaus täältä kertoo, että "muiden kuin akvaarioon tai veteen liittyvien lemmikkieläinten myynti palstalla on kielletty." Eli sohvaa saa sääntöjen mukaan myydä. Sen sijaan koiraa kaveriksi sohvalle ei saa.klassik kirjoitti:Voisi tuota moderointia tosiaan tehostaa joillain osa-alueilla, kuten akvaarion piiriin selvästi kuulumattomat tavarat myynti puolella, vaikka onhan se kiva sohvalta katsella kalojen perhe-elämää....kuuluuko siis sohva sittenkin "akvaarioroinaan"?
Ja löysätä joiltain osin...
Eli tuohon ei auta moderoinnin tehostaminen, koska ei ole myyntiä kiellettykään, sen sijaan tuon muuttamiseen tarvisi rukata sääntöjä. *pilkviil*
88-litraa Aasia
247-litraa seura-allas
41-litraa taiston yksiö
247-litraa seura-allas
41-litraa taiston yksiö
-
- Katalysaattori
- Viestit: 5666
- Liittynyt: 16:10, 10.11.2001
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Hämeenlinna
- Viesti:
Ihan vaan huomautuksena, sohvan myynti on AW:ssä ihan sallittua kauppapalstalla. Toistaiseksi ei ole ollut ongelmia tuon muun krääsän kaupittelun suhteen. Täytyy sitten tarkistaa, jos niitä alkaa tulla ihan hirveästi, että muuttuuko sääntö "muiden kuin akvaarioon tai veteen liittyvien lemmikkieläinten myynti palstalla on kielletty" muotoon "muiden kuin akvaarioon tai veteen liittyvien tuotteiden myynti palstalla on kielletty."
-
- Advanced Member
- Viestit: 2422
- Liittynyt: 13:35, 14.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Salo
No, tämä sääntö sallia sohvien myynti lienee peruja muinaisvuosilta, jolloin ukkoylijumalalla oli omat intressinsä saada jotain omaa tietokoneroinaa tai hyllykköä tai enivei jotain vastaavaa myytyä. Mutta tosiaan joo... Säännön voisi nyt vihdoin päivittää ajan tasalle. Vaikka sitten niin, että jos on tarpeen pitää jokin ei-akvaario-osasto niin sen eriyttäisi muista akvaarioaiheisista myyntialueista omaan osioonsa, jonka nimi voisi olla vaikkapa jotain tyyliä ei-akvaarioaiheiset osto- ja myynti-ilmoitukset. Ei menisi sitten kiireisimmillä, mokkuloitsijoilla ja sun muilla turhaa latausaikaa muun roinan selaamiseen, jos ei niin halua.Marjis kirjoitti:"muiden kuin akvaarioon tai veteen liittyvien lemmikkieläinten myynti palstalla on kielletty."
Eli tuohon ei auta moderoinnin tehostaminen, koska ei ole myyntiä kiellettykään, sen sijaan tuon muuttamiseen tarvisi rukata sääntöjä.
Niin kauan kun valtiovalta ei kansan erilaisille harrastuksille nettikeskustelufoorumeita perusta, on harrastajien valitettavasti vain kulutettava nettikeskusteluenergiansa yksityisten tahojen foorumeilla. AW:lle vaihtoehtoisia paikkoja ovat mm.LIPPA kirjoitti:Olisi tosiaan tarvetta toiselle foorumille, jossa olisi iloinen ja välitön ilmapiiri kaikille akvaarioharrastajille.
Lemmikkipalstojen akvaariopalsta
Akvaariopalsta.net
Suomi24.fi:n yleinen akvaariokeskustelu
sfnet.harrastus.lemmikit.akvaario
Akvaarioharrastajat -keskusteluryhmä
Lemmikkifoorumin akvaario-osio
Noi nyt alkuun löytyi pienellä googletuksella. Hakutuloksina tulleiden palstojen ilmapiiristä en sano mitään, se luokitelkoot kukin itse palstojen säännöt lukemalla ja/tai palstalla hetken keikkuen.
Jos noista ei mistään löydy sitä itselle ominta ja miellyttävintä ilmapiiriä, oli se sitten "iloinen ja välitön" tai surullinen, asiantunteva, diktatuurimainen, teinimäinen, kyräilevä, kaupallinen tai mitä lie, niin mikäli nopeaa parannusta haluaa, on paras vaihtoehto oman keskustelufoorumin perustaminen. Sen ilmapiirinhän voi määritellä miten haluaa.
