Eli kun pivip etsiskeli kokemuksia töppöpallokalasta eikä löytänyt niin josko minulla olisi parempi tuuri. Meillä on viime lokakuusta asti asustanut komea "käytettynä" hankittu Miurus ja kaipaisin kokemuksia lajista kaikilta, joilta sellaisia löytyy. Erityisesti kiinnostaa yksilöiden koko ja ikä, samoin väritys sekä ruokavalio. Kiinnostunut olisin kuulemaan myös pallosten altaista ja siitä oletteko kokeilleet mitään muita kaloja näiden seurassa ja jos niin miten on käynyt.
Meillä Miurus elelee yksinään 250 litraisessa altaassa, pituutta on reilut 11 senttiä ja paksuutta kuin pallokalalla kuuluukin, ikää ehkä pari vuotta ja kasvu jatkuu hitaasti mutta varmasti. Ruuaksi kelpaa marmorirapu, isot elävät surviaiset, katkarapu, simpukka, kastemadot ja kala, ruokaa tulee kolmen päivän välein ja silloin se hotkitaan turhia pureskelematta. Väri on lähinnä oranssi, vatsa ja yöväritys ihan valkoinen.
Tiedän, että näitä on enemmänkin maahan tuotu, joten mielenkiintoista olisi kuulla havaintoja muistakin yksilöistä.
Haussa kokemuksia nyt pohjapallokalasta (T.miurus)
Valvoja: Moderaattorit
Haussa kokemuksia nyt pohjapallokalasta (T.miurus)
Dixi et animam levavi.
-
Pallokala
- Advanced Member
- Viestit: 1700
- Liittynyt: 00:31, 02.07.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Tampere
Ne maahantuodut, mistä sinunkin kalasi tietääkseni on peräisin, oli tullessa tosi kaameassa kunnossa, ja moni kuoli tukussa. Itsekin ostin yhden, joka oli hetken pirteä ja söi survareita, mutta sairastui ja kuoli pian veden ollessa liian kylmää (22 astetta). Tämä yksilö oli vaalea beige.
P.A.L.L.O.K.A.L.A
Patalaiska Ahmatti, Lempeän Lattajalkainen Oliivinpoimija ja Kengurunkesyttäjä sekä Arvaamattoman Levoton Auringonpalvoja
Patalaiska Ahmatti, Lempeän Lattajalkainen Oliivinpoimija ja Kengurunkesyttäjä sekä Arvaamattoman Levoton Auringonpalvoja
Tässä muuten aika hieno kuvasarja tuosta Miuruksen kaivautumisesta, jos jotakuta temppu kiinnostaa.
http://jumi.lut.fi/~siniluht/akvaario/miurus_sukeltaa/
http://jumi.lut.fi/~siniluht/akvaario/miurus_sukeltaa/
Dixi et animam levavi.
Tjuu, itsekkin huolisin vaikka toisenkin, on todellinen joka akvaarion katseenvangitsija niiden viiden minuutin aikana, joina suostuu olemaan näkyvillä.Majqua kirjoitti:Ihana!! Tuollainen on kyllä joskus pakko saada.
Mitä myslin miuruksen historiaa tunnen, niin olen ollut käsityksessä, että tämä yksilö tuli maahan ihan tilauksesta, ei missään erässä.
Tämä kipale tosiaan on tullut ihan tilattuna, mutta tiedän, että näitä on tullut ainakin kahdesti Suomeen ihan muutenkin. Senkin olen kuullut, että moni yksilö on kuollut jo ennen myyntialtaaseen pääsyä. En silti millään halua suostua uskomaan, ettei näitä nyt muka kellään muulla olisi...
Dixi et animam levavi.
Pitääpä mainita, että meidän muikulla on ilmeisesti kevättä rinnassa tai jokin muu muutos on tehnyt siitä hyvinkin näkösällä viihtyvän tapauksen. alkaa välillä tuo 250 litrainenkin allas tuntua pieneltä kun vauhtia otetaan kunnolla ja hiekkaan sukelletaan ties mistä suunnasta. Vaihteeksi mukavaa nähdä kalansa kokonaan ihan päivittäin.mysli kirjoitti:
Tjuu, itsekkin huolisin vaikka toisenkin, on todellinen joka akvaarion katseenvangitsija niiden viiden minuutin aikana, joina suostuu olemaan näkyvillä.
Dixi et animam levavi.
