Kiitos kaikille!
Valvoja: Moderaattorit
Kiitos kaikille!
Ensiviikkoon mennessä ovat kaikki akvaariokamani myyty ja lahjoitettu pois ja sen jälkeen akvaarioharrastus on ohitse kohdaltani, ainakin muutamaksi vuodeksi. Syynä lopettamiseen on opiskelujen alku ja asunnossa ei tila riitä akvaarioille ja lisäksi en ole varma riittääkö kiinnostus, kun muuhunkin pitäisi panostaa. Eli kohta harrastus on lopussa.
Haluan kiittää kaikkia niitä, jotka ovat olleet apunani akvaariota koskevissa kysymyksissä. Aqua-web on ollut suurena apuna akvaarioharrastuksessa ja ilman sitä olisi harrastus todennäköisesti jäänyt aika huonolle tasolle, siksi haluan kiittää erityisesti Sam Salosta. En tahdo kirjoittaa erikseen nimiä/nimimerkkejä, joille olen monta kiitos velkaa, sillä niitä löytyy todella monta ja silloin listasta unohtuisi nimiä.
Ainot nimi jonka haluan nostaa esille on rain-. Miksikö? Siksi koska hän ohjasi minut kasviakvaarioiden pariin. Ei fyysisesti, vaan sillä kun vanhoja keskusteluja selaillessa löysin kertomuksen hänen shampanja-altaasta, se teki heti vaikutuksen minuun ja siitä johtuu pitkälti minun kiinnostuminen kasviakvaarioihin, halusin nimittäin yhtä kauniin akvaarion kuin rain-:lla, tosin tämä ei tainnut koskaa toteutua.
Pyörin palstalla vielä viikon-pari, riippuen miten saan akvaariokamat myytyä. Sen jälkeen astun ulos Aqua-webistä. Ei, se ei välttämättä ole lopullista, mutta todennäköisesti ainakin muutaman vuoden kestävä katko, toivottavasti sitten joskus tulevaisuudesta jos ja kun kiinnostun taas akvaarioista on palsta vielä pystyssä.
Kiitos ja kumarrus. Hyviä harrastus hetkiä toivottaen
Lehtis aka Aleksi Kinnunen

Voi Lehtis, ihan tuli vanhalle kyynel silmään kaunista kirjoitustasi lukiessa . Kaikki tulevat kaipaamaan sinua suunnattomasti! Olet itsekin ollut niin suurena innoituksen lähteenä monelle, monelle akvaristille, niin aloittelijalle kuin kokeneemmallekin. Itse kiinnostuin kasviakvoista ja hiilarisysteemeistä nimenomaan sinun hyvien ohjeittesi ansiosta. Ja kuinka monena iltana olenkaan katsellut kotisivujesi kuvia kasvialtaistasi, ja ihmetellyt sitä kauneutta mitä saat vedenalaisessa maailmassa aikaan!!
Toivotan onnea opiskeluihisi ja menestystä elämääsi jatkossa. Ja toivon todellakin että palaat "kotiin" tänne Aqua-webbiin jonakin päivänä. On sinulla kyllä niin hyvät taidot kasviakvaarion pitoon että veikkaanpa sen päivän vielä tulevan kun huomaat sisustavasi uutta allasta taas innosta puhkuen...
Tervetuloa takaisin kun se aika koittaa

-
- Katalysaattori
- Viestit: 5990
- Liittynyt: 16:45, 25.08.2002
- Akvaarioseurat: JAS, CorydoradinaeFinland
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Ohhoh Aleksi, että kaikki pois? Aika muutos. Mutta onnea minunkin puolestani opiskeluihin. Tänne Jamillekos olet tulossa? Tule kylään joskus, asun ihan naapurissa. Tai en asu enää kauaa, mutta tulen käymään kotona.
Omakin muutto on edessä, mutta onnistuin saamaan asunnon johon saan kaikki akvaariot kuljetettua. Tulen siis pyörimään tällä palstalla jatkossakin, tervetuloa takaisin kun aika on kypsä. Ikävä tulee.

520- ja 110-litraiset, erinäisiä projekteja tulilla ja paljon kasveja.
Pieni akvaariotietopankki.
Kirjoitan Erään planeetan ihmeitä -tiedeblogia ja Viidakkokirjeet-huonekasviblogia. Tervetuloa lukemaan!

