Onko mulle sopivia nuoliaisia? (harlekiini tms)

Monnit, nuoliaiset ja muut pohjalla elävät kalat.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
Chyental
Senior Member
Senior Member
Viestit: 738
Liittynyt: 13:06, 21.01.2002
Paikkakunta: Pori

Onko mulle sopivia nuoliaisia? (harlekiini tms)

Viesti Kirjoittaja Chyental »

Jeps, eli pahasti on käynyt. Mulla on 312 litran akvaario, jossa on tällä hetkellä 2 kultapyrstösattaria (oli 4), 3 sinisattaria, 5 neonsattaria, partamonni, imunuoliainen, 2 banjomonnia, muutama piikkisilmä sekä useita monnisia (lukumäärää en tiedä kun penteleet lisääntyvät).

Olen noin vuoden verran epäillyt akvaariossani tubia, mutta varma en voi olla (toisaalta sattarit ovat lisääntyneet useita kertoja, tosin vain yksi säilynyt isoksi, monniset ovat lisääntyneet jne). Viime kesänä/talvena kuukahti useampiakin kaloja, tubia epäilin syyksi mutta taisi todennäköisempi syy olla kotiloinvaasio. Eli kierteiset ovat vallanneet akvaarion. Ja niitä on mahdotonta nyppiä niin että loppuvat. Postitorvikotilot ja toisen pienen kotilolajin olen vuosien saatossa saanut tapettua ihan nyppimällä.

Sitten tuli mieleen, että oliskohan porukkaan sopivaa nuoliaisparvea olemassa? Semmosta ettei nyppis monnisia jne. Vesiarvoista sen verran, että ph tais olla siinä seiskan pintaan, vähän alle (6,8) ja vesi on pehmeää. Pohjalla hiekkaa. En tarkkaa raekokoa muista, olisko ollu 0,6-1,2 mm.

Mietin, olisko joku harlekiininuoliainen tms. potenttiaalinen? Touhunuoliaisesta bongasin sekä väitettä että syö kotiloita, että väitettä ei syö...?

Vai onko mitään muuta keinoa päästä noista penteleistä (kierteisistä) eroon...?
-Chyental-
marinum
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3804
Liittynyt: 15:06, 29.01.2007
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Raisio/Turku

Viesti Kirjoittaja marinum »

Minulla on ollut kuukaudenpäivät parvi kääpiönuoliaisia isoimmassa altaassani ja olen todennut, että ei näy kotilon kotiloa, ei edes kierteisiä, mikä ei välttämättä ole hyvä asia hiekkapohjan kannalta. Kiva kala kyllä, harmittavan tyyris hankinta kun niitä ei oikein alle 10 kpl parvissa soisi pidettävän. Minulla aluksi parveilivat tiiviisti, mutta ei enää niinkään.
MYYDÄÄN LEHTIKALOJA JA 80x50x50 eli 200 L KULTAKEHYSAKVAARIO
Chyental
Senior Member
Senior Member
Viestit: 738
Liittynyt: 13:06, 21.01.2002
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Chyental »

Korjaus aikaisempaan..on näköjään kotilot tehneet tehtävänsä, nimittäin en bongaa altaasta enää kuin 3 monnista, tosiaan 3 vuotta sitten kun on kalat viimeksi muuton yhteydessä laskettu, oli niitä palttiarallaa 15.
-Chyental-
Kalakaverit
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2102
Liittynyt: 11:59, 01.09.2006
Akvaarioseurat: HAS, SMAS, @#merivesi.fi
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Kalakaverit »

Omakohtasella kokemuksella ovat kaikki mahdolliset kotilot hävinneet verkkonuoliaisilla sekä klovninuoliaisilla.
Chyental
Senior Member
Senior Member
Viestit: 738
Liittynyt: 13:06, 21.01.2002
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Chyental »

han mielenkiintoista, oon ollu yhteydessä kahteen akvaarioliikkeeseen. Toisessa suosittelivat harlekiineja (4 kpl maksais 50 € alennuksen kera), ja sanoivat etteivät ole koskaan kuulleet että olisivat nyppineet monnisten silmiä. Ja tuli puheeksi myös tikrut, joista sanoivat etteivät suosittele koska ovat ärhäkämpiä (niinku mä niitä edes ottaisin).

