Näkyykö kalainnostus lomalla?
Valvoja: Moderaattorit
Näkyykö kalainnostus lomalla?
Silloin kun on tilaisuus pitää akvaarionhoidosta lomaa ja viettää aikaa jossain akvaarion ulottumattomissa, miten innostus kaloihin näkyy itse kunkin vapaa-ajan vietossa?
Itselläni kesän kohokohtiin kuuluu viehe- ja verkkokalastus, tietysti mahdollisimman tarkkaan vain ruokapöytään. Herkkua ovat savustetut lahnat. Sellaiset lahnat, joita ei savusteta ruoaksi, päästetään vapaaksi, ja tämä kohta tuntuu erityisen palkitsevalta. Useimmiten verkosta irrotettua lahnaa pitää kärsivällisesti "elvyttää" noin varttitunnin uittamalla sitä vedessä. Kun vesi virtaa kalan kiduksiin, se piristyy hitaasti ja loppujen lopuksi potkaisee itsensä irti kädestäni ja lähtee uimaan syvyyksiin. Jos kalan jättäisi vain veteen toipumaan, se voisi helpommin joutua lokin ruoaksi.
Ravustuskin kiinnostaa, mutta siihen ei vielä ole mahdollisuutta.

Mikä vapaa-aika?
Tämä yksilö ei pidä koskaan lomaa akvaarioista. Jos mennään kaverin luo (kaikki taitavat olla akvaristeja) niin akvaariot tarkastetaan ensin. Mökillä pyydystetään kaloille ruokaa, etsitään kantoja, nokkosia, voikukkia ja ties mitä. Kävelylenkillä vilkuillaan mahdollisia sopivia tikkuja. Jo sitä lähtee jopa matkailemaan jonnekin uuteen paikkaan niin toki ensin mennään akvaarioliikkeet läpi. Pihalla aurinkoa ottaessa leivon savipalluroita samalla (terveellisiä aurinkokuivattuja siis).
Nyt kun ei ole hirmuisesti tekemistä niin mitäs minä teenkään. Tilaan taistelukaloja ulkomailta

-
- Senior Member
- Viestit: 647
- Liittynyt: 12:22, 15.06.2004
- Paikkakunta: Oulu/OAS/Mid-Atlantic Koi Club
Vapaa-aika kaukana poissa lomilla menee kyllä aika lahjakkaasti kartoittaessa juuri sen maailmankolkan tai kaupungin akvaariokauppoja, tapahtumia ja silmät on aina valveilla, että hei tuosta kalliosta pitää saada kuva ja tuo kivi ois just passeli piilopaikan katoksi ja minkäs nököistä hiekkaa täällä rannalla on...
Kalan syömiseen en kuluta aikaa, kun olen kaloille syötynä allerginen, onneksi. Nuorempana kalalla käynti oli lempipuuhia, mutta nykyisellään on jäänyt.
Lähinnä lomalla ollessaan kaipaa, että voi surku kun akva on kotona ja voisi suunnitella niin monenlaista, tsekata vesiarvot ja nypätä pari huonoa lehteä pois jne. Säätäminen on toinen luontoni! Kaikkein mukavin tunne on hetki sen säätämisen jälkeen, kun mietin että nyt on homma pudeksessä ja saa istua siihen viereen ja ihalla, että olempas minä nätiksi tuon saanut.

- Elite Senior Member
- Viestit: 15316
- Liittynyt: 16:24, 05.11.2001
- Akvaarioseurat: HAS, Ciklidistit,
- Sukupuoli: Mies
- Paikkakunta: Helsinki/HAS/Ciklidistit/TAS
- Viesti:
Eläkeläisellä ei ole lainkaan vapaa-aikaa
Lähes kaikki aika, mitä syömiseltä ja nukkumiselta ja muulta pikku puuhastelulta ( ) jää, menee akvaarion ja tietokoneen parissa: Aqua-web ja omien sivujen päivitykset.
Istun muuten 550 litrainen tanganjika-akvaarion ja "kiinalais"-taskurapujeni akvateraarion välissä olevan tietokonepöydän ääressä ellen ole jossain muualla.

