Ihan yleisesti
Valvoja: Moderaattorit
Ihan yleisesti
Mikä olisi se kala jota ei voi ottaa jostain mistä tahansa syystä akvaaroi/koti oloihin.Eli millaisia otuksia olisi teillä koideissa,jos olis valtameri asuntona.
melanostomias suvusta melkeen kaikki voisin ottaa uimaan olkkariin.Onkohan mussa jokin vialla.
Vieläkö Kimmo Sukasen mureena on hengissä ?jarppa82 kirjoitti:Mureenoita, siipisimppuja, pallokaloja (niitä tosi isoja esim. Saara akvaariolinnasta), kivikaloja.... ym ym ym... varmaan kaikkea sellaista silmää hivelevää ja todella erikoista.
Ja eikös siipisimpun pitäminen ole täysin mahdollista ? Tietenkin niin, ettei pääse syömään pienempiään...
Siipisimput pärjäävät akvaariossa asiaankuuluvalla hoidolla oikein mainiosti. Mureenoitakin voi pitää, ovat vaan hyppy herkkiä, yleensä mureena päättää päivänsä kuivumalla olohuoneen lattialla.
Tänä päivänä lähestulkoon mitä tahansa riutta kalaa voi pitää menestyksekkäästi akvaariossa mutta se ei todella tarkoita että niin pitäisi tehdä, uhanalaiset lajit esim. ehdottomasti ei ja yleensäkin se että pystyy tarjoamaan kalalle kunnon kodin lähtien vaikka siitä ettei laita liian isoa kalaa liian pieneen akvaarioon ...

Beati pauperes spiritu
-
- Advanced Member
- Viestit: 2243
- Liittynyt: 14:37, 18.04.2002
- Akvaarioseurat: SMAS, Suomen merivesiakvaariot (Facebook)
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Espoo
- Viesti:
Jep, siellä se porskuttaa. alkaa olemaan jo n. 40cm. Paljoa se ei enään tule tästä kasvamaan, kerran maksimi koko kalalle on vain ~70cmhomer kirjoitti:Vieläkö Kimmo Sukasen mureena on hengissä ?
Minä voisin tyytyä tälläiseen ~12cm sinttiin:
Oxymonacanthus Longirostris, joka elää korallien polypeista.
Kitakalat
Mussa on varmaan joku vika tai sitten mä olen muutenvaan kieroon kasvanut.Kitakalaja sapelihammaskala niissä on jotain mikä on aina kiehtonut.Aatelkaa kaverit elelee sysipimeessä lamppu päässä riippuen se jos mikä on aika ihmeellistä.Ikävää on se,ettei näistä otuksista kauheesti löydy tietoa tai,jos löytyy toivottavasti kulkeutuu minun korviini.
melanostomias suvusta melkeen kaikki voisin ottaa uimaan olkkariin.Onkohan mussa jokin vialla.