Allas kypsymässä ja alle viikossa täynnä levää!
Valvoja: Moderaattorit
Allas kypsymässä ja alle viikossa täynnä levää!
Hei!
Olen tässä jo kaksi viikkoa kamppaillut musiikkikoulun akvaarion kanssa ja minun älli ei enään riitä, joten kysyn teiltä.
Eli noin 2 viikkoa sitten kävin laittamassa kypsymään altaan. Akvaario, suodatin, valaisin ja sora löytyivät jo talosta. Keväällä ne oli pesty ja laitettu syrjään.
Ennen kuin pystytin altaan pesin suodattimen hyvin. Sora ja allas näyttivät puhtailta joten niille en tehnyt kummempaa putsausta. Sorat ja vedet vain altaaseen ja suodatin pörisemään, kaikki näytti hyvältä. Musiikkikoululta kerrottiin, että parissa päivässä allas oli täynnä levää.
Viikon päästä pääsin käymään paikan päällä ja allas olikin ihan täynnä vihreää limamaista levää. Sitä oli laseissa, sorassa ja suodattimessa. No ajattelin sen johtuvan sorasta ja suodattimesta jos sinne kuitenkin olisi jäänyt jotain ruokajämiä. No allas tyhjäksi, sorat roskiin, suodatin ja allas perusteeliseen putsaukseen. Sitten uusi yritys. Allas pystyyn ja soran tilalle puhdasta käyttämätöntä hiekkapuhallushiekkaa joka löytyi meidän varastosta, vedet altaaseen ja suodatin pörisemään.
No meni taas parisen päivää kun musiikkikoululta ilmoitettiin altaan olevan ihan täynnä levää. He olivat itse käyneet kysymässä läheisestä akvaariokaupasta apua ja siellä oli neuvottu laittamaan altaaseen kasveja. Minusta taas tuntuu, että kasvit niitä leviä vain lisäisi.
Nyt kuitenkin apu on tarpeen. Voisiko tilanne johtua suodattimesta vaikka se on pesty jo pari kertaa niin perusteellisesti kuin vain voi? Talossa on myös todella vanhat putket, voiko syy johtua vedestä?
Altaan mittoja en ole vielä ottanut, mutta arvelen sen olevan noin 50-60 litraa. Vesitestejä en ole vielä saanut kiikutettua paikan päälle, mutta nekin olisi tarkoitus katsoa kun pääsen käymään seuraavan kerran.

Akvaario 275l
-
- Advanced Member
- Viestit: 1084
- Liittynyt: 17:04, 08.10.2006
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Kajaani / Oulu
Ei kyllä syy ole nyt suodattimessa, sorassa eikä vesijohtovedessä. Kasveja pitää laittaa ilman muuta ja pohjaravinne soran alle perustamisvaiheessa että kasvit saavat kunnon alun kasvulleen. Jos ei akvaariossa ole kasveja niin silloin levät ottavat koko altaan valtaansa käyttäen kasvuunsa niitä ravinteita joita muuten käyttäisivät kasvit. Jotain nopeakasvuista, vedensuosikkia, argentiinan vesiruttoa, intianvesitähdikkiä tms. Et maininnut, millainen valaistus altaassa on? Vääränlainen tai liian voimakas/vähäinen valokin lisää levien kasvua. Kasvit ovat yksi tärkeä osa uuden akvaarion kypsymisprosessissa, niistä saatavaa hyötyä ei voi juuri millään muulla korvata. Tällä palstalla on runsaasti linkkejä akvaarion kypsyttämisestä.
Lopeta se suodattimen pesu, sinne pitäisi bakteerikannan kasvaa mutta sinä poistat sen pesemällä suodattimen. Valon päällä oloa voit vähentää vaikka syttyy aamulla 9.00 ja sammuu illalla 19.00.
Laitoikko altaaseen mitään multaymppiä mistä bakteerit olisivat päässeet kasvamaan?
Lueppa tästä linkistä mitä pitää tehdä Altaan kypsytys
Laitoikko altaaseen mitään multaymppiä mistä bakteerit olisivat päässeet kasvamaan?
Lueppa tästä linkistä mitä pitää tehdä Altaan kypsytys
Altaassa on kahden hehkulampun valaisin ja se on ajastimella laitettu syttymään päivällä yhden aikaan ennen kuin musiikkikoulu aukeaa ja sammumaan kymmenen aikaan illalla kun sieltä viimeiset ihmiset lähtevät. Eli valaistus ajan ei pitäisi olla liian suuri.
Kypsyttelystä olen lukenut jo monet palstat ja itsekin kypsytellyt kolme allasta aikaisemmin. Ei ole aikaisemmin käynyt näin vaikka allas joutuisi olemaan ensimmäisen viikon ilman kasveja. Levä on tullut niin räjähdysmäisesti altaaseen, että se tuntuu melkein mahdottomalta. Sinileväksi itsekkin epäilin koska haju oli sen tapainen. Sitä siis googlettamaan.
