Miten kalanne nukkuvat?

Akvaarioharrastuksen alkeisiin liittyvät ongelmat, kalojen yhteensopivuus ja mikä tahansa muu tärkeältä tuntuva asia.

Valvoja: Moderaattorit

Vastaa Viestiin
4lasta
Junior Member
Junior Member
Viestit: 63
Liittynyt: 13:24, 12.02.2007
Paikkakunta: Turku

Miten kalanne nukkuvat?

Viesti Kirjoittaja 4lasta »

Heip,
kysymys olikin jo otsikossa. Eilen tulimme illalla myöhään vajaan viikon reissulta ja pelästyin kauheasti...sillä kaikki sitruunatetrat makasivat jaavasammalen seassa päät alaspäin. 8O Ajattelin, että mitä hirveätä on tapahtunut...Ruokaa olivat saaneet automaatin kautta ja 5 päivää aikaisemmin olin tehnyt osavedenvaihdon. Nitriittiä ei onneksi ollut, mutta lämpötila oli 29 asteessa. pH oli 7.0 ja nitraatitkin vain aavistuksen koholla. Äkkiä siinä yöllä sitten ryhdyin vaihtamaan vettä ja siten viilentämään lämpötilaa. Mies ajatteli että hullu olen. Sitruunat eivät juurikaan haaviin reagoineet ja hyvä etten ruvennut niitä siitä kauhomaan kuolleina pois.
Aamulla hämmästys oli suuri kun kaikki olivat siinä etulasissa pirteinä odottamassa ruokaa. 8O 8O
Voiko olla, että olivat vain nukkumassa?
Vai ehdinkö viime hetkessä hätiin?
marinum
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 3804
Liittynyt: 15:06, 29.01.2007
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Raisio/Turku

Viesti Kirjoittaja marinum »

Hassu juttu. Missä lämpötilassa kalasi ovat tottuneet olemaan? Ajatelin vaan, että jos se on äkkiä noussut paljon, niin ovat sen takia voineet nuukahtaa.
MYYDÄÄN LEHTIKALOJA JA 80x50x50 eli 200 L KULTAKEHYSAKVAARIO
NesteHukka
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1892
Liittynyt: 17:48, 20.11.2001
Akvaarioseurat: TAS
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Lempäälä

Viesti Kirjoittaja NesteHukka »

Meillä tuntuu vaikuttavan se eniten että milloin tulee ruokaa. Jos eka ruoka tulee aamulla, niin plekot ainakin jaksaa olla koko päivän hyvin aktiivisia.
Kaikki eivät ehkä tiedä: Ctrl pohjassa vierittää hiiren rullaa, niin saa zoomattua kuvia jos ei muuten. Jean Subuffet: "For me, insanity is super sanity. The normal is psychotic. Normal means lack of imagination, lack of creativity"
4lasta
Junior Member
Junior Member
Viestit: 63
Liittynyt: 13:24, 12.02.2007
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja 4lasta »

Ei se lämpötila kauheasti ollut noussut, yleensä on tuossa 27 asteen tietämillä. Mutta se oli ainoa asia minkä keksin olevan pielessä. Kansilasit oli olleet auki ja virtaus melko pinnassa. En vieläkään kyllä ymmärrä?
olivat saaneet ruoan ja valot sammuneet varmaan 2 tuntia aikaisemmin. Ihme juttu. Hyvä että voivat nyt hyvin. Värit on hyvät ja ovat ihan touhukkaita omia itsejään.
ParratonMonni
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1579
Liittynyt: 13:56, 03.04.2005
Paikkakunta: Kuopio

Viesti Kirjoittaja ParratonMonni »

No minulla esim. monnit voivat nukkua niin sikeästi, etteivät reagoi, vaikka omenakotilo putoaa päälle.
cichlid
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 1084
Liittynyt: 17:04, 08.10.2006
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kajaani / Oulu

Viesti Kirjoittaja cichlid »

Monenlaista nukkujaa on ollut. Tiikeribarbit aikoinaan asettuivat lähes pää alaspäin ja ilmeisesti ihan nukkuessaan sitten hiljalleen vaipuivat pää edellä pohjaa kohti. Välillä kävi havahtuminen, ravistelivat itseään ja nousivat ylemmäs mutta kohta sama homma alkoi alusta.

Oskari se vasta hupaisa näky on, jos on ollut ihan pimeää ja yöllä sytyttää valot. Noustaan silmään sikkarallaan pohjalta ylöspäin että mitä ihmettä nyt.... Ilme on todellä näkemisen arvoinen.

Viivakirjoahvenet ovat oikein himonukkujia. Kaikilla on oma nukkumareviirinsä ja yleensä ne asettuvat näille paikoilleen n. 10 min. ennen valojen sammumista ja värit ovat silloin ihan mustat. Paikat ovat ihan ylhäällä akvaarion reunoilla. Silloin ei saa kukaan mennä häiritsemään. Joten kyllä kalat jostain tietävät ajan kulun!

