Betta imbellis
Valvoja: Moderaattorit
Betta imbellis
Jälleen löytynyt aivan ihanan kuuloinen labyrinttifisunen josta tässä yritän ammentaa tietoutta Harmillisen vähän on tosin juttua täällä a-w:ssä tästä kalasta ollut, onneksi ei kuitenkaan kuulosta mahdottomalta elätettävältä
Ajattelin, että mikäli noita jostain saan hankittua, 4 kappaletta voisi olla sopiva määrä. Toivottavasti sekaan mahtuu ukkelia ja akkelia, jotta päästään vauvantekohommiin
Vauvala on sitten 40 litrainen allas jossa pH on vieläkin alhaisempi kuin isossa altaassa (jossa taistot saavat pääasiassa elellä).
Vauvalaan ajattelin laittaa myös tulisukarapuja, joten nyt kiinnostaakin mahtaako ravut joutua taistojen ruokalistalle? Voin kyllä laittaa ravut vauvalaan vasta senkin jälkeen kun kalavanhemmat on siirretty pois, takaisin isoon altaaseen.
Käsittääkseni kutuhommelit menee samalla tavalla kuin tavan taistoilla ja siihen liittyvät asiat voin opiskella splendens- ketjuista, eikö?
Tärkein kysymys lienee, että voinko periaatteessa hoitaa purppurataistelijoita täysin taistelukalan ohjeilla? Ottaen toki huomioon sen, ettei ole niin agressiivinen laji.
Tätäkin lajia löytyy ilmeisesti eri värimuotoja, vaan ei taida auttaa nirsoilla, hyvä jos tänne saa minkäännäköistä imbellistä
(Jos joku Oulussa kasvattaa näitä, ilmoittele )

-
- Senior Member
- Viestit: 669
- Liittynyt: 18:54, 11.05.2006
- Akvaarioseurat: Labyrinttiyhdistys, Lapin Akvaristit
- Paikkakunta: Rovaniemi
Hm, eipä noita Helsingin liikkeissä ollut, ainakaan kun viime kuussa kävin.. Mutta onnea etsintään! Jos ei aiemmin löydy, pitää sitten tammikuussa yrittää Tukholmasta
Koira, käärmeitä, liskoja, hiiriä, sirkkoja, kaloja, rapuja, kotiloita, sekä pari poroa. "Milloin alatte periä tänne pääsymaksua?" kysyi lapsen kaveri meillä käydessään..
Sinnekös meinasit mennä käymään? Sittenhän voisi sopia vaikka pienoista hakudiiliä, eikö? Ajattelin tiedustella etelä-suomen kaupoista mahdollisuutta tilata ko. fisua, ehkä sillain saisi. Onko sulla tietoa noiden värimuodoista, olen käsittänyt, että löytyy sitä tavista ja sitten copper-muunnosta, onko niitä vielä muita?
-
- Junior Member
- Viestit: 85
- Liittynyt: 21:06, 30.10.2004
- Akvaarioseurat: HAS
- Paikkakunta: Espoo, HAS
Imbellis/Tukholma
Yritin loppukesällä ostaa Tukholmasta Södermalms Akvarieaffäristä Imbellistä. Olihan sitä(kin), mutta juuri poikastenhoitopuuhissa, ei siis myynnissä. Varmaan on nytkin, ehkä jopa myynnissä, kannattaa vaikka soittaa.
Nuo verkkosivut eivät ole ihan ajan tasalla eikä ehkä sähköpostikaan aina toimi.
http://www.sodermalmsakvarieaffar.se/
Nuo verkkosivut eivät ole ihan ajan tasalla eikä ehkä sähköpostikaan aina toimi.
http://www.sodermalmsakvarieaffar.se/
Purppurataistelijaa voi hoidella ja kasvatella ihan tavallisen taistelukalan ohjeilla. Omilla varsinaisilla taistoilla ja purppuroilla ei ole juurikaan eroa koska taviksetkin elävät minulla parvessa täysin tappelematta. Ja risteytykset ovat samaa rauhaisaa sorttia. Koetin risteyttää purppuraa yhden akvaarioliikkeestä hakemani agressiivisen taiston kanssa, mutta päädyin luovuttamaan yksilön kaverilleni, sillä se alkoi pahoinpidellä sekä tavisnaaraita että purppuroita. Meille ei tule enää ikinä yhtään sellaista taistoa joka ei viihdy parvessa
Sani: Luulis sellaisten taistojen olevan enemmänkin poikkeus kuin sääntö! Aika harvassa taitavat tosiaan olla tavistaistokoiraat jotka parvessa viihtyisivät. Hienoa, jos olet näitä jostain itse löytänyt, onko sulla ihan "puhtaita" splendensejä ne parvessa viihtyvät rauhalliset, vai risteytyksiä? Mistä olet omat purppurasi hankkinut? Onko kuvia?