[Muoks. Ne käsittelemättömät aiheet. Multa meni kuin menikin muutama ohi, eli se siitä. ]
-
- Elite Member
- Viestit: 5469
- Liittynyt: 15:10, 30.07.2001
- Akvaarioseurat: Ciklidistit, HAS, NCS, TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
En tietenkään, vaan samanlaisten tuotteiden myyntiä eri foorumeilla yhtä aikaa. Minusta tämä pitää mahdollistaa selkeällä sääntömuutoksella.millia kirjoitti:Tarkoitatko maisu Huuto.netissä olevien tuotteiden mainontaa, vai mitä?
Vaikka sitten niin että myyjä velvoitetaan tiedottamaan asiasta ylläpidolle, joskin tämä kuulostaa hieman kankealta menettelyltä.
-
- Katalysaattori
- Viestit: 5666
- Liittynyt: 16:10, 10.11.2001
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Hämeenlinna
- Viesti:
Okei. Ehkä sääntöjen tarkennus lienee paikallaan. Jotain siihen suuntaan ajattelin, että samanlaisten tuotteiden myynti olisi mahdollista, mutta silloin pitäisi selkeästi tuoda ilmi että tuotteita todellakin on enemmän kuin yksi. Mutta mitens sen sitten voi tehdä mainostamatta samalla Huuto.netissä olevaa tuotetta? AW:ssa nyt tuskin tullaan jatkossakaan tarjoamaan Huuto.netille ilmaista mainostilaa.maisu kirjoitti:En tietenkään, vaan samanlaisten tuotteiden myyntiä eri foorumeilla yhtä aikaa. Minusta tämä pitää mahdollistaa selkeällä sääntömuutoksella.
Tarvisiko sitä toista, kolmatta jne. samanlaista/-kaltaista tuotetta sen kummemmin mainostaakaan? Kunhan ylläpito olisi siitä tietoinen..
Tässähän pitäisi luottaa käyttäjän rehellisyyteen, jos hänellä ei ole mitään konkreettista näyttöä tästä.
Jos laittaisi ilmoituksen yhteyteen, että näitä on myynnissä useampi toisaalla ylläpidon suostumuksella? (Onhan sekin tietenkin mainostamista ja huuto.nettihän taitaa kuitenkin olla se ensin mieleen tuleva foorumi...)
Vähentäisi varmaan hieman tuota aktiivisten selailijoiden viestitulvaa ylläpidolle..
Tässähän pitäisi luottaa käyttäjän rehellisyyteen, jos hänellä ei ole mitään konkreettista näyttöä tästä.
Jos laittaisi ilmoituksen yhteyteen, että näitä on myynnissä useampi toisaalla ylläpidon suostumuksella? (Onhan sekin tietenkin mainostamista ja huuto.nettihän taitaa kuitenkin olla se ensin mieleen tuleva foorumi...)
Vähentäisi varmaan hieman tuota aktiivisten selailijoiden viestitulvaa ylläpidolle..
-
- Advanced Member
- Viestit: 2422
- Liittynyt: 13:35, 14.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Salo
Tarkennetaan nyt sen verran, että tämä ei ole kovin realistinen vaihtoehto siinä mielessä, että sivustoa ei mitenkään ylläpidetä, uusia jäseniä ei oteta ja allekirjoittanut on purkanut sopimuksen jo kaaaaauan sitten palvelin- ym. tilan tarjoajan kanssa. Liekö sivusto edes enää täysin kaikilta ominaisuuksiltaan toimiva, mutta jostain syystä vaan roikkuu osin edelleen näkyvissä.Cory kirjoitti:AW:lle vaihtoehtoisia paikkoja ovat mm.
Akvaariopalsta
-
- Advanced Member
- Viestit: 4720
- Liittynyt: 04:42, 17.04.2005
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kullaa, altaita vielä Harjavallassa
- Viesti:
Juurikin ihan oman mainitsemasi asian hyväksi olisi hyvä, että poimisit niitä esimerkkejä, näkisi vähän mikä on kipukynnys nyt ollut asian suhteen. Se että omaa töksähtelevän asioiden ilmaisutavan ei tee kenestäkään huonompaa ihmistä suhteessa sellaiseen jonka runosuoni kukkii. Ihmisillä on erilaisia ilmaisukykyjä ja erilaisia kykyjä tulkita edelleen niitä toisten tekstejä, se mitä joku kokee loukkaavaksi, ei sitä välttämättä toisesta olekaan. Joten moinen yleistys joka edellisestä puhevuorosta löytyy menee jo sen verran henkilökohtaiseksi, että alkaa mietityttää onko jollain jotain "hampaan kolossa". Esimerkkejä peliin, jotta saadaan muitakin arvioita asiasta kuin tämänhetkiset vastapuolet asiasta.klassik kirjoitti:Et varmaan tietoisesti? olekaan loukannut ketään, sinulla on vain sellainen sanallinen ulosanti, eli jos nyt osoittaisin esimerkin, mitä olet "laukonut", ei se sinusta olisi kuitenkaan loukkaavaa.