Sivuillani voi jo olla vastaus kysymykseesi:
http://www.aquahoito.info/suomi/sivuni.php
jo yli 15000 kirjoittamaani viestiä täällä.

Re: Näkyykö kalainnostus LOMALLA?
Ah, olen lahnan ystävä. Mutta en ole saanut sitä vielä kuin kaupan tiskiltä. On muuten aivan yksinkertaisesti uuniin laitettunakin erinomaista, kunhan on kooltaan lähempänä kiloa. On erinomaisen kiinteälihaista kalaa ja täytyy esimerkiksi sanoa etten niin arvostetusta saaliista kuin kuhasta oikein ymmärrä. Lahnan aliarvostus näkyy monissa vesistöissä kääpiöityneenä kantana liian vähäisen kalastuksen takia.Rapuliina kirjoitti: Herkkua ovat savustetut lahnat.
Mereltäkö niitä saatte vai jostain mökiltä? Kotitarvekalastus on mielekästä ja minulla on jo suunnitelmia lahnojen kääpiöitymisen estämiseksi. Uistimella kun ei saa kun noita ainaisia kuhanriekaleita ja haukia. Taidanpa lähteä venerantaa kohti! Sehän on tuolla merellä se putputtaja, johon vielä joskus purjeenkin saanen. Uuni siinä jo onkin.
Aika ja rahat menee akvaarioihin ja kalojen etsiskelyyn siellä jossain. Paitsi americasarmy -pelin parissa vierähtää silloin tällöin tunti jos toinen.
Antti
Antti
Viimeksi muokannut -Antti-, 13:22, 31.07.2004. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Senior Member
- Viestit: 647
- Liittynyt: 12:22, 15.06.2004
- Paikkakunta: Oulu/OAS/Mid-Atlantic Koi Club
Iltaisin se vapaa-aika kuuluu kyllä netin ja akvan parissa. ja makuuhuoneesta kuuluu: Lopeta jo se säätäminen ja tulet heti pois sieltä! Pitää kattokaas ottaa viimeiset vesitestit, ihan pakko, menee laskelmat sekasin ja kirjata ne ylös kirjaan ja ripauttaa tarvittava määrä kalanruokaa ja tarkistaa vielä yksi juttu netistä miten se taas menikään ja kirjata valmis vesitestirunko seuraavalle aamulle ja laskea kuin monessa tunnissa tuo taas nollaantui tuo nitriitti ja kaataa pois vesi mangrovejuurten liotusastiasta ja laittaa tilalle uusi...Minäkö muka säädän, mitä pötyä! "Vauvan sää tarvitsisit, niin ei tarvis aina hommata noita hoivattavia...Eihän siellä edes ole ketään, osta ne kalat jo!"
Nyt olen ollut jo kaksi kuukautta erossa akvaariosta!
Viime viikonloppuna tein Reykjavikista retken Vestmannasaarille, jossa oli ihan PAKKO mennä tutustumaan paikallisen luonnonhistoriallisen museon akvaarioihin. Aika jännän näköisiä öttiäisiä siellä uiskenteli, vissiin paikallisia fisuja Osa akvaarioista tosin oli hieman "sullotun" näköisiä, mutta ihan mukava kokemus muuten.
Paitsi että tuli ikävä mamman pikku kultia siellä koti-Suomessa...

Miksi ihmeessä haluaisin olla erossa akvaariostani ? Olen kiintynyt siihen!
Matkustellessani olen kiinnostunut paikallisista akvaariokaupoista/kaloista. Jos näen jossain kala-aiheista sisustustavaraa, voin hyvinkin ostaa sen (viimeisin löydös kirjoahventa muistuttava lasitarjotin&kakkulautaset kirpputorilta). Kalat myös uivat itseoikeutetusti taiteellisiin tuotoksiini.
Och samma om kaninen.