-
- Elite Member
- Viestit: 6704
- Liittynyt: 01:32, 06.06.2004
- Akvaarioseurat: LAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Karhula (Kotka)
- Viesti:
Kala kuin kala elää parvessa, kunhan lajitovereita on riittävästi lähellä ja reviirialuetta taas selkeästi liian vähän. Sitä kutsutaan kauhun tasapainoksi . Tuskin on järkevää alkaa haastamaan riitaa toiselle koiraalle, jos samassa tilassa koiraita on monta. Jos yhden pieksisitkin niin seuraava on heti jonossa. Samalla logiikalla toimivat kauppojen myyntialtaat, niissäkin on mahdollista pitää useita agressiivisia ja reviiritietoisia kaloja ongelmitta.
Kalojen onnituneeseen luonnejalostukseen uskon vasta kun siirrät tuolta kaksi koirasta toiselle harrastajalle, asdumaan vaikkapa 100 l tankkiin ihan kahdestaan. Jos edelleen ovat ylimmät ystävykset niin pakko myöntää että jalostus on onnistunut. Tosin, en usko että akvaristi pystyy kumoamaan mitään mitä luonto on rakennellut jo jonkin verran kauemmin.

1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
Joskus epäilin taistojani tavallisten ja purppuran risteymiksi kun ovat niin rauhaisia mutta taitavat siltikin olla ihan tavallisia taistoja. Noita purppuroita etsin monesta paikkaa mutta mistään ei näyttänyt saavan. Aqua-web:iin laitoin ilmoituksen joka kautta löytyi 4 kpl harrastajalta. Puhtaat purppurat ovat jo manan majoilla (ilmeisesti olivat jo aika iäkkäitä minulle tullessaan) eli mulla on vaan risteymiä. Jos joku löytää purppuroita lähitienoilta niin olen valmis ostamaan.
Eikö sulla sani kiinnostaisi kokeilla tuota mistä Adrianna puhui, että siirtäisit kaksi koirastaistoa erikseen samaan altaaseen? Näkisit, onko kyseessä "kauhun tasapaino" vai onko sinulla oikeasti kilttejä taistoja. Onko kalojesi kiduskansien väri sininen vai punainen? (Kiinnostaa vaan tietää, en tiedä miten väri muuttuu risteytyksillä). Mistä epäilet kalojesi olevan puhtaita splendensejä jos risteytymismahdollisuus on ollut?
Taistot on hankittu jo useita vuosia sitten. Silloin ei ollut vielä purppuroita maisemissa. Olen jo aiemmin todennut että pitkän aikaa erillään olleita koiraita on yhdistetty ja nytkin yhdistin haaremin (1 koiras + 3 naarasta) pikkualtaasta isompaan ilman mitään ongelmia. Kohta lienee joku haukkumassa miksi risteytän kahta eri lajia En luonnonsuojelubiologina varmaankaan tiedä mitä teen.
Kiduskansissa on aavistus punaista "pohjavärinä". Kalat ovat sinisiä mutta evissä punerrusta.
Voin suorittaa Adriannan mainitseman kokeen heti viikonlopusta lähtien kun on aikaa pystyttää tyhjä 63 litrainen... mutta enpä tiedä mitä sillä voitettaisiin. Olivat agressiivisia tai eivät niin ainakin isossa ryhmässä käyttäytyvät hyvin ja se on tässä pointtina. En siis väitäkään että olisin kehitellyt jonkun lauhkean lammaskalan. Tuo lauhkeus perustuu osittain varmastikin siihen että johtajuusasema on selvä ja ei kannata tapella. Mutta tavallisilla aggressiivisilla taistoilla esiintyy jo poikueen sisällä kiistoja. Tiedän mistä puhun koska olen kasvattanut niitä aggressiivisiakin. Isottelevat toisilleen jo varmaan viikon ikäisinä. Enkä kyennyt pitämään niitä yhdessä paria kuukautta pidempään koska koiraat alkoivat kinastella ja napsia toisiltaan eviä. Näillä lauhkeammilla mitään tuollaista ei siis esiinny.
Olen töissä, ei ole kuvia mukana mutta yksi kuva poikasista on ja siitä joku täällä joskus tuumasi että omien poikasten kohdalla jo tuon ikäisillä on kiistoja ruokapaikalla:
http://groups.msn.com/sani313/poikaset. ... hotoID=270
Lisäys: ja tuolla samoja poikasia ruokintapaikalla vielä suurempina:
http://www.freewebs.com/saninakvaario/
Kuvanottohetkellä lämmitin oli pimahtanut ja lämpötila 22 astetta joten värit ovat siksi aika kalpeat.
Kuvissa siis puhtaita taistelukaloja kaikki. Eivät ole evämuodoilla ja kauneudella pilattuja mutta kestäviä ja tosiaan elävät hyvin parvessakin.