Ja niitä esimerkkejä löytyy melkeinpä joka kirjoituksestasi, jos jaksaa lukea. En näe tarvetta tässä niitä enää poimia, onhan sitä tässäkin ketjussa jo tehty.
Onhan siitä tullut asiaa jo useammalta käyttäjältä?
Suhteellisen sama tunne täällä päässä ruutua, turhauttaa kertoa varmaan kymmenettä kertaa, että meitä kirjoittajia on erilaisia ja toinen ilmaisee itseään sanallisesti paremmin kuin toinen. Ja että ihmisillä on erilaisia kipukynnyksiä asioiden suhteen, toiset loukkaantuvat herkemmin kuin toiset. Saattaisiko tässä nyt olla niin, että jollain mahdollisesti olisi turhankin herkkä hipiä ja eriävä käsitys siitä mikä on "ronskia".klassik kirjoitti:Ja tuntuu jotenkin turhauttavalta tällaisia asioita edes pohtia henkilön kanssa, jolla on niin, sanoisinko, yksipuolinen näkemys asioista...ja kritiikin vastaan ottaminen tuntuu hankalalta.
Itseäni ei kritisointi haittaa, sen verran parkkiintunut nahka ja itsetuntoa etten vähästä hätkähdä. Myönnän myös auliisti kirjoitustyylini olevan töksähtelevä, mutta jos joku ottaa tapani ilmaista itseäni loukkaavana, koska en taputtele päätä, niin en siitä itselleni päänsärkyä ota. Samoin kuin en ota siitäkään päänsärkyä jos koen jonkun minua loukkaavan, ei se haukku haavaa tee.
Mutta nimenomaan kun sitä en täällä käytä, noin nyt on se rautalangasta väännetty. Täällä ei tarvitse haukkua ketään, huutaa, kirota, sättiä, vaan riittää asiallinen viesti.klassik kirjoitti:Tuota juuri tarkoitin, että työelämäsi kielenkäyttö saattaa näkyä täälläkin.
Ronskia ei täällä olekaan edelleenkään tarvinnut käyttää, siksi esimerkki olisikin mielenkiintoinen. Jos viitataan "poistoon" tms. kommenttiin, niin kannattaa myös lukea syyt miksi menee poistoon. Tarkoittamatta ketään henkilökohtaisesti, niin kyllä on peiliin vilkaisun aika jos ottaa toisenlaisen tavan ilmaista asioita kuin omansa loukkaavana. Kaikkien tapoihin kun ei kuulu viljellä hymiöitä, eikä pehmitellä sanomisiaan.klassik kirjoitti:Eikä tuokaan, miten ihmisten kyky tuottaa ja ottaa vastaan eri juttuja mulle ihan uutta ole.
Mulla on lapsia 3 v. - 17 v., kotiäitinä pääsen tutustumaan monenlaiseen persoonaan, eli siinäpä minun haastava ammatti. Mutta ei tarvita onneksi "ronskia" kielenkäyttöä.
Seuraava lainaamani teksti tulee kaikille ruutuun palstalle rekisteröiutyessään ja jokainen sen joutuu hyväksymään saadakseen opikeiden tänne kirjoittaa. Siellä selkeästi kerrotaan tuon muokkauksen olevan sallittu käytäntö. Ja koska palstan säännöissä sanotaan selkeästi Kirjoittamalla selkeää kieltä varmistat, että muut lukijat ymmärtävät asiasi. Selkeään kieleen kuuluvat mm. iso alkukirjain virkkeen alussa ja piste lopussa, eikä välimerkkejä tule korvata hymiöillä. on Ylläpidolla myös oikeudet ne sinne lisätä.-scar- kirjoitti:Itse en ole millään tavalla lainoppinut, mutta näitä viestejä ja joitain muitakin purnausketjuja lukeneena heräsi kuitekin todellinen kysymys liittyen tuohon pilkkujen ja alkukirjaimien lisäilyyn. Eli onko siihen todellisesti oikeutta? Yritin etsiä nopeasti kohdan säännöistä, jossa kerrotaan moderaattoreiden oikeuksista ja velvollisuuksista. Itse en löytänyt moista kohtaa ollenkaan.