Kell' monni on, se monnin kätkeköön
-
- Senior Member
- Viestit: 647
- Liittynyt: 12:22, 15.06.2004
- Paikkakunta: Oulu/OAS/Mid-Atlantic Koi Club
Sama täällä, kummasti sitä pyttyihinsä kiintyy Ja haluaa lisää. Lomalta ostin taas pehmolelukalan, oli sen verta fiksun näköinen fisu. Turun Karibia-kylpylästä löysin. Suodatin tarttui matkaan Lappeenrannasta, Porvoosta kanssa vesitesti ja jotain muuta pientä ja Hesasta luontaistuotekaupasta hammaslääkäreilyyn neilikkaöljyä jne. Loman jälkeen tuli hommattua kaksi käytettyä akvaa lisää...
Ajattele pieniä ja yksinkertaisia unelmia ja toteuta niistä joka päivä yksi.
-
- Elite Member
- Viestit: 5925
- Liittynyt: 07:54, 04.03.2004
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Lempäälä
Kyllä lomalla pidetään akvat mielessä samallalailla kuin arkenakin. (jos lomaa olisi ja johonkin reissuun lähtisin, altaat olisivat VIELÄ enemmän mielessä, koska pohtii tulisesti kuinkahan ne fisut siellä voivat.. )
Nyt kun avomieheni jäi lomalle (aikaa toteuttaa kaikkea kiwaa kotona) se ostaa pöräytti tuon toisen suuren akvaarion (317-l). Suunnitellaan siihen kilpaa Plecoja, samalla saatiin harventaa tuon vanhan akvan(560-l) kasveja uuteen altaaseen ja kohennella senkin kuntoa..
Viikonloppulomavierailulla tuli tehtyä Porin akvaarioliikkeisiin pikainen pyrähdys. Uuden akvan tultua ollaan luuhattu melkein joka päivä jossakin akvakaupassa.. Harrastus vie enemmän aikaa (ja rahaa) kuin voisi uskoakkaan ja hauskaahan se on, onneksi.

- Katalysaattori
- Viestit: 4264
- Liittynyt: 09:49, 30.05.2002
- Akvaarioseurat: HAF, HAS, SMAS, ja Ciklidistit
- Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Kolme viikkoa poissa kotoa ja olin purra kynteni kokonaan pois. Onko liivatehiivate posahtanut, onko rukinta-automaatti jämähtänyt, onko levät kasvanut ulos altaasta, ovatko kaikki muruseni kuolleina ja haisevina altaan pohjassa/pinnassa?
Ja poissa ollessa piti yllätys yllätys kalastaa, kalastaa, kalastaa. Lisäksi bongata kaloja ja käydä kotkan reissulla maretariossa (taas). Moniko on tänä kesänä nimennyt ja seuraillut oman kolmipiikin pesänrakennusta ja kosiomenoja merenrannassa tai kutitellut merineulaa kidusten takaa Kyllä se meikäläisten kotikalastokin on varsin kiinnostava.Ja paremman makuista

- Advanced Member
- Viestit: 3024
- Liittynyt: 21:18, 27.01.2004
- Akvaarioseurat: TAS
- Paikkakunta: Kangasala & Tre / TAS
Juu akvaarion hoito näkyy kyllä lomalla, sillä olen ollut lomalla tasan yhden päivän ja kaikki muut päivät olen ollut töissä keräämässä rahaa ensin tuohon vajaaseen 800l akvaarioon ja sittemmin siihen tarvittaviin tarvikkeisiin. Muunmuassa tänään tuli ostettua taas yksi uusi pleko safiiripleko L-128 ja Tässä lähiaikoina pitäisi ostaa vielä muunmuassa metallihalogeenit ja hiilidioksidisysteemit...
Kyllä ne altaat ja muut "eläinasiat" on suunnilleen 25h/ vrk mielessä. (Juuri sain vedenvaihdon päätökseen ja ruokin toisen altaan kalat.) Lomilla tietysti kahlataan kaikki paikalliset eläinkaupat läpikotaisin ja tiirataan altaat hyvin tarkasti. On ihan must-juttu. Jos suuntaamme jonnekin kauemmas voi kohteet tutkia etukäteen netistä... kenties joku eläinaiheinen paikka olisi tutustumisen arvoinen.
Muissa kaupoissa jne. sitten on tutka päällä "kaiken muun kala-aiheisen tilpehöörin" osalta.
Kirjastossa tutkitaan hyllyt lemmikkikirjojen kohdalta, josko jo vihdoin olisi jotain uutta tupsahtanut sekaan...