Itseäni lainaillen tulen tänne kertomaan Miuruksen kuulumisia kun uutta aihettakaan ei henno aloittaa ja pakko on jonnekkin päästä hihkumaan. Eli nyt on pienellä eväkkäällä tilaa uida ja sukeltaa, muutti tänä aamuna uuteen altaaseen, jossa tilaa on 560 litraa. Sisustuksena on neljä komiaa kantoa, melalehteä ja jaavansammalta, joten vapaata hiekkaa on pitkät matkat ja paksu kerros.mysli kirjoitti: alkaa välillä tuo 250 litrainenkin allas tuntua pieneltä kun vauhtia otetaan kunnolla ja hiekkaan sukelletaan ties mistä suunnasta.
Meinasin vedenvaihtojen suhteen päästä vähän vähemmällä kuin 50% kerran viikossa, jos vaikka muutaman ämpärillisen aina vaihtaisi, niin se on melkein siinä. Kala kun ei nyt isompana syö edes joka viikko, kerralla kyllä sitäkin enemmän. Koko pituus on nyt hiukan yli 15 senttiä, joten tuskin tuo enää ajan mittaan kasvaa, komistuu vaan.
Dixi et animam levavi.
Re: Haussa kokemuksia nyt pohjapallokalasta (T.miurus)
Nyt kun lajista en ainakaan minä enää saa kerättyä lisää kokemuksia, niin ajattelin jotain oppimaani summata tänne mahdollisten tulevien miuruksen omistajien löydettäväksi.
Altaan kokona se 250 litraa oli oikein mainio, tuo yli viisisatanen oli jo rehellisesti sanottuna tämän lajin tarpeisiin ehkä hiukan liioittelua. Ei se varmasti ylimääräisestä tilasta koskaan kärsinyt, mutta siis vähemmälläkin pärjää. Virtausta suosittelen pistämään runsain mitoin, aina kun sitä altaaseen lisäsin, parani kalan viihtyvyys selvästi. Suodatukselle ei niin mahdotonta tarvetta ole, koska kala syö suhteellisen harvoin ja yllättävän siististi, ruokaa ei revitä eikä juuri kyllä edes pureskella. Ruokavaliossa ei iän mukana mitään muutoksia tapahtunut, kastemadot, isot surviaiset, kala ja katkarapu maistuivat silloin kuin maistuivat. Joskus otus söi kolmenakin päivänä peräkkäin, pisimmillään taisi olla kaksi kuukautta täysin syömättä. Meillä Miurus oppi pyytämään ruokaa sylkemällä vettä ulos altaastaan, jos pyyntöä ei kuulunut, oli evästä jokseenkin turha tarjota.
Iän myötä kalan perusväri muuttui melkoisesti. Pikkuisena tuo oli lähes räikeän oranssi, nyt myöhemmin paljon vaaleampi, semmoinen tammiparketin värinen. Myös käytös muuttui vuosien varrella, muikku oli yhä enemmän esillä, yhä seurallisempi ja ennenkaikkea piti paljon enemmän ääntä. Lähes päivittäin pitkiä narskumistuokioita ja öisin semmoista hassua vihellystä. Väriä tuo ei enää jaksanut vaihdella lainkaan samaan tapaan kuin silloin pienempänä, silloinhan tuo saattoi innostua muuttumaan vaikka keltaiseksi kuin altaan siivoilussa käytettävä tiskiharja. Muutenkin semmoinen selkeä agressiivisuus väheni kalassa koko ajan, kiukuttelu vieraista tuijottelijoista tai äkillinen raivokohtaus kun ohi kävelevällä olikin vaikka oranssi paita, jäivät historiaan. Siinä missä alkuun altaaseen tuskin uskalsi kättä laittaa, näin myöhemmin olisin varmaan tarvittaessa voinut vaikka kämmenellä kalaa siirtää.
Hiekkaan kaivautuminen on varmaan se juttu mikä tämän pallolajin erottaa selvimmin muista. Miurushan ei kaivaudu hiekkaan sillälailla hivuttamalla kuin vaikka kampelat, vaan todellakin sukeltaa nenä edellä syvälle hiekan sisään, vähän niinkuin Roope Setä kolikoihin. Tässä toiminnassa jännänä yksityiskohtana on se miten kala vetää vatsan täyteen vettä ennen sukallusta ja hiekan alla ollessaan sitten pössäyttää ylimääräisen pihalle kiduksistaan. Tällä tavoin se saa hiekan pois siitä hengitysteiden ympäriltä ja sitten onkin mukava olla hautautuneena vaikka koko päivä. Muuten en koskaan nähnyt tämän pullistuvan, edellinen omistaja oli todistanut sellaisen tapahtuman kerran. Pimeän tullen tuo aina nousi hiekan päälle nukkumaan ja vaihtoi värin täysin valkeaksi. Mikään varsinainen uimari ei tämä laji ole, mutta jos tarve vaatii, niin menee se lujaakin, kaikenkaikkiaan kalasta tulee sellainen tunne, että se on jotenkin vallan vahva kokoisekseen. Pyrstöevä on aika iso, mutta levitettynä sitä käytetään vain ja ainoastaan siinä kun kaivautumiseen otetaan vauhtia, uinnissa se on supussa aina ja lähinnä ohjaavana elementtinä.