Suodattimen pesin lähinnä sen takia, että epäilin siellä olevan ruokajämiä ja se olikin melkoisen täynnä levää, joten ois ollu tukossa lähipäivinä.
Altaaseen en ole laittanut vielä minkäänlaisia ymppejä, sillä suunnitelmat kypsyttelystä muuttui tämän levän myötä. Jospa niitä kasveja sitten kokeilisi sinne laittaa, vaikka tuntuu että kasvitkin ovat kokonaan levässä ennen kuin ne ehtivät alkaa kasvaa..

- Elite Member
- Viestit: 6704
- Liittynyt: 01:32, 06.06.2004
- Akvaarioseurat: LAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Karhula (Kotka)
- Viesti:
Jos siellä on sinilevää niin jätä kasvit toviksi vielä harkintaan . Ensiapuna koittaisin itse pimentää altaan vaikka viikoksi tai kahdeksikin. Valot pois ja mustaa jätesäkkiä teipataan altaan ympärille. Suhteellisen halpa ja helppo keino.
1-2-3 sydäntä särkyy , vielä löytyy se joka ehjänä säilyy
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
ehdin myöhemmin viettää aamuni jonkun kylkiluuhun kasvaneena.
Kun herään laivat on lähteneet, kortti kuivuu ja junia ei mee.
Laiturilta tuuli vie pois nekin jotka ei kelvanneet
-
- Advanced Member
- Viestit: 1076
- Liittynyt: 01:15, 10.06.2004
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Lappeenranta
- Viesti:
Täytyy nyt muistaa että ei se akvaario pelkästään vettä seisottamalla kypsy eli multaympit kehiin ja ammoniakinlisäystä tai vaihtoehtoisesti Tetran Safestarttia josta täälläkin on ollut positiivisia kokemuksia. Safestartin jälkeen tosin pitäisi kalat lykätä altaaseen, tai vaihtoehtoisesti ruokkia niitä bakteereita esim. hirvensarvensuolalla jottei bakut kupsahda ennen kuin kalat saapuvat.
Kasveja on turha laittaa kypsymättömään altaaseen, ne todellakin vain keräävät luultavasti levää itseensä. Toki voi kasvitkin laittaa mutta silloin joutuu pitämään valoja päällä ja saa taistella levien kanssa.

lafe kirjoitti:Täytyy nyt muistaa että ei se akvaario pelkästään vettä seisottamalla kypsy
Olen hieman erimieltä. Kaksi ensimmäistä akvaariotani on kypsytetty ilman ymppejä. Akvaariossa on ollut hiekat, vedet ja suodatin sekä kierteiset. Viimeistään viikon päästä myös muutamia kasveja (ne varmaan voi lukea jonkin sortin ympiksi kun tulivat toisten toimivista altaista). Kerran viikossa ruokin akvaariota. Noin 3-4 viikon päästä on nitriitti näyttänyt nollaa ja silloin lisään ruoan määrää ensimmäisten kalojen mukaan, jotta bakteeri tasapaino ei järky. Ja kun ensimmäiset kalat ovat tulleet (aloitan pienellä kala määrällä) on nitriitti pysynyt edelleen nollana. Ei ole ollut muita kala kuolemia kuin taistelukala vanhus.lafe kirjoitti:Toki voi kasvitkin laittaa mutta silloin joutuu pitämään valoja päällä ja saa taistella levien kanssa.
Kasvitkin ovat siis olleet minulla kypsyttelyn aikanakin ja levä ongelmia ei ole tullut (paitsi nyt jälkeen päin rihmalevää jonka kanssa alan olemaan jo voitonpuolella). Tiedän kyllä, että kypsyttelyyn pitäisi laittaa ymppejä ja hirvensarvisuolaa tms, mutta tämä on mielestäni varsin toimiva tapa ollut. Nitriitit on pysyneet nollana koko ajan.
Mutta jos nyt kokeilen musiikkikoulun akvaariossa sitä pimentämistä ja katsotaanmitä tapahtuu..
Akvaario 275l
-
- Advanced Member
- Viestit: 1076
- Liittynyt: 01:15, 10.06.2004
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Lappeenranta
- Viesti:
Eli nyt onkin kysymys kalallisesta kypsytyksestä eikä kalattomasta. Ja tosiaan pienenä ymppinä ovat toimineet altaaseen tuomasi kasvit ja bakteerit ovat saaneet ruokaa kalanruoasta. Toimiihan se noinkin ja maltti on valttia tuossa hommassa.Senja kirjoitti:Ja kun ensimmäiset kalat ovat tulleet (aloitan pienellä kala määrällä) on nitriitti pysynyt edelleen nollana.
