Pirun rihmalevät (vuodatus)
Valvoja: Moderaattorit
Pirun rihmalevät (vuodatus)
Ei sitten millään anna rihmalevät periksi. Poistin monta kuukautta kiltisti altaastani rihmaleviä kaksi kertaa viikossa, mutta tuloksettoman taistelun jälkeen päädyin levämyrkkyihin. Eipä tehonnut sekään. Sitten viskasin kasvit, mattosuodattimen, kannot, kivet ja muut tilpehöörit altaasta. Lisäksi putsasin pohjan viimeiseen asti kaikesta vihreästä ja kaikki näytti jo vähän aikaa ihan hyvältä. Eli tasan viikon. Sinä aikana olin ehtinyt jo istuttaa altaaseen pioneerikasveja ja olin jo huokaissut helpotuksesta.
Mutta! Tänään huomasin rihmaista levää altaan pohjalla. Voi että pääsi ¤#&§#¤-kirous ja sadatus! Ei auta muu kuin tyhjätä koko allas kaikesta vesiä ja hiekkoja myöten, jynssätä lasit jollain myrkyllä, joka tappaa kaiken elävän ja miettiä sitten altaan uudelleenperustamista. Mutta ensin täytyy laskea sataan ja sadatella vähän lisää ja ryhtyä parin päivän päästä altaan tyhjennykseen. Että harmittaa.
Lisäys: Enää ei harmita ihan niin paljon kun sai avautua...

Ellei viime hetkiä olisi, mitään ei tulisi tehdyksi. aquaario.tk
-
- Junior Member
- Viestit: 227
- Liittynyt: 20:33, 23.05.2005
Älä sure, et ole ainoa. Itselläni on rihmaleväongelma 360 -litraisessa altaassani. Parhaimmillaan tuntuu kasvavan kymmeniä senttejä päivässä. Levämyrkyistä huonoja kokemuksia, joten en uskalla enää kokeilla. Rihmalevä ketuttaa vähemmän kuin altaallinen kuolleita kaloja ja kasveja.
Tupsulevä onneksi on hävinnyt, ehkä tuo rihmakin jossain vaiheessa...
Tupsulevä onneksi on hävinnyt, ehkä tuo rihmakin jossain vaiheessa...
Omppukotiloita kokeilin, samoin katinkultamonneja ja leväkatkarapuja, mutta tuloksetta. Kasvit maistui kotiloille hyvin kun yritin pitää niitä pienellä ruualla niin että olisivat syöneet enemmän levää. Rihmalevään ei mikään noista kolmesta iskenyt. Luin että floridankillit syövät rihmalevää, mutten sitten ehtinyt niitä kokeilla kun jo päätin että koko allas menee uusiksi. Olisi pitänyt pistää vesiarvot ensin killeille sopiviksi... äh. Jos rihmalevää joskus tulee (toivottavasti ei enää), niin niitä killejä on sitten kokeiltava...Akvaariofani kirjoitti:Eikös sinne voisi hommata paljon levää syöviä kotiloita ja/tai levää syöviä kaloja?
Ellei viime hetkiä olisi, mitään ei tulisi tehdyksi. aquaario.tk
Minulta tuntuu rihmalevä vähitellen kadonneen, kun olen lisännyt valaistusta heijastimien avulla, vaihdoin pois loisteputken joka oli sävyltään keltainen, ja lisäsin suodatusta. Lisäksi laitan nestemäistä lannoistusta pienemmissä erissä ja useammin. En tiedä mikä noista vaikuttaa eniten. Lisäksi minulla on neljän tunnin valaistuskatkos päivällä.
Sitten enää tarvitsee päästä eroon tupsulevästä ja piilevästä... Voiton puolella ollaan... ...kai.
Sitten enää tarvitsee päästä eroon tupsulevästä ja piilevästä... Voiton puolella ollaan... ...kai.
Mulla on myös rihmaleväongelma eikä algo stop ole auttanut. Myöskään katkaravut tai katinkullat eivät rihmoja syö. Kaveri lainasi kahta floridankilliään ja ne söivät rihmat pois alta aikayksikön. Harmi vaan, että piti palauttaa ne kun eivät muuten sopineet muun kalaston ym. kanssa. Valaistusta on enemmän kuin riittävästi (2x30w ja allas vain 35 cm korkea). Ehkä pitäisi vähentää valaistusta mutta sitten osa kasveistakin varmaan kuolee tai ainakin kärsii...
-
- Akvaariosisustaja 2005
- Viestit: 1133
- Liittynyt: 11:54, 07.02.2003
- Akvaarioseurat: HAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Vantaa
Minullakin on ollut rihmaleväongelma vuodesta 2003. Nyt tilanne on jostain mystisestä syystä parempi kun pitkään aikaan ja rihmaa ei näy. Allaskin tuli välillä perustettua aivan uudestaan (uudet hiekat, kasvit ym) rihmaa kyllä tuli taas perustuksen jälkeen kulkeutuneena tod. näk. muista akvaarioistani. Rihmalevän sijaan minulla on nykyään partalevää, mutta se on helppo kerätä pois.