Pallokalaksi lajilla on aika pienet silmät, mutta näkökyky on todella hyvä. Lisäksi kahden täysin eri suunnassa olevan kohteen seuraaminen yhtäaikaa sujuu ongelmitta. Hampaat ovat hurjat, suhteessa kalan kokoon isot ja leveät ja koska kala haukottelee aika usein ja vallan leveästi, pääsee niitä välillä näkemäänkin, vaikka suun sisällä piilossa ovatkin. Mitään hammasongelmia meillä ei ikinä ollut, vaikka ruoka ei mitään kovaa olekaan. Kannoissa on kyllä puremäjälkiä senverran, että lienee pitänyt ihan itse hammaskalustonsa kunnossa.
T. miurus on kumma laji jopa pallokalaksi. Kauneus siinä on vahvasti katsojan silmässä ja persoonaa ja älyä mielestäni enemmän kuin monessa ihmisessä. Mitään käsitystä kuolinsyystä minulle ei ole. Tuota talon ainokaista eväkästä varjeltiin kaikilta sairauksilta äärimmäisen huolella ja mitään sairauden merkkiä siinä ei ollut. Sunnuntaina tuo ruokaili hyvällä ruokahalulla ja eilenkin aamulla jutusteli valojen syttyessä miulle narskumalla. Iltapäivällä löysin kannon taakse piiloutuneen kalan tummanharmaaksi muuttuneena, täysin ehjänä ja kuolleena. Painoa kalalla oli 170 grammaa ja pituutta 15 cm, pyrstöevän kanssa 17. Saavutti siis meillä aikalailla sen maksimipituuden mitä luonnossakin näillä on.
Ei tuo allas kovin erillaiselta nyt näytä, erona on vain se, että hiekasta on turha etsiä kahta tarkkaavaista silmäparia. En ole vielä ehtinyt miettiä mitä purkille tekisi, tuli niin täysin yllättäin ja arvaamatta tuo Miuruksen kuolema. Tuskinpa akvaariosta luovun kun tuommoinen on jotain mitä olen aina halunnut, mutta mitä sinne sitten pistäisi, niin en osaa vielä edes ajatellakkaan. Miuruksen jälkeen kaikki kalat, jopa muut pallokalat, on aika latteita vaihtoehtoja ja uutta t. miurustakaan tuskin ihan heti on saatavilla. Vaan eipä tuota heti tarvitse tietää, annan ajan kulua ja keskityn laittamaan kotia kuntoon ensi kuussa syntyvälle esikoiselle.
Altaan kokona se 250 litraa oli oikein mainio, tuo yli viisisatanen oli jo rehellisesti sanottuna tämän lajin tarpeisiin ehkä hiukan liioittelua. Ei se varmasti ylimääräisestä tilasta koskaan kärsinyt, mutta siis vähemmälläkin pärjää. Virtausta suosittelen pistämään runsain mitoin, aina kun sitä altaaseen lisäsin, parani kalan viihtyvyys selvästi. Suodatukselle ei niin mahdotonta tarvetta ole, koska kala syö suhteellisen harvoin ja yllättävän siististi, ruokaa ei revitä eikä juuri kyllä edes pureskella. Ruokavaliossa ei iän mukana mitään muutoksia tapahtunut, kastemadot, isot surviaiset, kala ja katkarapu maistuivat silloin kuin maistuivat. Joskus otus söi kolmenakin päivänä peräkkäin, pisimmillään taisi olla kaksi kuukautta täysin syömättä. Meillä Miurus oppi pyytämään ruokaa sylkemällä vettä ulos altaastaan, jos pyyntöä ei kuulunut, oli evästä jokseenkin turha tarjota.