No soitin toiseen liikkeeseen kysyäkseni hinnoista, mutta eivät osanneet sanoa kun ei harlekiineja ollut saatavilla kyseisellä hetkellä. Tosin tätönen totesi, että tikruja olis, sopivat kuulema myös monnisten kanssa koska ovat rauhallisia. Kuulema muut nuoliaislajit ovat paljon ärhäkämpiä eivätkä sovi altaaseeni.

Just just, mä kun luulin että tikrut ovat niitä ärhäkämpiä ja harlekiinit ym. sävyisämpiä. Ja tosiaan en kyllä laittais tikruja 312 litran altaaseeni.

Missä hinnoissa nuo käppänät, verkot ja touhut ym. pyörinevät? Tokihan hintaerot voivat olla mahtavia, mutta jotain osviittaa?
-Chyental-
Kalakaverit
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2102
Liittynyt: 11:59, 01.09.2006
Akvaarioseurat: HAS, SMAS, @#merivesi.fi
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Kalakaverit »

Jopas on Porin seudulla nuoliaisilla hintaa, alennuksineen.
Täälläpäin kääpiönuoliaiset n. 10-14€ kpl, muut siinä 6-8€/kpl

Viestisi jälkeen tuli kyllä niin mahdottoman hullu olo... itse tarkistan kalojeni kokoonpanon joka päivä :? :mrgreen:
Chyental
Senior Member
Senior Member
Viestit: 738
Liittynyt: 13:06, 21.01.2002
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Chyental »

Joo no toi akvaario on ollut vähän siinä ja siinä, myynkö pois vai tapanko kalat tms. On ollut vähän toivoton olo kun tosiaan epäilin siinä tubia, ja sitten siellä on ne kotilot pilaamassa kaiken, kasvit kasvaa välillä liikaa jne. Monnisia kun on tosta pöheiköstä aika vaikea laskea tarkkaan. Tosiaan muuton yhteydessä oli itselleni tosi yllätys, että siellä oli muutama monninen liikaa ilmestynyt, siis ihan seura-akvaariossa. 8O Myös sattarit kutevat vähän väliä, mutta koska en kerää poikasia talteen, on vain yksi säilynyt ns. isoksi (ei ole silti vieläkään täysikasvuinen, mutta uiskentelee jo parvessa). Tosiaan nyt olen sitten pari päivää kyttäillyt, enkä mä kyllä bongaa altaasta kuin 2 sysievää ja 1 korumonnisen. :(

Mut nyt on vähän semmonen fiilis, että vois tulla uus innostus jos vaan noista penteleen kotiloista pääsis eroon. Ja kuka hemputti täällä Aqua-Webissä niin mainosti, ettei kierteiset lisäänny liikaa, hyviä pohjanhoitajia jne. Hankin niitä pari ja tässä tulos. [}:)] Akvaario voi paljon paremmin kun mulla ei ollut kierteisiä.

No itse asiassa en tiedä mitä nuoliaiset täällä Porissa maksavat (todennäköisesti samaa hintaluokkaa kun täällä "vähänkin erikoisemmat" maksavat hirveesti), ne maksaa opiskelupaikkakunnallani 15 euroa/kipale ja tosiaan neljästä oisin saanu pikkasen alennusta. :D Mut kattelin että Viherkalassa ois 8,5 euroa harlekiinit, tulis melkeen halvemmaks lähtee vasiten hakeen...:D
-Chyental-
Adrianna
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6704
Liittynyt: 01:32, 06.06.2004
Akvaarioseurat: LAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Karhula (Kotka)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Adrianna »

Botia striata (raitanuoliainen) ja Botia dario (vyönuoliainen) ovat hauskoja kavereita myös, tutustu ihmeessä niihinkin ;).