Koita lisätä hiilidioksidilevitystä, se saattaa auttaa kun rihmalle ei jää niin paljon ravinnetta kasvien yhteyttäessä täysillä. Ja tasainen rutiinihoito... Jos saat tilanteen paremmaksi, niin nähdessäsi yhdenkin rihman, heitä kasvi (oksa) roskiin ja tarkkaile tilannetta nenä kiinni lasissa.

Tätä taktiikkaa noudattamalla mun olisi pitänyt ottaa kasvien lisäksi myös pintahiekka pois (rihma kasvaa hiekanjyvistä ).Kolli kirjoitti:Mä pääsin rihmalevästä eroon katkaisemalla kasvista sen osan, mihin rihma oli kietoutunut. Pelkän rihman irrottaminen on ajanhukkaa - ei johda toivottuun lopputulokseen.
Perustan koko altaan siis uudestaan. Ei tuon levän kanssa jaksa pelleillä. Muissa altaissa ei onneksi rihmalevää ole (kopkop ). Pitäisköhän hiekka käyttää vaikka uunissa jos levät kuolisi pois... Tai voisin kyllä suosiolla heittää hiekat kokonaan pois. Eihän se paljon maksa. Eniten harmittaa ne kasvit, jotka sitten maksavatkin aika paljon enemmän. Onneksi melkein joka lajista on "karanteenissa" yksi pieni pätkä.
Ellei viime hetkiä olisi, mitään ei tulisi tehdyksi. aquaario.tk
-
- Junior Member
- Viestit: 227
- Liittynyt: 20:33, 23.05.2005
-
- Member
- Viestit: 274
- Liittynyt: 18:57, 29.09.2004
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki
Täällä oli kanssa hirveä rihmaleväongelma useamman kuukauden. Algo stopit tappoivat kasvit, rihma jäi. Lopulta heitin levättyneet kasvit pois ja ostin nopeakasvuista tilalle (jättivesitähdikki, vallisneria, vedensuosikki). Valaistusaikaa säädettiin lyhyemmäksi.
Rihmälevää kasvaa edelleen jonkinverran kannossa, mutta hyvin hitaasti. Akvaariolasit on nyt vallannut partalevä, mikä on käsittääkseni hyvä merkki: eräässä artikkelissa sanottiin, että rihmalevä ja partalevä ei useimmiten esiinny akvaariossa yhtäaikaa (mainittakoon, että rihmaleväinvaasion aikana laseissa ei kasvanut mitään). Nyt sallin partalevän velloa sivu- ja takalasissa. Tämä toivottavasti vie rihmaleviltä niiden ekologisen lokeron...

Hamsterini synnytti 10 poikasta. Kun aamulla menin katsomaan, emo oli syönyt niistä kaksi. No hemmetti - minäkin vedin pari!
Hmm... todentotta, nyt kun tarkemmin mietin, niin partalevät irtosi ja kuoli silloin kun rihmalevä alkoi villiintyä. Olisi pitänyt pitää parempaa huolta partalevistä.PimpBot9000 kirjoitti:Nyt sallin partalevän velloa sivu- ja takalasissa. Tämä toivottavasti vie rihmaleviltä niiden ekologisen lokeron...
Ellei viime hetkiä olisi, mitään ei tulisi tehdyksi. aquaario.tk
-
- Katalysaattori
- Viestit: 4264
- Liittynyt: 09:49, 30.05.2002
- Akvaarioseurat: HAF, HAS, SMAS, ja Ciklidistit
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Useissa kasvi/leväogelmissa ratkaiuna on altaan minimitekijän, eli sen tekijän, joka rajoittaa kasvien kasvun, löytäminen. Minulla piiiitkä rihmaleväsota loppui hiivatepulloon, eli hiilidioksidi oli minimitekijä joka esti kasveja kasvamasta ja antoi levälle jalansijan. nyt altaassa vallitsee levättömyys ja kasvit kasvavat rauhassa. Hiilidioksidi, valo tai väärät/riittämättömät lannoitteet ovat usein pääsyypäitä, mutta muita minimitekijöitä on lukematon määrä. Happy hunting...
Koralli- ja kasvinisti. Minkäs sille voi.
-
- Member
- Viestit: 274
- Liittynyt: 18:57, 29.09.2004
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki
Kyseessä voi myös olla "maksimitekijä." Samaisessa artikkelissa johon edellä viittasin, todettiin että fosforin ylimäärä suhteessa muihin ravinteisiin voi olla leville otollinen kasvuympäristö. Jos näin on kannattaa siis lisätä lannoitusta eikä vähentää sitä...-Alix- kirjoitti:Useissa kasvi/leväogelmissa ratkaiuna on altaan minimitekijän, eli sen tekijän, joka rajoittaa kasvien kasvun, löytäminen.
Ja mainittakoon että täällä AW:ssä esiintyy kahta koulukuntaa (tai sitten ihmisillä on erityyppisiä rihmaleviä): joidenkin mielestä nitraatin ylimäärä saa rihmalevät kasvamaan, joidenkin mielestä nitraatin alimäärä.