Iän myötä kalan perusväri muuttui melkoisesti. Pikkuisena tuo oli lähes räikeän oranssi, nyt myöhemmin paljon vaaleampi, semmoinen tammiparketin värinen. Myös käytös muuttui vuosien varrella, muikku oli yhä enemmän esillä, yhä seurallisempi ja ennenkaikkea piti paljon enemmän ääntä. Lähes päivittäin pitkiä narskumistuokioita ja öisin semmoista hassua vihellystä. Väriä tuo ei enää jaksanut vaihdella lainkaan samaan tapaan kuin silloin pienempänä, silloinhan tuo saattoi innostua muuttumaan vaikka keltaiseksi kuin altaan siivoilussa käytettävä tiskiharja. Muutenkin semmoinen selkeä agressiivisuus väheni kalassa koko ajan, kiukuttelu vieraista tuijottelijoista tai äkillinen raivokohtaus kun ohi kävelevällä olikin vaikka oranssi paita, jäivät historiaan. Siinä missä alkuun altaaseen tuskin uskalsi kättä laittaa, näin myöhemmin olisin varmaan tarvittaessa voinut vaikka kämmenellä kalaa siirtää.
Hiekkaan kaivautuminen on varmaan se juttu mikä tämän pallolajin erottaa selvimmin muista. Miurushan ei kaivaudu hiekkaan sillälailla hivuttamalla kuin vaikka kampelat, vaan todellakin sukeltaa nenä edellä syvälle hiekan sisään, vähän niinkuin Roope Setä kolikoihin. Tässä toiminnassa jännänä yksityiskohtana on se miten kala vetää vatsan täyteen vettä ennen sukallusta ja hiekan alla ollessaan sitten pössäyttää ylimääräisen pihalle kiduksistaan. Tällä tavoin se saa hiekan pois siitä hengitysteiden ympäriltä ja sitten onkin mukava olla hautautuneena vaikka koko päivä. Muuten en koskaan nähnyt tämän pullistuvan, edellinen omistaja oli todistanut sellaisen tapahtuman kerran. Pimeän tullen tuo aina nousi hiekan päälle nukkumaan ja vaihtoi värin täysin valkeaksi. Mikään varsinainen uimari ei tämä laji ole, mutta jos tarve vaatii, niin menee se lujaakin, kaikenkaikkiaan kalasta tulee sellainen tunne, että se on jotenkin vallan vahva kokoisekseen. Pyrstöevä on aika iso, mutta levitettynä sitä käytetään vain ja ainoastaan siinä kun kaivautumiseen otetaan vauhtia, uinnissa se on supussa aina ja lähinnä ohjaavana elementtinä.
Pallokalaksi lajilla on aika pienet silmät, mutta näkökyky on todella hyvä. Lisäksi kahden täysin eri suunnassa olevan kohteen seuraaminen yhtäaikaa sujuu ongelmitta. Hampaat ovat hurjat, suhteessa kalan kokoon isot ja leveät ja koska kala haukottelee aika usein ja vallan leveästi, pääsee niitä välillä näkemäänkin, vaikka suun sisällä piilossa ovatkin. Mitään hammasongelmia meillä ei ikinä ollut, vaikka ruoka ei mitään kovaa olekaan. Kannoissa on kyllä puremäjälkiä senverran, että lienee pitänyt ihan itse hammaskalustonsa kunnossa.
T. miurus on kumma laji jopa pallokalaksi. Kauneus siinä on vahvasti katsojan silmässä ja persoonaa ja älyä mielestäni enemmän kuin monessa ihmisessä. Mitään käsitystä kuolinsyystä minulle ei ole. Tuota talon ainokaista eväkästä varjeltiin kaikilta sairauksilta äärimmäisen huolella ja mitään sairauden merkkiä siinä ei ollut. Sunnuntaina tuo ruokaili hyvällä ruokahalulla ja eilenkin aamulla jutusteli valojen syttyessä miulle narskumalla. Iltapäivällä löysin kannon taakse piiloutuneen kalan tummanharmaaksi muuttuneena, täysin ehjänä ja kuolleena. Painoa kalalla oli 170 grammaa ja pituutta 15 cm, pyrstöevän kanssa 17. Saavutti siis meillä aikalailla sen maksimipituuden mitä luonnossakin näillä on.
Ei tuo allas kovin erillaiselta nyt näytä, erona on vain se, että hiekasta on turha etsiä kahta tarkkaavaista silmäparia. En ole vielä ehtinyt miettiä mitä purkille tekisi, tuli niin täysin yllättäin ja arvaamatta tuo Miuruksen kuolema. Tuskinpa akvaariosta luovun kun tuommoinen on jotain mitä olen aina halunnut, mutta mitä sinne sitten pistäisi, niin en osaa vielä edes ajatellakkaan. Miuruksen jälkeen kaikki kalat, jopa muut pallokalat, on aika latteita vaihtoehtoja ja uutta t. miurustakaan tuskin ihan heti on saatavilla. Vaan eipä tuota heti tarvitse tietää, annan ajan kulua ja keskityn laittamaan kotia kuntoon ensi kuussa syntyvälle esikoiselle.
Dixi et animam levavi.