Estottomin nukkuja on kuitenkin pippurinen puropleko joka saattaa keskellä päivää maata akvarion pohjalla selällään "monttu" auki. Ensimmäisen kerran kun tuon näin, olin jo kauhomassa kalaa vainajana haaviin. Kymmenessä vuodessa tuohonkin nukkumistyyliin on kuitenkin jo tottunut.
720 + 125 litraa (ja tyhjillään 240 + 40 litraa)
Pelkkä aloittelija
Senior Member
Senior Member
Viestit: 867
Liittynyt: 10:56, 28.12.2004
Paikkakunta: Lahti

Viesti Kirjoittaja Pelkkä aloittelija »

Partispoika nukahtaa välillä, kun on imuttamassa lasissa kiinni.

Sitten "ote lipeää" ja tullaan kyljelleen pohjalle... :roll:
Siinä on kyljellään hetken, ja sitten uidaan hitaasti jonnekkin pusikkoon unia jatkamaan. :)
tillukka
Junior Member
Junior Member
Viestit: 154
Liittynyt: 16:05, 13.02.2007
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Eura

Viesti Kirjoittaja tillukka »

Meillä synnyttävät nukkuvat vatsallaan pohjalla. Kerran yksi miljoonakalakoiras oli imeitynyt pyrstöstään kiinni sisäsuodattimen ritilään ja jouduin aamulla irrottamaan sen varovasti liu'uttamalla viivottimen kalan ja suodattimen väliin. Kala selvisi järkytyksestä hyvin ja jatkaa sukuaan vielä tänäkin päivänä.. Onneksi vilkaisin akvaarioon aamulla ennen töihin lähtöä.

Toinen hauska juttu on kalojen vinossa uiminen. Erityisesti lehtikalat ovat höpöjä kun ne uivat lähes kyljellään kun akvaarion oma valo on pois päältä ja joku lamppu paistaa pimeästä sivulaisin läpi altaaseen. Mikä aisti tässäkin nyt sitten taas oli kyseessä, jotenkin se kalat tasapainoon liittyy :?
180-L hohtomiljoonat, 720-L tiikerinuoliaiset
Koikarpit 200-L/lämmin, 720-L viileä ja 72 000-L ulkolammikko
dolly
Starting Member
Starting Member
Viestit: 38
Liittynyt: 20:23, 23.01.2007

Viesti Kirjoittaja dolly »

Verkkonuoliaiset ovat hauskoja huilailijoita :) Anubiaan vierekkäin olevilla lehdykäisillä elpyvät kaverit kyljellänsä. Olot on kuin kerrossängyssä leväbarbien köllötellessä alalehdillä :P
MIVI
Junior Member
Junior Member
Viestit: 92
Liittynyt: 14:51, 06.06.2007
Paikkakunta: Rauma

Viesti Kirjoittaja MIVI »

Mun pikkupartis kököttää kivellä ja 'toerkkuu' tai sitten makaa lehtien päällä.
Mulla on vasta 54 litranen seura-akvaario ja 40 l rapuja.
Mustavaris
Senior Member
Senior Member
Viestit: 546
Liittynyt: 13:33, 02.08.2006
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Mustavaris »

Kynäkalat vaihtavat väriä (niillä on siis yöpuku :)) ja menevät pintakasvien sekaan nukkumaan. Tämän värinvaihtamisen ne tekivät silloinkin, kun käytännössä koko yöajan (päivä ei riittänyt) säädin akvaariota uuteen uskoon ja kalat olivat väliaikaismajoituksessa pikkuakvassa. Silloin ei ollut pintakasveja, mutta ne menivät varjoisampaan paikkaan kauemmaksi valosta ja palasivat sitten aamuyöllä takaisin valon lähelle normaalin värisinä.
Sanna.Kaisa
Junior Member
Junior Member
Viestit: 91
Liittynyt: 15:26, 03.03.2007
Paikkakunta: Tikkurila,Vantaa

Viesti Kirjoittaja Sanna.Kaisa »

Raitakoruplekoni nukkuu mielellään miekkakasvin päällä ja haalenee hiukan sopien paremmin kasvin väriin. Ensimmäisellä kerralla säikähdin kaunokaisen kuolleen, mutta haavilla tökkääminen säikäytti niin otuksen kuin sen omistajankin. Ruutukirjoahven pariskuntani nukkuu kääpiömelalehti metsikön turvissa vieretysten.
"Mitäs matoja noi on?"
Kysyi isä nähdessään sukaravut.
160 ja 21 litraa
iisku
Junior Member
Junior Member
Viestit: 194
Liittynyt: 17:19, 22.06.2007
Paikkakunta: Liperi

Viesti Kirjoittaja iisku »

Leväbarbit nukkuu meilläkin kasvien päällä, miljoonakaloista osa makaa pohja-aineksen päällä ja partamonni nukkuu oman mökkinsä katossa päivät.
Spede6
Starting Member
Starting Member
Viestit: 43
Liittynyt: 21:11, 11.03.2007
Paikkakunta: Lahti, LAS

Viesti Kirjoittaja Spede6 »