Eiköhän se rihmaleväinvaasio siitä kuriin taivu. Minäkin olen vasta vajaan vuoden "harrastanut" (jos ei lasketa sitä kun penskana räpelsi) ja silti kaltaiseni amatööri onnistui pääsemään rihmalevistä eroon.
Hamsterini synnytti 10 poikasta. Kun aamulla menin katsomaan, emo oli syönyt niistä kaksi. No hemmetti - minäkin vedin pari!
-
- Advanced Member
- Viestit: 1147
- Liittynyt: 14:05, 20.03.2002
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Pori
Mulla oli joko partalevä tai rihmalevä ongelma just vähän aikaa sitten. Joka kasvi alko kasvamaan kamalaa pitkää levää. Kävin hankkimassa katinkultamonneja (olin suunnitellut niitä jo pidemmän aikaa) eikä sen jälkeen ole ollut enää ongelmaa mistään levästä. Partamonnikin alko jyystämään uudestaan levää. Kai se pelkäsi, että kattarit vie sen paikan
"Sä pärjäät, sä pärjäät aina"
Meillä rihmalevät rehotti vielä pari viikkoa sitten, mutta katosivat jotenkin kummallisesti.. Niiden tilalle on nyt sitten kasvanut partalevää Yksi sairas kala jäi kiinni isoon rihmaleväpuskaan kun olin matkalla pari päivää ja siihen se sitten vainastui. Muutenkin tuo kala oli aika toivoton tapaus, en löytänyt sairauden syyllistä ja selkäranka oli ihan kiemuralla.
Aloin lannotteiden käytön silloin kun levät katosi, liittyisiköhän tämä jotenkin asiaan.
Aloin lannotteiden käytön silloin kun levät katosi, liittyisiköhän tämä jotenkin asiaan.
Elämä on rankkaa.
-
- Katalysaattori
- Viestit: 4264
- Liittynyt: 09:49, 30.05.2002
- Akvaarioseurat: HAF, HAS, SMAS, ja Ciklidistit
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Näin on, itse arvelen oman leväongelmani aikoinaan varsinaisesti lähteneen siitä, että kasvien kasvu oli huonosti lannoitetun pohjan takia tyrehtynyt ja erittäin raju vedenvaihto laukaisi hillittömän rihmaleväinvaasion. Siitä eroon pääseminen olikin silloin muinoin aloittelijan tiedoilla ihan eri asia... Se hiilidioksidi loppujen lopuksi pelasti.PimpBot9000 kirjoitti:Ja mainittakoon että täällä AW:ssä esiintyy kahta koulukuntaa (tai sitten ihmisillä on erityyppisiä rihmaleviä): joidenkin mielestä nitraatin ylimäärä saa rihmalevät kasvamaan, joidenkin mielestä nitraatin alimäärä.
Tuokin on varsin hyvä asia pitää mielessään. Myös kypsytysprosessiin kuuluu eri levät, esim. ensimmäisenä lasiin tulee piilevä joka on hyvä merkki siitä, että allas on lähtenyt nätisti kypsymään. Piilevä häviää yleensä suurelti kun allas on kunnolla kypsynyt.JustinSan kirjoitti:Aiheellista muistaa, että luonnossa levät ovat varsin olennainen osa monissa ekosysteemeissä, joten sinänsä täysin levätön akvaario on verrattain luonnoton
Koralli- ja kasvinisti. Minkäs sille voi.
Siis oliko hiilidioksidin lisäys vai puute syynä leviin?-Alix- kirjoitti:Hiilidioksidi, valo tai väärät/riittämättömät lannoitteet ovat usein pääsyypäitä, mutta muita minimitekijöitä on lukematon määrä.
Kokonaan alusta asti uusittuun altaaseen tuli taas rihmalevää. Tällä kertaa (taas) toiselta akvaristilta saaduista kasveista, vaikka kuinka vannoi ettei rihmalevää ole. Ei sitä silmämääräisesti näyttänyt olevankaan. Hohhoijaa. Joku on manannut rihmaleväkirouksen päälleni... kuka tunnustaa.
Ellei viime hetkiä olisi, mitään ei tulisi tehdyksi. aquaario.tk
Aloin heti hyperventiloimaan, kun muistelin omaa tappeluani tuon kirotun ja epäkavalan viherötökän kanssa.
Itselläni tuli rihmis kaupasta ostettujen kasvien mukana. Sain tehdä kaikki tunnetut temput(mm. seistä päälläni 10 min hengittämättä) ja vasta myrkky+pimennys vaiensi rihmojen voittokulun. Lisäksi monimetallien käyttöönotto samaan aikaan sekoitti tasapainon täysin akvaariossa, eli tarkkana saa aina olla kun akvaarion olosuhteita muuttaa suuntaan tai toiseen.
Nyt on uuden altaan perustus käynnissä, meinaan kyllä olla E X T R A varovainen kasvien hankinnassa ja aluna-kylpy odottaa kaikkia altaaseen pyrkiviä kasviksia (joudun siis itsekkin sen ottamaan jos altaaseen mieli tekisi )
Tsemppiä vaan kaikille rihmalevän kanssa tappeleville, kyllä se päivä paistaa sinne leväkasaankin vielä joskus!