Kauniita ne on nuo tavikset, niitä purppuroitten kuvia kuitenkin himoitsin
Haluan korostaa, etten tarkoittanut pahaa tai tarkoittanut arvostella sinua tai tapojasi, mutta kyllähän se kiinnostaa kun joku tekee jotain noin tavallisuudesta poikkeavaa.
Minua se koe kiinnostaisi siksi, että tahtoisin nimenomaan tietää kummasta on kyse, kauhun tasapainosta vai harvinaisen luonteisista taistoista. Itseäni olisi kiinnostanut taistojen kasvatus, mutta nimenomaan siksi kun koiraita ei voi yhdistää samaan altaaseen, luovuin ajatuksesta. Itse en tahdo kokeilla "kauhun tasapainolla" leikkimistä, koskaan ei sitten tiedä mitä uusi päivä tuo tullessaan. Uskon toki, että kantasi on tavallista rauhaisampaa ja hienoa niin
Minua ei haittaa jos yhdistät kahta lajia, henkilökohtaisesti vain toivon, ettet anna sellaisia kaloja eteenpäin. Molemmat ovat hieno laji omanaan, ja varsinkin kun itse haluan puhtaita imbelliksiä, en toivo, että risteytyksiä liikkuisi myynnissä.

Juu... täällä foorumissa on vaan tapana hirttää kaikki jotka tekevät jotain vähänkin poikkeavaa ja kokemuksesta tiedän että parempi pitää suunsa kiinni noiden taistojen suhteen. Jos en olisi kasvattanut myös niitä ihan taviksia riitapukareita, en uskaltaisi mennä sanomaan noiden luonteesta mitään. Etenkin tuo poikasten käytös on hyvä esimerkki siitä että jotain eroa näissä on.muiscu kirjoitti: Haluan korostaa, etten tarkoittanut pahaa tai tarkoittanut arvostella sinua tai tapojasi, mutta kyllähän se kiinnostaa kun joku tekee jotain noin tavallisuudesta poikkeavaa.
Siellä mistä taistot tulevat, risteytetään kolmea betta-lajia ihan yleisesti ja koskaan ei tiedä mitä saa. Omia kalojani en vie liikkeisiin, en edes puhtaita koska en halua niille kurjia kohtaloita. Kerran vein ja olin sivusta seuraamassa minne miljoonakalasoppaan taistoni päätyivät... eipä siinä auttanut sivullisena enää mitään sanoa.
-
- Starting Member
- Viestit: 19
- Liittynyt: 13:48, 30.10.2007
- Paikkakunta: Kouvola
-
- Starting Member
- Viestit: 19
- Liittynyt: 13:48, 30.10.2007
- Paikkakunta: Kouvola
-
- Senior Member
- Viestit: 834
- Liittynyt: 20:43, 11.09.2002
- Paikkakunta: helsinki
Mulla oli aikanaan purppuroita pienessä altaassa joka lämpeni kesäsin päivällä jopa 35asteeseen.muiscu kirjoitti:Mitäs pidätte maksimilämpötilana purppuroille? Jonkin verran vaihtelevaa tietoa löytyy netistä, joten ajattelin josko jollakulla olisi kokemusta tavallista korkeammasta lämmöstä. Mulla kun näyttää toi pikkuallas lämpenevän halogeenien vaikutuksesta aikalailla...
Sanoisin, että ei kuitenkaan kannata lämmittää sinne asti. oon saanut lkäsityksen, että lämpimämmässä kalat elää elinkiertonsa nopeammin(?)
26-28 on sellanen mihin tuon altaankin yritin silloin saada(ei ollut edes auringossa )
-
- Advanced Member
- Viestit: 1482
- Liittynyt: 19:04, 03.09.2007
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Betta imbellis
Onkos kellään tietoa millainen saatavuus Imbelliksillä on nykyään täällä pääkaupunkiseudulla?
Akvarismia 1992-2014
-
- Advanced Member
- Viestit: 1482
- Liittynyt: 19:04, 03.09.2007
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Re: Betta imbellis
Onko kellään kokemusta muutaman imbellis-koiraan pitämisestä kimpassa? Ja jos niin kuinka monta koirasta ja miten isossa altaassa?
Akvarismia 1992-2014
-
- Advanced Member
- Viestit: 3249
- Liittynyt: 13:24, 06.11.2003
- Akvaarioseurat: Turun akvaarioystävät
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Tuusula ja Turku
- Viesti:
Re: Betta imbellis
Vaikka wikipedia on aina arvoituksellinen, on tässä tietoa: http://en.wikipedia.org/wiki/Peaceful_betta
Erityiskiinnostuksen kohteena harvinaisemmat synnyttävät hammaskarpit (tällä hetkellä kääpiö-, metalli- ja sirppihammaskarppeja ja seepralimioita) ja monniset (tällä hetkellä mustaselkä-, panda-, pikku-, sihti- ja somamonnisia).