Täällä nukkuu banjot välillä pää hiekan alla ja pyrstö on tikkusuoraan kohti pintaa :mrgreen:
112l + 578l + 21l
"Sen minkä nuorena varastaa, sen vanhana omistaa"
Dauthi
Junior Member
Junior Member
Viestit: 238
Liittynyt: 19:11, 05.03.2007
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Dauthi »

Pusukala viettää päiväunia juurakon alla :)
Ostetaan/Otetaan malaweja!
Drooms
Senior Member
Senior Member
Viestit: 575
Liittynyt: 20:46, 08.08.2006
Paikkakunta: Rovaniemi
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Drooms »

Leväbarbit lepäilevät paljonkin pohjalla ja kasvien päällä
PieniPalikka
Junior Member
Junior Member
Viestit: 226
Liittynyt: 16:19, 07.07.2008
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: lappeen Ranta

Re: Miten kalanne nukkuvat?

Viesti Kirjoittaja PieniPalikka »

Mun taistelukala nukkuu suodattimen pidikkeiden päällä. Sydärihän siitä seurasi kun sen ekaa kertaa sieltä bongasin. Luulin kuolleeksi.
Have you ever thought that maybe the sole purpose of your living is to serve as a warning to others?
KatjaS
Member
Member
Viestit: 459
Liittynyt: 14:18, 20.12.2004
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kalajoki

Re: Miten kalanne nukkuvat?

Viesti Kirjoittaja KatjaS »

Meidän pusukalat X 6 nukkuu kuka mitenkin, myös päivällä.
Yhdessä koossa, kylki kyljessä ja useinmiten nenällään jossain kasvipuskassa :mrgreen: .
Aluksi oli kyllä pulssi korkealla, kun ihmetteli noiden elikoiden touhuja 8O .
Karakorumin Aristokraattinen Tarkka- ampuja ja Junttikylän Akateeminen Syöppö
190 litraa, kissoja, koiria ja armoton määrä lampaita.
ZamY
Senior Member
Senior Member
Viestit: 881
Liittynyt: 10:26, 24.08.2008
Sukupuoli: Mies
Paikkakunta: Vantaa

Re: Miten kalanne nukkuvat?

Viesti Kirjoittaja ZamY »

Vastaan tohon otsikon kysymykseen: mun kalat ei nuku, kaikki on niinku jotai satakertasia adhd:eita...(niinku mäki :mrgreen:)
nepis76
Advanced Member
Advanced Member
Viestit: 2122
Liittynyt: 20:22, 19.09.2007
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Porvoo
Viesti:

Re: Miten kalanne nukkuvat?

Viesti Kirjoittaja nepis76 »

Meitin 200 litraisessa neontetrat nukkuvat kaikki yhdessä koossa pantterimiekan alle ja ympärille kerääntyneinä. Pandamonniset tohottavat vielä jokusen tovin valojen sammumisen jälkeen, mutta parin tunnin päästä nekin nukkuvat kylki kyljessä samaisen pantterimiekan alla. Ainoastaan partamonni ja nuo lasikimalaismonnit mennä viuhtovat pitkin allasta valojen sammumisen jälkeen. Varsinkin nuo lasikimalaiset menevät nukkumaan silloin kun valot ovat kirkkaimmillaan. Sillon niitä ei näe lainkaan. Partis saattaa joskus näyttäytyä valoisankin aikaan, mutta vain jos etsii jotain ruokaa. Mikäli nappi ei ole just siinä missä Jööti sen ajatteli olevan, niin se on sitten HöH ja takasin nukkumaan niin että hiekka pölisee.
Tupu ja 128 litraa sekametelisoppaa seuraarion muodossa
http://www.karvakasat.net
nannukka9
Member
Member
Viestit: 313
Liittynyt: 18:23, 22.06.2008
Sukupuoli: Nainen
Paikkakunta: Kajaani

Re: Miten kalanne nukkuvat?

Viesti Kirjoittaja nannukka9 »

Meillä tiikeribarbit nukkuvat nokka vähän alas viistoon, siitä sitten saattavat kellahtaa melkein kumoon, ennenkuin havahtuvat.
Monniset nuukkuvat myöskin nokka alaspäin, välillä saattavat nojailla johonkin kiveen tai puuhun ja yhtäkkiä havahtua.
Hassuja ovat kyllä kalat kun niitä nukkuessa seuraa. :)
ruotopuoli
Junior Member
Junior Member
Viestit: 101
Liittynyt: 09:33, 28.09.2008
Sukupuoli: Nainen

Re: Miten kalanne nukkuvat?

Viesti Kirjoittaja ruotopuoli »

Mun neontetrat vajoaa pohjalle ku valot sammuu. Ja sitte aamulla ku valot syttyy, ne on ihan värittömiä. Värit alkaa sitten koko ajan voimistua ja kalat samalla heräillä, jonka jälkeen kaikki kalat menee notkumaan ruoka-aukon alapuolelle, yhteen läjään, oottamaan aamuruokaa. Sitte ne on pirteitä koko päivän. Illalla ne sitten taas vajoo pohjaan jne...
Olettaisin että tuon voi luokitella nukkumiseksi :mrgreen:
Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Alkeet”