Eli vaikka moderaattoreilla olisikin suuri tarve ja halu lisäillä vaadittavat isot alkukirjaimet ja pisteet, niin itse en ainakaan katsoisi, että sellaista tulisi tehdä. Näin siksi koska jokaisella kirjoittajalla on vastuu omasta kirjoituksestaan, jolloin moderaattori voi vain joko poistaa kirjoituksen sääntöjen vastaisena tai mieluummin laittaa viestin kirjoittajalle pyynnön korjata viesti oikeanlaiseksi ja jollei näin tapahdu niin poistaa viesti riippumatta sen sisällöstä.
Vaikka tämän sivuston ylläpitäjät ja moderaattorit pyrkivät poistamaan tai muokkaamaan kaiken yleisesti arvelluttavan sisällön niin nopeasti kuin mahdollista, on mahdotonta tarkistaa jokaista viestiä. Tiedostatte siis, että viestit sivuilla ovat kirjoittajiensa mielipiteitä eivätkä ylläpidon, moderaattoreiden tai webmasterin (lukuunottamatta heidän itsensä kirjoittamia viestejä) ja siksi he eivät ole vastuussa näistä kirjoituksista.
Suostut olemaan esittämättä mitään loukkaavaa, vihamielistä, epämoraalista tai muutakaan materiaalia joka voisi loukata voimassa olevia lakeja. Toimimalla tätä vastoin voidaan sinut välittömästi ja lopullisesti poistaa järjestelmän käyttäjistä (tarvittaessa yhteydentarjoajaasi otetaan yhteyttä). Kaikkien viestien IP osoite tallennetaan tämän vuoksi. Suostut siihen, että webmaster, ylläpito ja moderaattorit ovat oikeutettuja poistamaan, muokkaamaan, siirtämään tai sulkemaan minkä tahansa aiheen milloin tahansa. Käyttäjänä suostut siihen, että kaikki yllä annettu tieto tallennetaan tietokantaan. Tätä tietoa ei anneta millekään kolmannelle osapuolelle ilman suostumustasi. Webmaster, ylläpito ja moderaattorit eivät ole vastuullisia jos tietoturva vaarantuu hakkerointiyrityksistä tms. johtuen.
Kannattaa myös tutustua erityisesti Aqua-Web foorumin käyttöä ja käyttäytymistä koskeviin sääntöihin.
Tämä sivusto käyttää avusteita (cookies) tallentamaan tietoa paikalliselle tietokoneelle. Nämä avusteet eivät sisällä mitään yllä annetuista tiedoista, niiden ainoa tarkoitus on helpottaa käyttöä. Sähköpostiosoitetta käytetään vain käyttäjätunnus tietojen lähettämiseen (Sekä salasanan lähettämiseen jos unohdat sen).
Klikkaamalla Hyväksyn hyväksyt nämä ehdot.
Hyväksyn ehdot
En hyväksy ehtoja
-
- Senior Member
- Viestit: 608
- Liittynyt: 11:48, 24.09.2004
- Paikkakunta: Helsinki, HAS/Ciklidistit
En uhrannut kallisarvoisia minuutteja ketjun lukemiseen, mutta eikö porukka vieläkään ole istunut alas rauhoittumaan?Inneremont kirjoitti:Elämä on "once in a lifetime"-kokemus ja siitä pitäisi nauttia, eikä elää vaikeimman kautta, vai? Ottakaa iisisti ja istukaa alas 10min, vaikka sitä lasista purkkia katsellen ja rentoutukaa... Tämän jälkeen kaikki tuntuu paremmalta.
Biotooppiharrastaja
Minä meinaan jo "rauhoittua".
Meillä on Crissen kanssa sen verran erilaiset näkemykset asioista,(saattaa ikäerollakin olla vaikutusta..), että en jaksa enää "jauhaa", ja onhan tämä vienyt tilaa ja muiden mielenkiintoa varsinaiselta asialta..
Toivottavasta tämä ketju nyt edes jotakin muutosta saisi aikaan.
Ainakin siihen asiaan, mistä tämä kaikki alkoi..

- Viestit: 769
- Liittynyt: 20:32, 05.12.2005
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Merilappi
Hurjaa, kun tämä keskustelu on venähtänyt.