Meillä 9 striataa asuttaa custom-mittaista pitkää 200 l allasta pikkulehtikalojen, 30 punapäätetran, jonkun pienen plekon (kai se siellä on, otus näkyi vain kuljetuspussissa ja liikkeen kuitissa 8-) ) ja useamman tusinen sukaravun kanssa. Tipauttelen altaasen toisista purkeista kierteisiä ja muunnoslimoja sekä toisinaan postitorvia, muutamassa minuutissa alkaa kuulua innokasta tsäp-tsäp-tsäp ääntä ja muutaman raitaheppu putsailee kotilonkuorta tyhjäksi :mrgreen: ! Ovat kilttejä ja rauhallisia otuksia, syövät jopa samaa ruokanappia porukalla.
1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
pikkuakvaariosta
Member
Member
Viestit: 264
Liittynyt: 22:58, 26.01.2007
Paikkakunta: Hyvinkää

Viesti Kirjoittaja pikkuakvaariosta »

Eivät ne kierteiskotilot mullakaan hyviksi osoittautuneet...kasvien juurille katson sorapohjan parhaimmaksi ja siihen nuo kotilot vain tuottavat turhaa kakkaa. Jos monnisia on vain 3 kpl, ehkä ne voisi pyydystää pois nuoliaisten tieltä?

Kun oma altaani on nippa-nappa alle 100-litrainen, eivät nuoliaiset sovi, joten valmistaudun tässä koko systeemin tyhjennykseen ja pohjasoran vaihtoon [}:)] Todellakaan eivät kierteiset mielestäni käy "joka altaan talonmiehiksi".
Adrianna
Elite Member
Elite Member
Viestit: 6704
Liittynyt: 01:32, 06.06.2004
Akvaarioseurat: LAS
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Karhula (Kotka)
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Adrianna »

pikkuakvaariosta kirjoitti:Kun oma altaani on nippa-nappa alle 100-litrainen, eivät nuoliaiset sovi
Kääpiönuoliaiset menevät kyllä jo paljolti alta 100 l altaisiin ;).
1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
pikkuakvaariosta
Member
Member
Viestit: 264
Liittynyt: 22:58, 26.01.2007
Paikkakunta: Hyvinkää

Viesti Kirjoittaja pikkuakvaariosta »

Adrianna, syövätkö ne pikkuiset kääpiönuoliaiset oikeeeeeesti jotain niin kovakuorista kuin kierteiset trumpettikotilot?
marinum
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3804
Liittynyt: 15:06, 29.01.2007
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Raisio/Turku

Viesti Kirjoittaja marinum »

pikkuakvaariosta kirjoitti:Adrianna, syövätkö ne pikkuiset kääpiönuoliaiset oikeeeeeesti jotain niin kovakuorista kuin kierteiset trumpettikotilot?
Minulla ainakin ovat kaíkki kotilot kierteisiä mukaan laskettuna hävinneet kääpiönuoliaisparven saavuttua.
MYYDÄÄN LEHTIKALOJA JA 80x50x50 eli 200 L KULTAKEHYSAKVAARIO
Chyental
Senior Member
Senior Member
Viestit: 738
Liittynyt: 13:06, 21.01.2002
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Chyental »

No laitoin noi monniset jo tonne Annetaan-palstalle ja pari kotiehdokasta on jo ilmaantunut. :) Monnisten tilaa ei auta yhtään se, että niitä on vain 1 korumonninen ja 2 sysievää, joten koru on vähän orpo. :(
-Chyental-
Chyental
Senior Member
Senior Member
Viestit: 738
Liittynyt: 13:06, 21.01.2002
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Chyental »

Alustavan suunnitelman mukaan luopuisin monnisista, hankkisin 6 harlekiinia sekä täydentäisin sattariparvia. :)
-Chyental-
Chyental
Senior Member
Senior Member
Viestit: 738
Liittynyt: 13:06, 21.01.2002
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Chyental »

Nyt ois altaassa 6 harlekiinia, 1 vaavakeltapyrstösattari sekä 2 sinisattaria vanhaa allasta piristämässä. :) Hyvin ainakin näyttivät sopeutuvan, ei ongelmia. :)
-Chyental-
Chyental
Senior Member
Senior Member
Viestit: 738
Liittynyt: 13:06, 21.01.2002
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Chyental »

En tiiä onko noi harlekiinit jo iskeneet kiinni kierteisiin, mutta ennenku kippasin ne altaaseen, oli mm. anubias ihan täynnä kierteisiä, suurinpiirtein joka toisella lehdellä köllötteli kierteinen. Nyt niitä ei näy. 8-) Pohjalla niitä tosin vielä viipotteleepi.
-Chyental-
Chyental
Senior Member
Senior Member
Viestit: 738
Liittynyt: 13:06, 21.01.2002
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Chyental »

Kuulumisia. :) Kaikilla kaloilla on edelleen silmät. ;) Monniset ovat vielä altaassa koska niiden ottajalle tuli flunssa ja mä en ehdoin tahdoin halunnu itelleni flunssaa, ja mä saan yleensä kaikki hyppykupan lailla.