- Junior Member
- Viestit: 176
- Liittynyt: 21:01, 20.06.2006
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: ROVANIEMI
-
- Senior Member
- Viestit: 695
- Liittynyt: 18:25, 01.10.2006
- Akvaarioseurat: Akvaarioharrastajien nettiseura
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Niska-Pietilä
- Viesti:
Mie haluan myös toivottaa Lehtikselle onnea ja menestystä opintoihin! Toivon myös, että tauko tämän harrastuksen parissa jää lyhyeksi, sillä on harmi menettää noin hyvä asiantuntija.
Kotisivuiltasi olen löytänyt vinkkejä ja ideoita, samoin myös tältä foorumilta. Akvaarioitasi olen ihaillut todella paljon. Innostukeni akvaariokasveihin on aika isolta osin sinun ansiotasi. Kiitos siitä, että avasit puolestasi minulle akvaariokasvien ihmeellistä maailmaa.

Mä en usko tota! Jossakin keittiön, WC:n tai kylppärin nurkassa lehtiksellä kohta pörisee pikku amano allas... Ei vais!
Olet myös minua innostanut noilla sivuillasi ja altaillasi! *kiittää ja kumartaa*
Oikein paljon tsemppiä opiskeluihin. Itse lopetin juuri keväällä opiskelut ja viimeisen puoli vuotta olen toden teolla hoitanut akvaariota. Se oli minun rentoutumis keino opiskelu aikana.

Kiitokset täältäkin lehtikselle, on ollut ilo seurata noin nuoren mutta silti niin taitavan ihmisen harrastamista! Kokemuksistasi on ollut meille monille valtavasti hyötyä. Onnea opinnoille ja toivottavasti palaat vielä joskus!
Serene and silent sky,
Rays of moon are dancing with the tide,
A perfect sight, a world devine -J.Liimatainen/Sonata Arctica-

- Advanced Member
- Viestit: 2035
- Liittynyt: 19:53, 09.03.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Tampere
Voi ie kun tuntuu ikävältä menettää tuollainen mukava nuorimies näistä piireistä. Supper-kiitokset ensimmäisistä Blyxista, pyörölehdistä, Peacock-sammaleesta ja Glossosta.
Kuka meitä nyt opastaa kansan kielellä, mitä pitää tehdä milloinkin ja miten? Rakastin sinun ohjeitasi kun oikeesti minäkin jopa ymmärsin millälailla toimia
Olet ihmeellinen miehenalku ja pidän peukkuja kaikessa tulevassa puolestasi. Kiitokset kaikesta. Vähän on ehkä haikea mieli, mutta odotellaan uutta paluuta. Lue itsesi viisaaksi ja tule entistä viisaampana opastamaan meitä. Tervetuloa kun aika on sopiva...... Nyyyyyh...
toukopouko

Se parhaiten nauraa kellä on vahvin lääkitys...
Heippa Lehtis, oli mukavaa Olet tosiaan erikoislaatuinen nuorimies, jolla intoa riittää. Jos samalla innolla tartut muihinkin haasteisiin elämässäsi, niin pääset vielä pitkälle. Muistan hyvin riccia-altaasi jolla voitit kuukaudenallaskilpailun ja sen jälkeen taitosi kasvialtaiden kanssa ovat vain kehittyneet entisestään. Lyödäänkö vetoa ettet kovin kauaa pysty olemaan ilman allasta
Pysy parissamme ja onnea opintielle!
Pysy parissamme ja onnea opintielle!
-
- Junior Member
- Viestit: 154
- Liittynyt: 16:05, 13.02.2007
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Eura
Toivotan sinulle lehtis kaikkea hyvää! Älä kokonaan unohda meitä vaan sitten kun olet taas kykenevä palaa tänne meidän kaikenkirjavaan porukkaamme Kiitoksissa yhdyn edelläkirjoittaneiden sanoihin.
Ja oles sitten ihmisiksi siellä opiskelijamaailmassa

180-L hohtomiljoonat, 720-L tiikerinuoliaiset
Koikarpit 200-L/lämmin, 720-L viileä ja 72 000-L ulkolammikko
Koikarpit 200-L/lämmin, 720-L viileä ja 72 000-L ulkolammikko
-
- Advanced Member
- Viestit: 1291
- Liittynyt: 18:52, 10.11.2003
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kaustinen
Minä olin se viimeinen romppeen hakija, joten suunnattomat kiitokset Lehtikselle kahdesta altaasta ja suuresta läjästä muuta akvaariotavaraa ja kasveja.
Hyvää jatkoa ja menestystä opiskeluihin, toivottavasti palaamme vielä asian tiimoilta joskus tulevaisuudessa.
Kiitos.

Tarvitsemme eniten rakkautta silloin kun sitä vähiten ansaitsemme.