Omasta puolestani sanon sen verran, että tiukka linja moderoinnissa on se asia, joka saa minut viihtymään juuri tässä foorumissa. Selkeät säännöt ja siisti yleisilme helpottavat tarpeellisen tiedon löytämistä sekä lisäävät viihtyvyyttä.
Minun näppäimistössäni on pientä häikkää, siksi kirjoitusvirheitä joskus pakostakin tulee... Ja toisinaan sitä vaan kirjoittaa niin tohuissaan että kirjaimet vaihtavat paikkaa tms. Toisaalta omalle tekstilleen tulee myös tietyllä tavalla sokeaksi. Vaikka olisi kirjoittanut kuinka monta virhettä, itse lukee tekstin juuri siten, kuin kuvittelee sen kirjoittaneensa. Tällöin olen iloinen, jos joku mokailuni korjaa..
Iso kiitos ylläpidolle tehokkaasta modeilusta, säännöt on säännöt, vaikka niitä kuinka yrittäisi muuksi muuttaa.
Markkinapaikasta vielä sen verran, että itse huvitan itseäni ja sukulaisiani lueskelemalla sohvien ym. kamojen myynti-ilmoituksia; siellä taas joku laajentaa harrastusta ja heittää huonekalujan pihalle saadakseen lisää tilaa altaille ...

Sitä luulisi kysymysten jossain vaiheessa loppuvan kesken, mutta totta on, että mitä enemmän saa tietää, sitä enemmän osaa kysyä.
En malttanut olla vielä kirjoittamatta, kun tämä on nyt ihan mennyt alkuperäisen asian vierestä.
Huuto.netin säännöt on mulla täysin hallussa, ja olen sitä kautta tehnyt kauppoja paljon ja kauan aikaa...eli sekin pykälä, että tavara pitää olla minulta ostettavissa, jos on voittava huuto ja hv ylitetty.
Mutta ihmetyttää se, mihin tämä naurettava sääntö, ettei aw:ssä saa myydä samankaltaista tai samanlaista tavaraa yhtäaikaisesti huuto.netissä olevan kanssa?
Ettei se nyt vaan perustuisi pelkästään Crissen itsensä kokemaan pettymykseen:
Helpottaisi aw:n työntekijöitäkin, kun ei tarvisi kyttäillä kaikkia foorumeita ja etsiä samanlaisia myynnissä olevia tuotteita.
Voisi käyttää liikenevän ajan johonkin tähellisempään.
Edit: Poistettu henkilökohtaisuudet.
-Ylläpito

Mitä aw ja sen käyttäjät menettää, jos joku myy samoja vaikka kasveja useammalla foorumilla?crisse_83 kirjoitti:Perustunee siihen nimenomaan, jota epäilen Justiinan tarkoittaneen, että kun ei anneta mahdollisutta myydä kahdessa paikassa yht'aikaisesti, pienenee mahdollisuudet tehdä esim. tällä tavoin.
Huuto.netissä on ollut myös valitettavan paljon noita huijauksia yms. ja tällä säännöllä koitetaan estää niiden rantautumista tänne ja välttää vastaavanlaisia tapauksia.
Helpottaisi aw:n työntekijöitäkin, kun ei tarvisi kyttäillä kaikkia foorumeita ja etsiä samanlaisia myynnissä olevia tuotteita.
Voisi käyttää liikenevän ajan johonkin tähellisempään.
Edit: Poistettu henkilökohtaisuudet.
-Ylläpito
-
- Advanced Member
- Viestit: 4720
- Liittynyt: 04:42, 17.04.2005
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kullaa, altaita vielä Harjavallassa
- Viesti:
Vaan kun ei perustu, minun henk.kohtaiseen pettymykseeni mitenkään. Kunhan poimin sen esimerkiksi asiasta kun helposti löysin.
Lienee ei olla väitetty missään ettet osaisi Huuto.netin sääntöjä, niitä käytetty tässä keskustelussa aivan muussa asianyhteydessä ja me täällä Ylläpidossa olemme enemmän huolissamme AW:n sääntöjen osaamisesta.
Sääntö saattaa sinusta olla naurettava, toisista taas ei.
Se että itsetuntoni on kohdallaan ja uskallan sanoa suhteellisen suoraan asiani sitä kaunistelematta, ei tee minusta yhtään sen itsekeskeisempää ihmistä kuin kenestäkään muustakaan.
Se että jollain sellainen tunne minusta tekstieni perusteella täällä, ei murenna elämääni, ei aja minua masennukseen tms. Usein pikemminkin naurattaa vain, kun ihmiset lokeroivat jonkun johonkin kastiin pelkkien tekstien avulla.