Nykyään myös kierteisiä saa jo hieman etsiä, ennenkuin löytää. Olen siis tyytyväinen harlekiineihini. 8-) Ovat myös avomiehen suosikkikaloja. :)
-Chyental-
-Piia-
Member
Member
Viestit: 319
Liittynyt: 11:51, 18.01.2006

Viesti Kirjoittaja -Piia- »

Meillä kans oli kierteisiä ihan tolkuttomasti. Vaikak niitä kuinka koitti ain vedenvaihdon yhteydessä kerätä pois, ne vaan lisäänty ja lisäänty. Nyt tuo akvaario jossa tiikerinuoliaiset asustaa on kotiloton. Muutaman kierteisen sinne yks pävä kokeeks laitoin ja jumpula mikä roukutus alko hetken päästä kuulua. Iltaan mennessä en taas nähny yhtää kierteistä. Sikspä nyt siirräänki tiikelit tonne kiekkolaan kotilonkantaa harventamaan. Jos vaikka kiekot sopis taas uimaan :D
800+570+450 (200+mini... just nyt ei käytössä), minä, mies, 2x mustaterrieri, 2x kissa, 2x neitokakadu
Chyental
Senior Member
Senior Member
Viestit: 738
Liittynyt: 13:06, 21.01.2002
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Chyental »

Mä taas ihmettelen, etten ole koskaa nähnyt harlekiineja kotiloiden kimpussa, enkä edes löydä tyhjiä koteja, mutta siitä huolimatta on kotilot hävinneet. 8-)
-Chyental-
Chyental
Senior Member
Senior Member
Viestit: 738
Liittynyt: 13:06, 21.01.2002
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Chyental »

Hitsit mä pelästyin! Siivottiin akvaa ja yhtäkkiä näytti ihan siltä niinku yks nuoliainen ois sujahtanu letkuun. Mä menin ihan paniikkiin, nostin letkun ilmaan ja kiljuin! Ei sit tullu mieleenkään laittaa sormee siihen letkun päähän ettei vesi karkaa.... käytiin äkkiä hakemas letkun toinen pää pihalta (ja katottiin ettei nurtsilla pötkötä yhtään harlekiinia), ja avo laitto äkkiä letkun hanaan ja auki, että jos se nuoliainen on siellä letkussa ja meni tonkimaan pihaa. No paha vaan, hana oli ihan liian kuumalla, joten mun oli pakko laittaa jossain vaiheessa letku mutkalle ja ruikkia vettä pitkin kämppää että pääsin sammuttamaan hanan...:D Säädin lämpötilan ja kun avo ei löytänyt harlekiinia pihalta, laskettiin allas täyteen kun ei sieltä saanu laskettua niitä kaloja millään kun allas oli puolillaan.

Koitettiin koko ehtoo laskea nuoliaisia, mutta ovat niin hemputin nopsia, mut kyllä ne kaikki siellä altaassa on...huhhuh! Kyllä me pelästyttiin!
-Chyental-
Poppeli
Senior Member
Senior Member
Viestit: 551
Liittynyt: 17:31, 11.12.2005
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Rovaniemi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Poppeli »

Chyental kirjoitti:Hitsit mä pelästyin! Siivottiin akvaa ja yhtäkkiä näytti ihan siltä niinku yks nuoliainen ois sujahtanu letkuun.

Meillä on aina lapon päässä joku esteenä, vaikka haavi. Vesi kyllä vaihtuu mutta kalat ei pääse sinne lappoon (varsinkin taistelukaloilla tapana kiehnätä lapon ympärillä).
Kun pohjaa lappoan niin silloin on pakko ottaa haavi pois että roskatkin pääsee viemäriin.
Chyental
Senior Member
Senior Member
Viestit: 738
Liittynyt: 13:06, 21.01.2002
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Chyental »

No mä imuroin siinä samalla niitä roskia..
-Chyental-
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Monnit ja nuoliaiset”