Tunnustuksia
Valvoja: Moderaattorit
Tunnustuksia
Tunnustapa virheesi täällä. Kait kaikki ovat joskis tehneet virheitä akvaarioharrastuksessa ja nyt kun ne tuntuvat hyvin hassuilta tai vaikkapa ei niin tietämättömyyden takia niitä voisi tunnustaa. Ehkäpä kun luemme muitten virheitä niin pääsemme omistamme eroon
Itselläni ekassa akvassa oli kauheesti miljoonakaloja jotka kuoli kovaa vauhtia ja itse en tiennyt mitä pitännut tehdä. En edes viitsinnyt kysyä neuvoa ja lopulta heitin koko vehkeen roskiin tämä kävi joskus 91 vuoden kesällä.

No minulla oli 3 vuotta sitten myyjän avustuksella perustettu akvaario. Siis myyjä neuvoi liikkeessä. Se oli semmoinen muoviloota, jossa oli kyllä suodatin, mutta 4 miljoonakalaa, 3 kardinaalitetraa, kuparimonninen ja jokin nuolimonni tms. Allasta ei mitenkään kypsytetty vaan kaikki ostettiin kerta rysäyksellä.
No, onneksi tuo ei ollut kuin kuukauden, kun aloin etsiä tietoa netistä akvaarion hoidosta. Tämän jälkeen hankin 40l akvaarion ja nyt minulla on 128l akvaario.
PS. Nuo 3 kardinaalitetraa ja kuparimonninen ovat vieläkin hengissä.

-HEZZU-
-
- Senior Member
- Viestit: 797
- Liittynyt: 17:15, 17.03.2004
- Paikkakunta: Espoo, Otaniemi / AHH
- Viesti:
Minullakin oli pitkään harrastuksen alkuaikoina lähes 10 vuotta sitten, selvästi ylikansoitettu allas. Sekin johtui puhtaasti siitä kun luotin akvaariokauppiaiden puheisiin. Aina kun ostin ja kysyin itse että mahtuuko joku kala altaaseeni niin vastaus oli kyllä tuon kokoiseen pari mahtuu. Pian syntui kamala kalasoppa ja kasvit lähes kuolivat. No kyllä tuostakin selvittiin ja osa kaloista on yhä hengissä ja akvaario selkeästi paremmassa kunnossa.
Jo yli puolet elämästä akvaarioiden parissa.
Antin & Annen kotisivut
Antin & Annen kotisivut
-
- Junior Member
- Viestit: 118
- Liittynyt: 19:44, 24.05.2003
- Paikkakunta: Riihimäki
Niinpä
Täällä myös aloitin harrastuksen hieman puutteellisin tiedoin n. 10 vuotta sitten. Miljoonakalaparat asustelivat 10 litraisessa purkissa ilman suodatinta ja hoitotaitojen ollessa nolla. No pian sain hommattua 70 litraisen, jonne ostettiin sitten miljoonakalojen seuraksi muita kaloja mm. neontetroja, platyjä ja miekkapyrstöjä. Neontetrat kuolivat melko pian karvaiden kyynelien kera, mutta muut pysyvätkin hengissä tovin ja toisen. Tästä harrastus pikkuhiljaa lähti eteenpäin kohti nykypäivää..
Viime vuosina muistan yhden suuren munauksen erään pilkkutautilääkkeen kanssa. Lääkkeen ohjeistus oli sen verran kimurainen että en yksinkertaisesti tajunnut oikeaa annostusta vasta kun akvaariokauppiaan suomennoksella. Kalat saivat vahingossa tripla-annostuksen ensihätään, mutta loppu hyvin, eivät olleet moksiskaan.

- Viestit: 73
- Liittynyt: 20:20, 08.03.2004
Ostin joskus imunuoliaisen altaaseen, jossa oli lämpötilana vissiin 27 astetta. Kala eli viikon. Ei syönyt mitään tuona aikana, roikkui vain lasissa lähellä pintaa nurkassa ja kuihtui pois. Sitten ostin samaan altaaseen puroplekon, joka eli kaksi viikkoa ja vietti valtaosan siitä ajasta pohjalla haukkoen henkeään. Lievä lämpötilan lasku ei auttanut (tiikerinuoliaisten takia en halunnut laskea kovin paljon). Vuosi taisi olla -97 tai niillä main.
-
- Advanced Member
- Viestit: 1302
- Liittynyt: 19:02, 04.12.2002
- Akvaarioseurat: TAS
- Sukupuoli: Nainen
-
- Senior Member
- Viestit: 774
- Liittynyt: 17:16, 29.07.2003
- Akvaarioseurat: OAS
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Oulu
Juuh, tulikin jo akvaristiuran pahin moka tunnustettua tässä samankaltaisessa keskustelussa jonka itse aloitin silloin joskus...
The difficult is done at once, the impossible takes a little longer.
Joskus 90-luvun alkupuoliskolla 160 litraisessa asusti tummaleväpleko, lehtikaloja, platyjä, partamonneja, verkkonuoliaisia, kaksi leväbarbia, tiikeribarbeja, seeprakaloja ja palettikaloja. Tuolloin ei tajunnut että se tummalavä olisi tarvinnut (monen muunkin tavoin) paljon isomman akvaarion. Yli kymmenen vuotta se joutui kärsimään purkissamme jääden vain 20 cm pituiseksi.
Meitä ennen kyseinen tummalevä oli vuosien ajan elänyt 60 litraisessa kahden lehtikalan, monen platyn ja kahden leväbarbin kanssa. Saatiin sitten lahjoituksena äidin tutuilta fisut, kun eivät jaksaneet hoitaa akvaariotaan enää.
Nyt tuntuu pahalta myös se että tuohon aikaan vesiä vaihdettiin tuossa 160 litraisessa 1-2 kuukauden välein, ja joskus väli venyi pidemmäksikin.