Eihän se nyt ihan kalallinen kypsytys ole, vaan kalaton. Nitriitti piikki tulee ja menee ennen kuin kalat ovat tulleet akvaarioon. Nitriitti pysyy nollana siis koko ajan piikin laskettua alas. Eikö allas ole silloin kypsä?lafe kirjoitti: Eli nyt onkin kysymys kalallisesta kypsytyksestä eikä kalattomasta.
Aloitan vain pienellä määrällä kaloja jotta yht´äkkinen suuri ruoka määrä ei alkaisi heittelemään vesiarvoja.
Musiikkikoulun altaasta on nyt putsattu pois kaikki levä minkä vain huomasin ja allasta on pidetty ilman valoja. Koulun ihmiset olivat käyneet ostamassa vielä jotain levän poistoainetta jota laittoivat altaaseen. Nyt sormet ristissä odotellaan pari viikkoa ja aletaan mittailemaan nitriitiä..
Akvaario 275l
-
- Advanced Member
- Viestit: 1076
- Liittynyt: 01:15, 10.06.2004
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Lappeenranta
- Viesti:
Senja kirjoitti:Noin 3-4 viikon päästä on nitriitti näyttänyt nollaa ja silloin lisään ruoan määrää ensimmäisten kalojen mukaan, jotta bakteeri tasapaino ei järky. Ja kun ensimmäiset kalat ovat tulleet (aloitan pienellä kala määrällä) on nitriitti pysynyt edelleen nollana.
Niin siis sait kuitenkin nitriittipiikin aikaiseksi ennen kalojen tuloa? Kuinka ison piikin saa tuolla pelkällä kalanruoalla?Senja kirjoitti:Nitriitti piikki tulee ja menee ennen kuin kalat ovat tulleet akvaarioon. Nitriitti pysyy nollana siis koko ajan piikin laskettua alas. Eikö allas ole silloin kypsä?
Ja juu, jos nitriitti pysyy nollilla kun allasta kuormittaa kokoajan jollain ammoniuminlähteellä, on akvaario kypsä sille tietylle ammoniumannokselle. Joka tarkoittanee tässä tapauksessa niiden muutaman ensimmäisen kalan jätöksiä.
Hmm.. olin vähän huonosti maininnut tuossa tekstissä sen, että allas on siis jo kypsä silloin kolmen-neljän viikon päästä ja vasta sen jälkeen alan allasta ruokkimaan ja siitä noin viikon päästä tulee vasta kaloja.
Ja onhan se nitriitti käynyt siellä ihan punaisella tetran tippatestillä tehtynä.
Joka tapauksessa halusin vain oikaista sen, että altaan voipi kypsytellä ilman kummempia ymppejä. Vaikka ympit olisivatkin ihan hyviä varmasti käyttää
Ja onhan se nitriitti käynyt siellä ihan punaisella tetran tippatestillä tehtynä.
Joka tapauksessa halusin vain oikaista sen, että altaan voipi kypsytellä ilman kummempia ymppejä. Vaikka ympit olisivatkin ihan hyviä varmasti käyttää
Akvaario 275l
-
- Advanced Member
- Viestit: 1076
- Liittynyt: 01:15, 10.06.2004
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Lappeenranta
- Viesti:
Siis nyt kyllä haluan oikaista tämän (tai siis viilata pilkkua ) mutta altaan kypsytys onnistunee todella huonosti ilman minkäännäköisiä ymppejä. Ympillä tarkoitetaan tässä tapauksessa edes pientä typpibakteerikantaa, joita sitten lähdetään ruokkimaan ja kasvattamaan sillä kalanruoalla ja ammoniuminlähteellä. Sinun tapauksessasi ymppinä toimivat kasvit ja kierteiset ovat osaltaan hieman kuormittaneet allasta + olet ripotellut sinne sitä kalanruokaa.Senja kirjoitti:Joka tapauksessa halusin vain oikaista sen, että altaan voipi kypsytellä ilman kummempia ymppejä. Vaikka ympit olisivatkin ihan hyviä varmasti käyttää
Jos lähtisi kypsyttelemään aivan uutta, "steriiliä" allasta, luulen että sinne saa jonkin aikaa ripotella sitä kalanruokaa ennen kuin mitään tapahtuu.
muoks: ja siis ihan pakko on vielä kysäistä, utelias ihminen kun olen , että:
Jos allas on jo kypsä 3-4 viikon päästä ja vasta sen jälkeen alat ruokkia allasta, miten allas on voinut kypsyä itsestään tuon 3-4 viikon aikana ja miten olet sen todennut? Missä vaiheessa nitriitti on käynyt punaisella, sen 3-4 viikon aikana vai sen jälkeen kun olet ruokkinut allasta?Senja kirjoitti:Hmm.. olin vähän huonosti maininnut tuossa tekstissä sen, että allas on siis jo kypsä silloin kolmen-neljän viikon päästä ja vasta sen jälkeen alan allasta ruokkimaan ja siitä noin viikon päästä tulee vasta kaloja.
Ja onhan se nitriitti käynyt siellä ihan punaisella tetran tippatestillä tehtynä.