Mistä johtuu, että kahdella vastahankitulla huntupyrstökultakalalla on ns. liimautunut pyrstö? Eli siis.. Kun huntupyrstön pyrstö muodostuu vähän niinkuin kahdesta pyrstöstä, niin näiden kahden pyrstön "yläsivut" ovat kiinni. Ymmärsiköhän kukaan..
Tutkittuani kalojen uintia jonkin aikaa en huomannut tämän vaivan häiritsevän niiden uintia, mutta eihän tämä ole normaalia?
Akvaario, jossa kalat ovat EI OLE minun, vaan tuttavani, joten vesiarvoja en pahemmin tiedä. Lämpötila on kuitenkin pääsääntöisesti 23c, mutta helteiden vuoksi noussut 26 asteeseen. PH:n tiedän olevan 7,2.
Tuskin vesiarvot ovat syy pyrstöjen liimautuneisuuteen, sillä pyrstöt olivat jo kuulemma kalojen tullessa semmoiset.
Mistä se voisi johtua? Onko siihen parannusta?
Ja sitten vielä vaikuttaako helle ja siitä johtuva veden lämpötilan nousu kultakaloihin? Sillä kalat ovat vaikuttaneet "masentuneilta", eli ne eivät liiku touhottaen ympäriinsä, vaan ovat hyvinkin rauhallisia, jopa häiritsevällä tavalla.
Tuttavani kertoi valuttaneensa viileämpää vettä akvaarioon, ja sanoi tämän lisänneen kaloihin eloa.
Pitääkö olettamukseni paikkansa?
Kultakalojen pyrstön liimautuminen
Valvoja: Moderaattorit
Alueen säännöt
Ennen kuin esität kysymyksesi, huolehdi, että ainakin osa seuraavista tiedoista ovat viestissäsi:
Ilmoittamalla ainakin osan em. tiedoista heti ensimäisessä viestissä, varmistat että muilla on helppo työ vastata viestiin ja näin ratkaista mahdolliset ongelmat. Kiitos!
Ennen kuin esität kysymyksesi, huolehdi, että ainakin osa seuraavista tiedoista ovat viestissäsi:
- akvaarion tilavuus ja mitat
- Valaistus (millaiset putket, esim. 58W Philips 86)
- Suodatus (suodattimien merkit ja mallit)
- Akvaarion hoito (vedenvaihdot, ruokinta, kasvilannoiteet yms.)
- Akvaarion asukit (kalat + muut eliöt)
- Vesiarvot (pH, GH, KH, NO2-, NO3-, lämpötila)
- Mikä on ongelma ja miten se esiintyy? Täysi kertomus kalan/kasvien oireista
- Milloin huomasit ongelman, onko jatkunut jo kauan? Onko ollut jotain muita ongelmia?
Ilmoittamalla ainakin osan em. tiedoista heti ensimäisessä viestissä, varmistat että muilla on helppo työ vastata viestiin ja näin ratkaista mahdolliset ongelmat. Kiitos!