- Viestit: 53
- Liittynyt: 20:31, 25.03.2004
- Paikkakunta: kirkkonummi
Kaippa munkin täytyy tehdä "tunnustus"..
Tää on oikeestan isän moka eikä mun, mutta olinhan minäkin siihen osallisena joten..
Aikoinaan hommattiin 54litran akvaario (tosin isä väittää sitä tänäkin päivänä 60litraseks vaikka sen tilavuus on laskimella laskettu moneen kertaan ) kalat tuli viikon päästä perustamisesta. Kalastona oli 1partamonni joka kävi jo kerran meiän viemärissäkin ennenkuin päätyi akvaarioon, 5 keltabarbia, 2leväbarbia , 7kardinaalitetraa ja 4 jotain tetraa joiden nimeä en muista. Suodatin putsattiin silloin kun jaksettiin eli n. 2kk välein. Vesi vaihdettiin vieläkin harvemmin. Kasveja oli koko aikana maksimissaan 4kpl!
Loppujen lopuks kyllästyin niin pahasti akvaarion pitoon kun kasvit kuolivat jatkuvasti ja sinilevä valtasi koko ajan allasta että annettiin kalat naapurille ja akva laitettiin säilöön. Nykyään se toimii karanteeni altaana. Eli loppu hyvin kaikki hyvin

Pessimismi on aivan turhaa, ei se auta kuitenkaan mitään.
-
- Junior Member
- Viestit: 246
- Liittynyt: 15:05, 09.01.2004
- Sukupuoli: Nainen
- Paikkakunta: Helsinki
Juu täälläkin tehtiin vaikka minkälaisia mokia
Allas oli 74 litrainen ja kaloja vaikka kuinka ja paljon. Oli molleja, platyja, miljoonakaloja, taistelukala, keltabarbeja..... Kaikki vaan altaaseen mikä kivalta näytti
Mutta se siivous! Akvaariokaupan ohjeiden mukaan ei allasta mitenkään kypsytetty paitsi että: Kun olet laittanut altaaseesi vedet ja kasvit, laita suodatin pyörimään ja valot päälle. Kahden viikon kuluttua allas on kypsytetty ja voit hankkia kalat Ja niin tein...
Ja siivous oli altaan koko pesu kolmen viikon välein! Eli kalat pois, kasvit ylös, vedet pois, allas vessaan ja suihkulla pesu. Ja sitten kaikki takaisin altaaseen. Sillälailla!
Allas oli 74 litrainen ja kaloja vaikka kuinka ja paljon. Oli molleja, platyja, miljoonakaloja, taistelukala, keltabarbeja..... Kaikki vaan altaaseen mikä kivalta näytti
Mutta se siivous! Akvaariokaupan ohjeiden mukaan ei allasta mitenkään kypsytetty paitsi että: Kun olet laittanut altaaseesi vedet ja kasvit, laita suodatin pyörimään ja valot päälle. Kahden viikon kuluttua allas on kypsytetty ja voit hankkia kalat Ja niin tein...
Ja siivous oli altaan koko pesu kolmen viikon välein! Eli kalat pois, kasvit ylös, vedet pois, allas vessaan ja suihkulla pesu. Ja sitten kaikki takaisin altaaseen. Sillälailla!
-
- Senior Member
- Viestit: 797
- Liittynyt: 17:15, 17.03.2004
- Paikkakunta: Espoo, Otaniemi / AHH
- Viesti:
Mahto olla savotta! Kiva varmaan raijata tollasta lasi kippoa vessaan pesulle.Jaska kirjoitti:Ja siivous oli altaan koko pesu kolmen viikon välein! Eli kalat pois, kasvit ylös, vedet pois, allas vessaan ja suihkulla pesu. Ja sitten kaikki takaisin altaaseen. Sillälailla!
Jo yli puolet elämästä akvaarioiden parissa.
Antin & Annen kotisivut
Antin & Annen kotisivut