"I'll rise but I refuse to shine"
Samma på här.
Tulee koluttua paikkakunnan akvaarioliikkeet läpikotaisin. Kattellaan koko perheen voimin kaloja. Muksuja pitää rauhoittaa, koska haluavat ihan välttämättä kaikki kivan väriset kalat samaan altaaseen... Kerro siinä sitten vesiarvot yms. mutta ainakin vielä hyvin ymmärtävät.
Itte en kalasta millään välineellä, mutta syön kyllä kalaa...
Niin, loman ajaksi hommataan hoitaja kaloille, päivittäin käy kaksi kertaa. No, sinänsä on helppoa, koska asuu samassa talossa ja omistaa ittekin akvaarion. Samaa palvelua tarjoan heille, kun ovat lomalla.

Behemot tuolla aiemmin toteaa, että akvaristi saattaa hamstrata kala-aiheisia tavaroita kirpputoreilta.
Meilläkin kämppä alkaa täyttyä kala- (ja rapu-)aiheisesta tavarasta. On tullut hankittua puusta veistettyä kalaa ja Suomen järvikaloja kuvailevaa kangasta. Hääkutsukortistakin tuli kala-aiheinen, ja hyvä etten ryhtynyt kesälomalla ompelemaan mangroverapupehmolelua. Siihen olisi kyllä huvennut koko pitkä loma.

Kalahulluus lomalla....
Minulla ainakin näkyy.Serkun kanssa ongitaan kaloja,jotka ovat tarkoituksena mennä ruu´aksi.Siinä vaiheessa sääli herää ja kippaamme kala lastin suureen veneeseen,ja sisustamme sen kasveilla,koloilla,lumpeilla sekä kivillä.Siellä kalat sitten porskuttavat ja kilpailevat kaurahiutaleista.N. 2 päivän päästä päästämme kalat vapauteen ja katsellemme haikeina niiden lähtöä.Kun on aika taas kalastaa ruoka kalat,tulemme serkkuni kanssa "enkelimäisinä" selittämään,että voimme säilyttää kalat hengissä ruokailuun asti,jotta ne olisivat mahdollisimman tuoreita.Saamme taas lisäaikaa touhuta "akvaario-veneemme" kanssa...
Lopettanut a-webissä käynnin. Hyvinhyvinhyvin harvoin satunnaisesti vierailen.
Juuri tänään tulin takaisin kotiin parin viikon lomalta mailta. Sisko kävi ruokkimassa kaloja ja sai minulta kyllästymiseen asti soittoja, että onko kaikki kunnossa. Harmikseni siskon kiinnostus ei riittänyt kertomaan muuta kuin, että siellähän niitä kaloja vielä ui ja vesi näyttää samalta kuin ennenkin. Sietää kuitenkin olla kiitollinen, ettei tarvinnut pelkkien ruokinta-automaattien varassa olla.
Isomman akvan oli parissa viikossa valloittanut pikkulimaska ja puolet lusikoista oli akvan pohjalla (kesäkurpitsaa plekoille). Pienemmän akvan kohdalla hyppäsi sydän kurkkuun koska en havainnut kuin yhden oton. Heti vedenvaihdon jälkeen ilmestyi kuitenkin koko poppoo esille.
Lomalla tuli tutkailtua erinäisiä kantoja, tammenlehtiä ym. Olen myös huomannut, että hevosen kanssa maastoillessa metsässä katse on enemmän maassa kuin siellä missä pitäisi olla. Tänään myöskin riemastuin ikihyviksi kun naapuri toi vanhan eheimin sisäsuodattimen ja muuta sälää mitä oli varastostaan löytänyt akvaariota varten. Kannattaa siis pitää naapuritkin tietoisina omista harrastuksistaan .

Järjetöntä elää niin järkevästi että kaduttaa.